Päiväkirja

jossa selostetaan noin viisiäänikertaisen puupillisen urkupositiivin rakentamisesta sivupoluille karkaillutta urkuharrastusta.

Prinsipaalin esiäänitystä

Kun takatukki saatiin kasaan, oli aika syventyä diskanttiprinsipaalin pilleihin. Pillit on tehty Jochim Richbornin 1600-luvun loppupuolen esikuvan mukaan ja niissä on jonkin verran normaalista mallista poikkeava keerna ja äänirako. Keernassa ei ole lainkaan tavanomaista viistettä. Äänir... lisää...

1 min lukemista

Takatukin kokoaminen

Kesän kääntyessä sisäruokintakaudeksi jatkui keväällä ajankohtaisempien asioiden takia katkolle jäänyt puuhastelu diskanttiprincipal 8':n pillitukin parissa. Lautoihin jyrsittyjen kanavien päälle liimattiin paperit, ja kanavalevyt liimattiin sen jälkeen toisiinsa ja pillilistaan. Pillien jal... lisää...

1 min lukemista

Takatukkia taas

Takasivun principalin pillitukki tehtiin liimatusta lankkuaihiosta, jonka molemmille leveille sivuille jyrsittiin kuljetukset pillejä varten. Lisäksi tarvittiin vielä toinen ohuempi lauta, jossa myös on jyrsintöjä. Kanavia, joilla ilma jaetaan julkisivupilleille, on niin paljon ja risteysk... lisää...

1 min lukemista

Tukkia takajulkisivuun

Koska kieroutumis- ja halkeamisriskin takia en uskaltanut käyttää takatukkiin pelkkää massiivista lankkua, alkoi sen rakentelu liimaamalla pitkään kuivatettua mäntyä sopivan kokoiseksi aihioksi. Principalin äänikertaliste sijoittuu ilmalaatikon kanavakerroksen takaosan alapintaan Gedackt... lisää...

1 min lukemista

Takajulkisivun prinsipaali

Ihan vasta tässä kaksi ja puoli vuotta sitten tein kokeiluluontoisesti ensimmäisiä prinsipaalipillejä Jochim Richbornin 1600-luvun loppupuolella rakentaman positiivin mukaan. Tämä Ruotsin Skoklosterissa sijaitseva urkupositiivi on suhteellisen alkuperäisessä kunnossa, ja urkurakentaja Mads... lisää...

2 min lukemista

Zachariassen-prinsipaali

Your browser does not support the video tag. Turun reissulla ehdin tutkia vähän tarkemmin Zachariassenin prinsipaalin sekä doppelflöten pillejä. Rajallisen ajan puitteissa minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia käydä läpi koko pillistöä, mutta kahdesta 8' äänikerrasta kerkesin kummastak... lisää...

2 min lukemista

Prinsipaalin lisäoktaavi

Kesäloman loputtua olen viikonloppuhommina liimannut prinsipaalipillien kansia alkaen pienimmästä päästä. Sekin on yllättävän hidasta hommaa, kun huuli täytyy viimeistellä ja sen jälkeen odottaa liiman kuivumista. Samalla olen työstänyt lisäoktaavin pillejä. Ne ovat kohtuullisen nopeatekoisia, j... lisää...

1 min lukemista

Puuprincipalin etuseinät

Loman lopuksi sain tehtyä vielä principalpillien etuseinät. Nelijalkaisessa oktaavissa ne ovat mäntyä, ja suun kohdalle on liitetty pätkä koivua, jotta huulen saa leikattua siistimmin kuin mäntyyn. Pienemmissä pilleissä etuseinät ovat kokonaan koivua. Huulet jyrsittiin alustavasti, mutta ne pitä... lisää...

1 min lukemista

Puuprincipal

Jo vuonna 2013 aloitin puisen prinsipaaliäänikerran tekoa, jonka mensuuri ja pillin rakenneperiaate ovat peräisin John Boersman artikkelista Die Hausorgel-lehdessä. Olin hiljattain kiinnostunut italialaistyylisestä prinsipaalisoinnista ja tein muutamia pillejä ihan huvikseen ja kokeilumieles... lisää...

1 min lukemista

Köyhän miehen koneistuspalvelu ja pitkänreiänpora

Alkuaikoina kokosin pillejä poraamatta jalan reikää valmiiksi keernapalikkaan ennen liimausta. Myöhemmin olen hoksannut, että aivan pienimpiä pillejä lukuun ottamatta poraaminen kannataa tehdä ennen pillin kasaamista. Puuprinsipaalissa melkein kaikki pillit ovat jääneet reiättömiksi, ja reiän po... lisää...

2 min lukemista

Pillejä 1600-luvun malliin

Alkuperäisestä urkuprojektistani, Opus 1:stä, puuttuu vielä normaalikorkuisen principalin diskanttipillit, kvinttiäänikerta sekä terssi. Myös kaksijalkainen fasadiprinsipaali on keskeneräinen enkä ole ihan varma, pitäisikö se vielä rakentaa uudestaan. Edellinen urkuvuosi tuhrautui kokonaan muissa... lisää...

3 min lukemista

Takafasadi

Yli kolme kuukautta meni muissa merkeissä, mutta nyt ehdin pitää viikon loman, jonka aikana löytyi hieman aikaa myös uruille. Joskus huhtikuussa sahailin takafasadin kehyksen puutavaraa ja nyt oli tullut aika loveta osat yhteen. Samalla höyläsin hiomakoneen jäljiltä olevat sivuseinät. Kyllä se va... lisää...

1 min lukemista

Kaappi edistyy

Viime vuoden lopulla aloitin työt uudessa työpaikassa, jossa työnkuva ja työaika muuttuivat jonkin verran edelliseen työhön verrattuna. Uuden opettelun lisäksi tässä on ollut ja on tulossa kaikkea muutakin ajankulua, joka pitää oivallisesti ajatukset loitolla urkujen rakentamisen jalosta taiteesta... lisää...

1 min lukemista

Pillitukin kiinnitystä

Viime postauksessa kirjoitin urkujen äänityksestä, jonka aloitin nelijalkaisesta avoimesta äänikerrasta. Siinä yhteydessä mainitsin, että tässä vaiheessa olisi tarkoituksenmukaista alkaa etsiä kokonaissointia kahdeksanjalkaisen ja nelijalkaisen välille. Kahdeksanjalkainen gedackt on ollut soittok... lisää...

2 min lukemista

Italialainen puuprinsipaalisointi

Hyvää Juhannusta. Sen kunniaksi ja vähän muutenkin on jatkunut italialaisen puuprinsipaalisoinnin etsintä. Tein kokeiluita kahdeksanjalkaisen neliöpohjaisen, mutta etuseinää kapeammalla huulella olevan pillin tiimoilta. Huulenleveys on tässä 1/6 vastaavan pyöreäpohjaisen pillin kehästä, ylösleikkau... lisää...

1 min lukemista