Pillitukin muokkausta

Nelijalkaisen äänikerran pillitukin valmistuttua kävin muokkaamaan joskus hyvin alkuvaiheessa tehtyä gedacktin diskanttipuolen pillitukkia, joka on tehty vanerista. Samalle leveälle tukille oli porattu reiät myös taimmaisen äänikerran pillejä varten. Nyt sahasin äänikerrat erilleen, kun olen saanut sen näkemyksen, että sellainen helpottaa huoltamista. Samalla parantelin listetiivisteitä ja jouduinpa muokkaamaan paria ilmakanavaakin tukissa, jotta kaikki kuljetukset saatiin pysymään tukin sisällä. Gedacktin ilmansaantikin parani samalla joiltain osin. Punaiseksi tukki olisi tarkoitus maalata, mutta vielä ei ole ollut aikaa odotella maalin kuivumista.

Ylemmässä kuvassa pelkät listeet ja alemmassa gedacktin muokattu pillitukki paikoillaan. Gedacktin tenorioktaavi saa edelleen ilmansa muoviletkuilla, kun en ole saanut aikaiseksi tehdä lisää pahviputkia. Mutta kyllä tämä tästä, pikkuhiljaa.


0 Comments: