Urku- ja kirkkogalleria

Info

Kaikissa uruissa on jossain mielessä samanlainen ääni, ja urkumusiikkia voi periaatteessa esittää kaikilla toimintakuntoisilla uruilla. Tämä tieto riittää useimmille ihmisille. Toisaalta eri aikoina on rakennettu hyvin erilaisia urkuja, joille jokin urkumusiikin laji soveltuu parhaiten, jokin toinen taas ei juuri ollenkaan.

Urkumatrikkelin tietojen perusteella uruista ei välttämättä saa kovinkaan hyvää kuvaa, etenkään jos ei tunne rakennusajankohtana urkujenrakennuksessa vallinnutta ihanne- ja ajatusmaailmaa. Mikäli haluaa ymmärtää urkuja syvemmin, on muilta kuultujen näkemysten ohella tarpeen tutustua itse mahdollisimman laajasti erilaisiin urkuihin.

Esittelen tällä sivulla suomalaisia urkuja sen mukaan, missä kotimaanekskursioilla tulee pysähdeltyä ja ovet ovat auki urkujen tutkimiselle. Arkkitehtina minua kiinnostavat myös kirkot urkujen sijoituspaikkana sekä urkujen rakentamiseen liittyvä tekninen, arkkitehtoninen ja musiikillinen problematiikka.

Suomessa on nykyään käytössä olevia urkuja noin 1400 kpl, ja yli 800 ennen vuotta 2006 rakennettua urkua on jo romutettu tai muuten tuhoutunut (Asko Rautioaho: Suomen urut 2006), joten harrastetta riittää.

Savonlinna, Olavinlinnan kirkkotornin kappeli, 1984

1984 Arno Pelto & Pentti Pelto 3/I mek I C-c3Regal 8'Gedackt 4'Principal 2' Soittimen on suunnitellut Kangasalan Urkutehtaan teknillisenä johtajana 1970- ja 80-luvuilla pitkään vaikuttanut Pentti Pelto.(1) Varmaankin tämän johdosta positiivin ulkoasu ja tekniset yksityiskohdat... lisää...

3 min lukemista

Vantaa, Pyhän Laurin kappeli 2011

2011 Urkurakentamo Veikko Virtanen 5/I mek Sormio C-g3B/D Dubbelflöjt 8 fot (C-H? komb.Ged)D    Gamba 8 fotB/D Gedacht 8 fot B/D Flöjt amabile 4 fot B/D Rohrflöjt 4 fotOctavkoppel (diskantti, polkimena) Liitejalkio C-f1 Pienen salin urut on rakennettu Anders Thulén kamariurku... lisää...

1 min lukemista