Urku- ja kirkkogalleria

Info

Kaikissa uruissa on jossain mielessä samanlainen ääni, ja urkumusiikkia voi periaatteessa esittää kaikilla toimintakuntoisilla uruilla. Tämä tieto riittää useimmille ihmisille. Toisaalta eri aikoina on rakennettu hyvin erilaisia urkuja, joille jokin urkumusiikin laji soveltuu parhaiten, jokin toinen taas ei juuri ollenkaan.

Urkumatrikkelin tietojen perusteella uruista ei välttämättä saa kovinkaan hyvää kuvaa, etenkään jos ei tunne rakennusajankohtana urkujenrakennuksessa vallinnutta ihanne- ja ajatusmaailmaa. Mikäli haluaa ymmärtää urkuja syvemmin, on muilta kuultujen näkemysten ohella tarpeen tutustua itse mahdollisimman laajasti erilaisiin urkuihin.

Esittelen tällä sivulla suomalaisia urkuja sen mukaan, missä kotimaanekskursioilla tulee pysähdeltyä ja ovet ovat auki urkujen tutkimiselle. Arkkitehtina minua kiinnostavat myös kirkot urkujen sijoituspaikkana sekä urkujen rakentamiseen liittyvä tekninen, arkkitehtoninen ja musiikillinen problematiikka.

Suomessa on nykyään käytössä olevia urkuja noin 1400 kpl, ja yli 800 ennen vuotta 2006 rakennettua urkua on jo romutettu tai muuten tuhoutunut (Asko Rautioaho: Suomen urut 2006), joten harrastetta riittää.

Halsua, kirkko 1908 †

Halsuan kirkon vanhat urut vuonna 1926. Museovirasto Historian kuvakokoelma Inv.nro: HK19790915:100 1908 Lahden Urkutehdas 2/I pn Sormio C-f3Principal 8´ Salicional 8´ Erään tiedon mukaan myös kolmas äänikerta(1) Oktaavikoppeli todennäköisesti Liitejalkio?Vastaavien säilyneiden... lisää...

3 min lukemista

Alajärvi, kirkko 2012

2012 Sotkamon Urkurakentajat Oy 28/II msh I C-a3Bourdon 16'Principal 8'Concertflöte 8'Bourdon 8'Gemshorn 8'Viola di Gamba 8'Octav 4'Rohrflöte 4'Quinte 2 2/3'Octav 2'Mixtur 3f 2 2/3'Trompete 8' I 4'II/I 16'II/I II C-a3Lieblich Gedeckt 16' Geigenprincipal 8'Lieblich... lisää...

1 min lukemista

Oulu, Karjasillan kirkko 2013

2013 Sotkamon urkurakentajat 30+5/II msh I man C-a3-a4Bourdon 16'Principal 8'Bourdon 8'Flauto major 8'Concertflöte 8'Gemshorn 8'Viola di Gamba 8'Quintatön 8'Oktave 4´Rohrflöte 4'Quinte 2 2/3'Oktave 2'Mixtur 3 fach 2 2/3' Trompete 8'I 4´II/III/I 16´ II man< C-a3Liebl... lisää...

1 min lukemista