Urku- ja kirkkogalleria

Info

Kaikissa uruissa on jossain mielessä samanlainen ääni, ja urkumusiikkia voi periaatteessa esittää kaikilla toimintakuntoisilla uruilla. Tämä tieto riittää useimmille ihmisille. Toisaalta eri aikoina on rakennettu hyvin erilaisia urkuja, joille jokin urkumusiikin laji soveltuu parhaiten, jokin toinen taas ei juuri ollenkaan.

Urkumatrikkelin tietojen perusteella uruista ei välttämättä saa kovinkaan hyvää kuvaa, etenkään jos ei tunne rakennusajankohtana urkujenrakennuksessa vallinnutta ihanne- ja ajatusmaailmaa. Mikäli haluaa ymmärtää urkuja syvemmin, on muilta kuultujen näkemysten ohella tarpeen tutustua itse mahdollisimman laajasti erilaisiin urkuihin.

Esittelen tällä sivulla suomalaisia urkuja sen mukaan, missä kotimaanekskursioilla tulee pysähdeltyä ja ovet ovat auki urkujen tutkimiselle. Arkkitehtina minua kiinnostavat myös kirkot urkujen sijoituspaikkana sekä urkujen rakentamiseen liittyvä tekninen, arkkitehtoninen ja musiikillinen problematiikka.

Suomessa on nykyään käytössä olevia urkuja noin 1400 kpl, ja yli 800 ennen vuotta 2006 rakennettua urkua on jo romutettu tai muuten tuhoutunut (Asko Rautioaho: Suomen urut 2006), joten harrastetta riittää.

Kurikka, kirkko 1964

1964/-65 Kangasalan Urkutehdas opus 744 35/III msh+spn I RP C-g31 Tremolo I2 Krummhorn 8'3 Dulzian 16'4 Scharf 2x 1'5 Tertian 2x 1 3/5'6 Waldflöte 2'7 Principal 4' (fas)8 Blockflöte 4'9 Quintaden 8'10 Metallgedakt 8' II HW C-g311 Trompete 8'12 Mixtur 5x 1 1/3'13 Spitzf... lisää...

3 min lukemista

Revonlahti, kirkko 1979

1979 Kangasalan Urkutehdas opus 992 10/II mek I HW C-g3Principal 8' (uusi)Rohrflöte 8'Principal 4'(fas)Oktava 2'Mixtur 3xII/I II BW C-g3Gedackt 8'Flöte 4'Gemshorn 2'Kvinta 1 1/3'Tremolo P C-f1Subbass 16' I/PII/P Dispositio ja julkisivu: Pentti Pelto, alkuperäi... lisää...

3 min lukemista

Kuortane, kirkko 1963

1963 Kangasalan Urkutehdas opus 711 32+1/III spn I HW C-f3Gedakt 16' (v)Principal 8' (fas)Hohlflöte 8' (v)Liebl.Flöte 8' (v)Oktave 4'Gedacktflöte 4' (v)Nasat 2 2/3'Flachflöte 2'Mixtur 6f 1 1/3'Trompete 8'II/I 8'III/I 8'I 4' II BW C-f3Holzgedackt 8'Rohrflöte 4'Princi... lisää...

4 min lukemista

Noormarkku, kirkko 1933

1933 Kangasalan urkutehdas opus 402 26+3/III pn I C-a31 III/I 16'2 III/I 4'3 II/I 4'4 I 4'5 III/I 8'6 II/I 8'7 Rauschquint 2 2/3', 2'8 Rohrflöte 4'9 Principal 8'10 Gemshorn 8' II < C-a311 II 4'12 III/II 4'13 III/II 8'14 Tremolo15 Vox Humana 8'16 Terz 1 3/5'17 Quint... lisää...

6 min lukemista

Ähtävä, kirkko 1970/1997

1970 Kangasalan Urkutehdas opus 852 14/II mek 1997 laajennus ja uudistus Åkerman & Lund 18/II mek I Hv C-g3Principal 8' (fas)Rörföjt 8'Octava 4'Waldflöjt 2' Sesquialtera IIMixtur III-IV (1 1/3' ?)Dulcian 16' -> Trumpet 8' (1997)TremulantBv/Hv II Bv < C-g3Trägedackt -... lisää...

4 min lukemista

Karttula, Syvänniemen kirkko 1926

1926 Kangasalan Urkutehdas opus 338 14/II pn I C-g313 II-I SUBOKT14 II-I SUPEROKT15 II-I UNISONO16 I-SUPEROKT.17 OKTAVA 4' 18 PRINCIPAL 8' (fas?)19 GAMBA 8' 20 GEDECKT 8' 21 KONSERTFL. 8' II lisää...

4 min lukemista

Himanka, kirkko 1981

1981 Kangasalan Urkutehdas opus 1024 17/II mek I C-g3Principal 8´Rohrflöte 8´Oktava 4´Spitzflöte 4´Blockflöte 2´ (1961)Sesquialtera 2xMixtur 4-5xTrompete 8´II-I II lisää...

2 min lukemista

Alavieska, kirkko 1948

1948 Kangasalan urkutehdas opus 512 18+2/II pn I HW C-a3Bordun 16' Principal 8' (fas)Flöte 8'Gemshorn 4'Querflöte 2'Mixtur 4-5f (2')Vibrator II 4' II-I 16'II-I 8'II-I 4' II SW lisää...

1 min lukemista

Kaustinen, kirkko 1971

1971 Kangasalan Urkutehdas opus 865 22/II mek I C-g3Principal 8'Gedackt 8'Oktave 4'Blockflöte 4'Oktave 2'Mixtur 4x 1 1/3'Trompete 8'II-I II lisää...

1 min lukemista

Alaveteli, kirkko 1975

1975 Kangasalan urkutehdas opus 938 14/II mek I HW C-g3Principal 8´(Z)Gedackt 8´(Z)Oktava 4´(Z)Flöjt 4´Kvinta 2 2/3´Oktava 2´(Z)Mixtur 3x (1 1/3´)II-I II SW lisää...

1 min lukemista

Merijärvi, kirkko 1882

1882 B.A. Thulé 12/II mek I C-f3Borduna 16 FOTPrincipal 8 FOTFlöjt Harmoniqve 8 FOTOctava 4 FOTQvinta 3 FOTOctava 2 FOTTrompet 8F -> Gedackt 8 (1967) -> Mixtur 3x (1974)ManualkoppelII-I BASS (=II/I 16´)I DISK (oktaavikoppeli, c1-) II C-f3Dubbelflöjt 8 FOTViola di Ga... lisää...

1 min lukemista

Lahti, Lutherkirkko 1956

1956 Kangasalan Urkutehdas opus 589 16/II spn I C-a31  II/I 16'2  II/I 4'3  I 4'4  II/I 8'5  Vibrator I6  Mixtur 4F 1 1/3'7  Flachflöte 2'8  Nasat 2 2/3'9  Oktave 4'10 Blockflöte 4'11 Principal 8'12 Flöte 8' II lisää...

1 min lukemista

Oulu, Tuomiokirkko 1939

1939 Kangasalan Urkutehdas Opus 452 62+3/III spn I C-a3 1.  II/I 16´2.  III/I 4´3.  II/I 4´4.  III/I 8´5.  II/I 8´6.  Tromba 8´7.  Principale 16´8.  Quintadena 16´ 9.  Mixtura 4-6f 2´(v)10. Sesquialtera 2f      2 2/3´+ 1 3/5´11. Super Ottava 2´12. Flautino 2´13. Ottava 4´(v)... lisää...

2 min lukemista

Tervola, vanha kirkko 1950

1950 Kangasalan Urkutehdas opus 533 14+2/II pn I 1 II/I 16´2 II/I 4´3 I 4´4 II/I 8´5 Vibrator I6 Mixtur 3-4f 1 1/3´7 Rohrflöte 2´8 Spitzflöte 4´9 Principal 8´(fas)10 Gedackt 8´ II lisää...

2 min lukemista

Munsala, kirkko 1976

1976 (uudelleenrakennus) Kangasalan urkutehdas opus 940 21/II mek RP CDEFGAB-c3Gedacht 8FPrincipal 4F(uusi, fasadissa)Spetsfleut 4FQwinta 3F (25 uutta pilliä)Octawa 2F (28 uutta pilliä)Scharf 2CH (uusi)TremulantCymbeltähti (uusi) HV C-c3Qwintadena 16FPrincipal 8F (uusi, j... lisää...

1 min lukemista

Lohtaja, kirkko 1946

1946 Kangasalan urkutehdas opus 495 28+3/III pn I 1  II/I 16´2  III/I 4´3  I 4´4  III/I 8´5  II/I 8´6  Bordun 16´7  Quarte 2-3f 4´8  Flageolet 2´9  Oktave 4´10 Principal 8´11 Flöte 8´ II lisää...

1 min lukemista

Lappi, kirkko 1959

1959 Kangasalan urkutehdas Opus 649 19/II spn I Quintaden 16'Principal 8'Gemshorn 8'Oktave 4'Rohrflöte 4'(ent. 8')Waldflöte 2'Mixtur 4-5f 1 1/3'Trompete 8'II/I 16'II/I 8'II/I 4'I 4' II lisää...

1 min lukemista

Oulu, Oulujoen kirkko 1971

1972 Kangasalan Urkutehdas Opus 876 25/II msh I HWPommer 16´Principal 8´Gedackt 8´Oktave 4´Spitzflöte 4´Rohrnasat 2 2/3´Oktave 2´Mixtur 4xTrompete 8´II/I II SW lisää...

1 min lukemista

Oulu, Tuiran kirkko 1979

1979 Kangasalan Urkutehdas Opus 991 12/II mek I-sormioPrincipal 8´Rohrflöte 8´Oktava 4´Waldflöte 2´Mixtur 4xII-I II-sormioGedackt 8´Blockflöte 4´Principal 2´Kvinta 1 1/3´Krummhorn 8´Tremolo JalkioSubbass 16´Gemshorn 8´I-PII-P Disposition ja kaapin suunnittelusta va... lisää...

1 min lukemista

Virrat, kirkko 1980

1980 Kangasalan Urkutehdas Opus 1004 30/III mek I-sormioBordun 16´ (julkisivu)Principal 8´ (julkisivu)Spitzflöte 8´Oktava 4´Oktava 2´Cornet 5xMixtur 5xTrompete 8´II-IIII-I II-sormioGeigenprincipal 8´ (1885)Konsertflöte 8´(1885)Rohrflöte 8´ (1885)Oktava 4´Flauto Dolce 4´(188... lisää...

1 min lukemista

Kälviä, kirkko 1906

1906 B.A. Thulé Opus 197 20/II pn 1981 uudelleenrakennus Kangasalan urkutehdas Opus 1020 24/II mek 2002 peruskorjaus, laajennus ja uudelleenäänitys Jouko Pirkkanen 27/II mek I HWBordun 16´vPrincipal 8´Hohlflöjt 8´vQuintadena 8´vOktave 4´Spitzflöjt 4´Qvinta 2 2/3´ (2002)Oktava 2´... lisää...

1 min lukemista

Veteli, kirkko 1979

1979 Kangasalan Urkutehdas Opus 990 11/II mek I-sormio Rohrflöte 8´ Principal 4´ Waldflöte 2´ Mixtur 3x Schalmei 8´ Tremolo II-I II-sormio Gedackt 8´ Blockflöte 4´ Principal 2´ Quinte 1 1/3´   Jalkio Subbass 16´ Gedackt 8´ (komb. Subbass) I-P II-P   Kakkos... lisää...

1 min lukemista

Veteli, kirkko 1939

1939 Kangasalan Urkutehdas Opus 456 27+3/III pn I 1. III/I 16´2. II/I 16´3. III/I 4´4. II/I 4´5. I 4´6. III/I 8´7. II/I 8´8. Bordone 16´ 9. Mixtura 4-5f 1 1/3´10.Flauto 8´     -> Principale 2´11.Principale 8´12.Flauto cuspido 4´    -> Principale 4´ II 13. II 16´14. III... lisää...

3 min lukemista

Seinäjoki, Lakeuden Risti 1960

1960 Kangasalan Urkutehdas Opus 655 52(53)/IV spn RPHolzgedackt 8´Principal 4´Blockflöte 4´Flachflöte 2´Spitzquinte 1 1/3´Scharf 4f 1´Krummhorn 8´Vibrator I HWBordun 16´Principal 8´Kupfer-gedackt 8´Gemshorn 8´Oktave 4´Rohrflöte 4´Quinte 2 2/3´Superoktave 2´Mixtur 6-8f 1... lisää...

1 min lukemista