Takajulkisivun prinsipaali

2022-12-30_00 2022-12-30_01 2022-12-30_02 2022-12-30_03 2022-12-30_04 Ihan vasta tässä kaksi ja puoli vuotta sitten tein kokeiluluontoisesti ensimmäisiä prinsipaalipillejä Jochim Richbornin 1600-luvun loppupuolella rakentaman positiivin mukaan. Tämä Ruotsin Skoklosterissa sijaitseva urkupositiivi on suhteellisen alkuperäisessä kunnossa, ja urkurakentaja Mads Kjersgaard on dokumentoinut sen rakenteen ja mensuurit hyvin perusteellisesti kirjassa Zwei Positive des Orgelbauers Jochim Richborn von 1667 und 1673 (Schmidt-Römhild, Lübeck 2005).

Vastaavia laajuusmensuureita on ollut käytössä melko monessa tuon vuosisadan ja vielä seuraavankin uruissa, ja U:n muotoinen mensuurikuvaaja asettuu -8 ja -11 Ht:n välimaastoon Töpferin normimensuuriin verrattuna. Totesin, että tämä äänikerta mahtuisi sellaisenaan urkujeni julkisivuun, vaikka onkin etujulkisivussa olevaa Bormannin prinsipaalia laajempi. Koepillien perusteella myös sointi vaikutti lupaavalta. Etupuolen pillit oli jo tehty, eikä niitä nyt ainakaan tässä vaiheessa ollut tarkoitus tehdä uudestaan, joten ainut hyvä paikka näille olisi takajulkisivussa, johon jo aiemmin olin ajatellut sijoittavani kahdeksanjalkaisen prinsipaalin diskanttipuoliskon.

Halusin soveltaa myös näihin julkisivupilleihin samanlaista pillijalkaa kuin etupuolella. Silloin tein jalat erillisinä palikoina, jotka liimattiin pilliehin, mutta nyt halusin tehdä myös jalat jo heti pillien kasausvaiheessa. Tämän takia pillien keernapalikat täytyi muotoilla vähän eri lailla kuin tähän asti.

Keernapalikasta tuli tavallista pitempi, ja pillien seinämät täytyi tehdä nekin tavallista pitempinä. Keernan ilmareiän poraaminen oli vähän tavallista haastavampaa pitkän reiän takia, mutta muuten teko sujui kuten ennenkin. Toisaalta ainakin toivoisin, että viimeistelyvaiheessa säästyy aikaa, kun jalat ovat valmiiksi pilleissä kiinni eikä niiden kanssa tarvitse näperrellä enää erikseen.

Pillien etuseinät ja keernat ovat koivua ja loput seinät mäntyä. Vuosia ulkona ja vielä jonkin aikaa sisällä verstaalla kuivatettu radiaalisahattu pillimateriaali oli loppukuivauksessa syyskuusta lähtien ja se mitallistettiin syksyn aikana. Varsinainen kasaaminen tapahtui joulukuussa. Tämä on siinä mielessä kevyt äänikerta rakennettavaksi, että pillejä on vain vajaat 30 ja pisin niistä vain kahden jalan mittainen.

Kun verstaalle on nykyään mahdollista päästä vain viikonloppuisin, oli oleellista saada liimattua pillit iltahommina kotona. Vuoden vaihtuessa pääsin ottamaan ensimmäiset yhtä ääntä laajemmat testit uudesta äänikerrasta.

Seuraavaksi täytyy rakennella pillitukki, jolla ilma johdetaan ilmalaatikolta julkisivulle. Siitä tulee vähän vastaava himmeli kuin etujulkisivullekin, joskin tällä kertaa teen sen hieman eri detaljeilla, tässä välissä kun on ehtinyt kertyä näkemystä jo yli kymmeneltä urkuvuodelta. Puutavara pillitukkia varten on myös jo laitettu loppukuivaukseen, ja suunnitelmat lähes valmiina, joten eiköhän tässä kevään mittaan päästä kiinni myös siihen osuuteen.


0 Comments: