Puuprincipal

Jo vuonna 2013 aloitin puisen prinsipaaliäänikerran tekoa, jonka mensuuri ja pillin rakenneperiaate ovat peräisin John Boersman artikkelista Die Hausorgel-lehdessä.

Olin hiljattain kiinnostunut italialaistyylisestä prinsipaalisoinnista ja tein muutamia pillejä ihan huvikseen ja kokeilumielessä. Sen jälkeen sain tehtyä etuseinättömiä pillivartaloita reilut pari oktaavia, mutta oli selvää, ettei näitä pillejä saisi mahtumaan Opus ykkösen kaappiin. Jossain vaiheessa suunnittelin yksiäänikertaista prinsipaaliurkua, mutta se projekti kuten tämä äänikertakin ovat olleet hyllyllä odottamassa aina näihin päiviin saakka.

Viime syksynä pilliaihiot tulivat vastaan varastosta, enkä enää päässyt niiden ohi. Sen jälkeen projektia on jatkettu vähän kerrallaan, kun kaikenlaista muutakin nikkarointia on vuoden mittaan ollut tekeillä. Nelijalkaisen oktaavin puuttuvat isoimmat pillit tein talviaikana etuseiniä vaille valmiiksi.

Kesäloman alussa kävin tutkimassa Orivedellä kaksiakin vanhoja Bror Axel Thulén koulu-urkuja, ja ajatus kahdeksanjalkaisesta prinsipaaliurusta vahvistui entisestään. Thulén uruissa iso oktaavi on tehty tukituilla pilleillä, jotta urut mahtuvat suunnilleen pianon kokoiseen kaappiin. Samanlaiset ovat ajatukset minullakin, mutta isot pillit saavat vielä jäädä odottamaan.

Samaisessa koulu-urkutyypissä on yleensä myös oktaavikoppeli tai jopa kaksi, mikä rikastaa yksiäänikertaisen soittimen sointia melkoisesti. Jotta koppeli toimii ylimpiin koskettimiin saakka, tarvitaan diskanttipäähän lisäoktaavi.

Seuraavaksi teen pilleihin etuseinät ja liimaan ne kasaan. Sitten olisi tarkoitus jatkaa lisäoktaaviin, jolloin äänikerta on kokonainen nelijalkainen, sekä lopulta myös kahdeksanjalkaiseen oktaaviin. Jos en ihan heti sattuisikaan tekemään kokonaista uutta urkua, on minulla ainakin täysi prinsipaaliäänikerta odottamassa mahdollisia käyttöjä. Parempi sekin kuin kasa etuseinättömiä pilliaihioita.


0 Comments: