1988 Urkurakentamo Tuomi Opus 74 12/II mek

Urut tehtiin 1988 vastavalmistuneeseen Oulun Yliopistokappeliin. Disposition laati urkutoimikunta, urut äänitti Antti Alajoki ja Pekka Vuori. Toinen sormio paisutuskaapissa.

Nämä ovat siitä erikoiset urut, että näihin on käytetty kymmeniä ellei satoja metrejä rautalankavahvisteista kurkkuputkea. Jalkion Subbassin 22 suurinta pilliä on näet siirretty konduktein kaapin sivulle jalkion kohdalla kaapin takaosassa olevalta jalkion kosketinjaolla tehdyltä kromaattiselta ilmalaatikolta. Näin on saatu soittokoneisto yksinkertaiseksi. Pienet pillit ovat kaapin alaosan sisällä, nekin letkuin ilmalaatikkoon yhdistettyinä. Mikäli oikein ymmärsin, Gedackt on kombinoitu Subbassin kanssa, koska pillejä näyttäisi olevan vähemmän kuin mitä kahteen itsenäiseen äänikertaan tarvitaan. Itselleni oli uutta, että pilli noin pitkän konduktin päässä vielä jotenkin soi. Putkeen mahtaa hävitä painetta jonkin verran. Julkisivunkin kahdeksanjalkaisen Principalin pillit on siirretty pois ilmalaatikolta samanlaisella putkella. Vain noin ylin oktaavi on pillitukilla julkisivupillien takana. Principalin kuusi alinta bassopilliä puolestaan ovat puisia ja tukittuja. Ne on itse asiassa kombinoitu Rohrflöten pilleistä. Kuuden puupillin jälkeen Rohrflöte jatkuu tukituilla metallipilleillä. Putkellisia Rohrflöten pillit ovat vasta noin c0:sta asti.

Subbass kuulostaa soittajan korviin vaimealta ja pyöreältä. Liekö tämä sitten pitkien kuljetusten syytä. Tuntuvaa pohjaa soitolle on hankalaa saada. Ääni voi tosin kuulostaa toiseen kohtaan kirkkoa aivan hyvältä, jonnekin jopa liiankin bassovoittoiselta, koska kirkon akustiikka on erikoinen. Äänen epätäsaisen heijastumisen aiheuttaa kattokupoli, joka on pyöreämuotoisen kirkkosalin yllä. Sinänsä tuossa kivirakenteisessa kirkossa on helppoa laulaa, ja jälkikaikua on kiitettävästi.

Muutoin näiden urkujen sointi on melko yläsävelinen. Prinsipaalikuoro soi mukavasti, joskaan pohjaa ei ole liikaa ainakaan soittajan kohdalta kuunneltuna. Nelijalkainen oktava ei ole liian voimakasääninen, kuten monissa hieman vanhemmissa soittimissa. Toisen sormion nelijalkainen Koppelflöte lienee ajateltu sooloäänikerraksi. Se soi Gedacktiin nähden voimakkaana ja pistävänä. Jos Gedackt kuulostaa hyvältä paisutuskaappi auki, lisättäessä tähän nelijalkainen on sointia pakko hiljentää paisutukaapilla, jolloin myös perussävel vaimenee. Tällaista käyttöä äänikerralle ei ehkä ole ajateltukaan. Joka tapauksessa itselleni jäi sellainen tuntuma, että urut voisivat aivan hyvin olla kymmenen tai kaksikymmentä vuotta vanhemmat. Tosin en kahdeksankymmentäluvun urkujenrakennusta hyvin tunne, joten kovin pontevasti en uskalla väittää. Paljon muuta en soinnista osaa äkkiseltään sanoa. Varmaan aivan kestettävä, joskaan ei mikään häkellyttävän hyvä soitin. Mielenkiintoisimmat yhdistelmät tuntuisivat löytyvän kahdeksanjalkaisilla, nelijalkaisilla ja sesquialteralla. Normaalikorkuinen prinsipaali on ihan mukava, alukkeissa kuulostaisi olevan tyyliurkuvaikutteita, mutta korkeampia äänikertoja lisäämällä "saturaatio" tulee vastaan melko äkkiä. Sen jälkeen mikään ei enää tunnukaan miltään, mutta lisääkään äänenväriä tai -voimaa ei enää ole saatavissa. Kuulostaa varmaan kamalan salatieteelliseltä, mutta toisten urkujen kohdalla tämä vaihe tuntuisi tulevan vastaan nopeammin kuin toisissa. Mikä siihen vaikuttaa, en kykene erittelemään. Liekö kyseessä vain arvioijan kokemattomuus.

Dispositiossa ja kaapissa olen näkevinäni samankaltaisuuksia Tuomiokirkon vain neljä vuotta aiemmin valmistuneiden Virtasten kanssa, vaikka tästä puuttuvatkin kielet, ja kuoroäänikertoja on riisuttu. Kaapin muotoilussa arvelisin olevan myös kirkon suunnitelleen arkkitehdin sormet pelissä, nämä urut kun on hankittu heti kirkon valmistumisen jälkeen. Ulkoasun osalta suuren vaikutuksen Oulun urkujen suunnittelijoihin näyttäisi tehneen Pyhän Tuomaan kirkon urut, joiden 1976 valmistuneen fasadin suunnitteli kirkon arkkitehti Juha Leiviskä. Tämän jälkeen Ouluun on tehty toistakymmentä vuotta valkoiseksi maalatulla saunapaneelilla verhoiltuja kaappeja sekä enemmän tai vähemmän vapaita pillisommitelmia. Esimerkkejä on tämän sivun uruissa useita. Kevyen puoleinen, historiallisiin instrumentteihin viittaava soittotuntuma olisi antanut odottaa enemmänkin. Ehkä tässä on nähtävissä jonkinlaista henkistä mukautumista nousevaan tyyliurkujen rakennusinnostukseen, vaikka lopputulos onkin varsin "yleisurkutyylinen". 1983 konkurssiin menneen Kangasalan Urkutehtaan seuraaja Kangasalan Urkurakentamo käsittääkseni varsinaisesti aloitti tyyliurkujen rakennuksen Suomessa, joka jatkuu edelleen. Nykyään suurimmalla osalla valmistuvista uruista on jokin historiallinen esikuva, ne siis edustavat jotain tyyliä. 1990-luvulla voimistuvasta varhaisromantiikan ja "klassisen" urkutyypin ihannoinnista sen sijaan ei tässä näy vielä jälkeäkään.

18.9.2011