Alkuperäisestä urkuprojektistani, Opus 1:stä, puuttuu vielä normaalikorkuisen principalin diskanttipillit, kvinttiäänikerta sekä terssi. Myös kaksijalkainen fasadiprinsipaali on keskeneräinen enkä ole ihan varma, pitäisikö se vielä rakentaa uudestaan. Edellinen urkuvuosi tuhrautui kokonaan muissa kuin opus ykkösen merkeissä, mutta nyt alkaa olla taas henkinen vajaus edistää sitäkin sarkaa.

Olen jossain joskus kuullut lyhyen pätkän Nauvon positiivilla soitettua musiikkia siltä ajalta, kun muutama äänikerta vielä oli soittokunnossa. Äänitteessä kvinttiäänikerran pillit soivat Kangasalan Urkutehtaan restauroinnin jäljiltä 1 1/3' korkeudelta, mutta mm. Juhani Martikaisen tutkimusten mukaan sen alkuperäinen korkeus on ollut 2 2/3' eli juuri se, mitä omiin urkuihinikin haluan.

Kansallismuseon näyttelyssä ainakin kymmenen vuotta sitten soi saman positiivin pilleillä tehty äänitys 1990-luvulta, jossa pillit oli tilapäisesti siirretty erilliselle ilmalaatikolle. Siinä kvintin sointikorkeus on palautettu kolmijalkaiseksi. Näistä molemmista ääninäytteistä mieleen jäi kiinnostavan kuuloisen gedacktin ohella erityisesti kvintin läpitunkeva sointiväri. Noista hetkistä lähtien ajatus kartiomaisesta kvinttiäänikerrasta on jäänyt elämään ja kehittymään.

Eräissä muissa yhteyksissä tässä hiljan palautin mieleen Nauvon positiivin rakennetta ja äänikertoja, ja sieltä se kvintti taas tuli vastaan. Olen miettinyt, millainen äänikerta rajalliseen urkukaappiin enää mahtuu, ja teenkö sittenkin ainakin sen bassopillit tukittuina. Näistä pohdinnoista huolimatta innostuin sijoittelemaan Nauvon kvinttipillejä opus 1:n piirustukseen, ja koska siinä kiinteästi vaihtuvan mensuurin ja ison lisäystermin ansiosta on erityisen ahtaasti mensuroitu bassopää, mahtui se kuin mahtuikin ilmalaatikolla vielä olevaan tyhjään rakoseen niin, että pilleillä on jonkinlainen mahdollisuus myös soida.

Nauvon positiivin pillit ovat metallia, mutta alkuperäiselle idealleni uskollisena haluan tehdä myös kvintin puisena, joten pillien muoto oli seuraava kysymys. Tanskan Frederiksborgin linnan 1600-luvun alun Compenius-uruissa on tällaisen kolmelta sivulta kartiomaisen puukvintin malli sekä tukittuna että avoimena. Tuon urun mensuurit on julkaistu ainakin Die Hausorgel-lehden numerossa 20/2009.

Kartiomaisesta puupillistä kirjoittaa myös Werner Götz vanhemmassa Die Hausorgel-lehdessä 1/1991 (Konische Holzpfeifen - eine wiederentdeckte historische Bauweise). Artikkelissa on parin 1700-luvun esikuvan ohella esitelty hyvin käytännönläheisesti puisen kartiomaisen urkupillin rakennustapa. Pillien kartiomaisuuden, siis alaosan ja yläosan halkaisijoiden tai pinta-alojen, välisellä suhteella on vaikutusta pillin yläsävelsarjaan. Metallipilleillä ylä- ja alapään pinta-alojen suhde vaihtelee tavallisesti välillä 1:16 - 1:4, mikä vastaa 1:4 - 1:2 halkaisijasuhdetta. Götzin mukaan puupillillä tyypillinen kartiomaisen pillin yläsävelsarja syntyy, kun pinta-alojen suhde on välillä 1:7 - 1:5. Compenius-urkujen avoimessa 1 1/3' Nasattissa pinta-alojen suhde liikkuu 1:3 tienoilla ja tukitussa 2 2/3' Gedact Quintissa se on alle 1:2.

Juhani Martikainen jättää kertomatta väitöskirjansa (Orglar i Finland från tiden 1600-1800. Sibelius-Akatemia 1997) mensuuriliitteessä Nauvon positiivin pillien kartiomaisuuden tai yläpään halkaisijan. Ehkä se on ollut liian haastava mitattavaksi, koska pillit ovat sarviviritteisiä ja todella vanhoja. Jotain muutakin hämminkiä juuri tämän äänikerran tiedoissa on. Minulle ei ainakaan tahdo aueta, milloin mittatietoja käsitellään pillien nykyisellä sointikorkeudella ja milloin alkuperäisellä kolmijalkaisella sointikorkeudella. Kaikki mensuurikäppyrät tuntuvat olevan ristiriitaisia keskenään sekä myös tekstin että taulukon arvojen kanssa. Nauvon mensuureja ei ole tietääkseni julkaistu missään muualla eikä historiallisesti arvokkaita museopillejä ihan helpolla pääse mittaamaankaan, joten sopiva kartiomaisuus ja muut asiat täytyy yrittää päätellä ja kokeilla ihan itse.

Kun metallipillin mitoilla tehdään puinen pilli, täytyy ensiksi tietää vastaavan metallipillin pohjan pinta-ala. Siitä voidaan laskea puisen pillin mitat. Tässä tapauksessa pillin leveydeksi tuli huulenleveys ja syvyys määrittyi niin, että pinta-alasta tuli metallipilliä vastaava. Näin pillien pohjasta tulee lähes neliömäinen (sivusuhde: 1 - 1,1). Yläpään pinta-alan laskin suhteissa 1:3 ja 1:5. Näiden arvojen perusteella päästiin tekemään ensimmäisiä konkreettisia koepillejä.

Aloitin pillin tekotavan siirtämisen lihasmuistiin tekemällä aluksi isoimman eli g0 -säveltä sekä oktaavia korkeampaa g-säveltä soivat pillit kartiomaisuudella 1:3. Seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla vastaavat pillit kartiomaisuudella 1:5. Niiden perusteella täytyy sitten arvioida, onko tarvetta kokeilla myös kartiosuhdetta 1:7. Kun sopiva suhde löytyy, voidaan lopuillekin pilleille laskea tarvittavat yläpään mitat.

Toiset pari 1600-luvun esikuvan mukaista pilliä (c0, c1) tein Mads Kjersgaardin ja Dietrich Wölfelin kirjan Zwei Positive des Orgelbauers Jochim Richborn von 1667 und 1673 (Schmidt-Römhild, Lübeck 2005) puisen prinsipaalin mensuurilla. Näitä pillinpohjia sovittelin myös urkupiirrokseeni ja totesin, että äänikerta mahtuu opus ykkösen takajulkisivuun. Siinä siis vielä kvinttiäkin autenttisempi esikuva prinsipaalille. Pillien teko valmiin mittasarjan perusteella on huomattavasti kvinttipillejä yksinkertaisempaa ja siiden sointikin oli yllättävän prinsipaalinen heti ensi yrittämällä.

Kuvissa seurataan molempien edellämainittujen äänikertojen koepillien valmistumista äänitysvalmiiksi.