Joulukuussa ehdin kaikkiaan neljänä päivänä verstaalle ja se näkyy jo päiväkirjan päivitystiheydessäkin. On hienoa, kun saa välillä jotain valmista aikaiseksi. Pillitukkiin liimattiin kansi ja pieteetillä nysvätyt kanavat peittyivät. Sekin on tavallaan hienoa, kun saa kätkeä jotain viimeisteltyä ja mietittyä niin, että vain harvat tajuavat mitä oikeasti on sisällä.

Kanavien teko ei päättynyt vielä tähän, vaan tenorioktaavin pillit tarvitsivat tukkiin lisäkerroksen, jotta ilma niille saadaan kulkemaan. Aivan matalimpien C-puoliskon pillien kuljetukset tehdään erilliseen lautaan, joka ruuvataan kiinni tukin bassopäähän. Cis-puolelle tulee pahvikonduktit, koska pillejä täytyy nostaa ylemmäs vapaan soimisen takia.

Ohessa kuvia liimauksen jälkeiseltä ajalta ja tenorioktaavin kuljetuksista, jotka tehtiin pieniin erillisiin palikoihin ja liimattiin tämän jälkeen varsinaiseen tukkiin. Alimmassa kuvassa viimeistelty tukki paikallaan ja muutamat Kleingedacktin pillit suunnitelluille paikoilleen nosteltuina.

Pillitukin puutavara on pitkään kuivunutta ja verstaalla varastoitua mäntyä. Puussa piilee aina sekin vaara, että ohueksi viedyt rakenteet, erityisesti täällä pohjoisessa keskuslämmitetyssä ilmastossa, kuivuvat liikaa ja halkeavat, ja ilma menee jonnekin minne ei pitäisi. Ilmalaatikon kanavarakenteita onkin vähemmän elämisen toivossa tehty teollisen puunjalostustuotannon historian aikana ainakin vanerista, lastu- ja MDF-levystä. 1500-luvulla olisi tehty puusta ja niin minäkin tein; toivotaan että kestää. 1500-luvulla ei ollut myöskään modernia muoviliimaa. Sitävastoin minä käsittelin kanavat liimalla, mikä toivottavasti vähän estää mahdollisesta puun elämisestä syntyviä haittoja. PVA-liimaa käytettiin urut restauroineen Olev Kentsin mukaan myös Kokkolan Marian kappelin urkujen ilmalaatikon tiivistämisessä. Kelvannee siis minullekin. Näin sitä modernisoidutaan. Toivottavasti hyvällä menestyksellä.

Tämän päivityksen myötä hyvää kohta alkavaa uutta vuotta ja menestystä itse kullekin!