Viime vuoden lopulla aloitin työt uudessa työpaikassa, jossa työnkuva ja työaika muuttuivat jonkin verran edelliseen työhön verrattuna. Uuden opettelun lisäksi tässä on ollut ja on tulossa kaikkea muutakin ajankulua, joka pitää oivallisesti ajatukset loitolla urkujen rakentamisen jalosta taiteesta – siitäkin huolimatta, että kirjassaan Karl Bormann esittää saksalaiseen tapaansa normaalin päivätyön ohella olevan ihmiselle mahdollista irrottaa viikostaan 20 tuntia urkujenrakennukselle. Vähän kuitenkin viikonloppuisin olen tätä urkuprojektiakin jaksanut ja pystynyt edistää.

Edellisessä postauksessa kuvasin nelikenttäisen fasadikehyksen tekoa. Kehyksen reunimmaiset kentät kohoavat keskikenttiä korkeammalle, ja näiden reunaosien huiput muodostuvat puisista laatikoista, joiden laudat on liitetty toisiinsa sinkkaliitoksin. Nämä laatikot siis nyt tein ja lyhensin sivuseinät lopulliseen mittaan, jotta laatikot asettuvat sijoillensa seinien ja fasadikehyksen varaan. Sivuseinien ja huippujen laatikoiden liitoskohtaan sekä aivan kaapin yläreunaan on vielä joskus tulossa renessanssityyliset listoitukset aikaisemmin esitetyn suunnitelman mukaan. Mutta ei mopolla mahottomia.

Ensimmäisissä kuvissa laatikot koottuina ja viimeisissä paikoilleen asetettuina. Samalla oli aika lisätä kaapin syvyyttä muutamalla sentillä taaksepäin, mikä mahdollistaa kahdeksanjalkaisen diskanttiprinsipaalin sijoittamisen takafasadiin. Kyllä, siis myös taakse on tulossa samannäköinen fasadikehys samanlaisilla soivilla pilleillä kuin edessä. Näistä kuvista vielä puuttuvan takakehyksen teko onkin seuraavana työlistalla.