Kymmenen vuotta sitten ostin osia vanhoista Zachariassen-kamariuruista, jotka ovat kuuluneet Suomen ensimmäiselle naisurkurille Ina Durchmanille (1854-1937).

Soitin oli ollut Durchmanin jälkeen Noormarkun seurakunnalla ja sitten Seinäjoella yksityishenkilöllä ja sitä oli aikojen saatossa muuteltu melkoisesti. Alkuperäisistä uruista säilyneisiin ja minulle asti päätyneisiin osiin kuuluvat sormiokoskettimistot, palje, muutettu keskeneräinen ilmalaatikko, pari halki sahattua puupilliä, joitain epämääräisiä metallipillejä sekä sekalaisia koneiston osia.

Osien perusteella on mahdollista päätellä yhtä sun toista urkujen alkuperäisestä kokoonpanosta. Soittimen ulkoasusta ei kuitenkaan ole kuin aavistuksia. Muita vastaavia ei ole säilynyt, paitsi yksi, joka sijaitsee entisen Turun lääninvankilan, nykyisen Hotelli Kakolan kirkkosalissa. Sekin oli jo vähällä tuhoutua lopullisesti.

Siitä lähtien, kun ostin Zachariassenin osat vuonna 2012, olen suunnitellut hankkiutuvani tavalla tai toisella tutustumaan lääninvankilan urkuihin. Vankilatoiminta Kakolan mäellä loppui vuonna 2007, jonka jälkeen vanhat rakennukset jäivät vaille käyttöä. 2010-luvulla niitä alettiin muuttaa mm. asuinkäyttöön, jolloin alue oli rakennustyömaana. Viimein 2020-luvulle tultaessa lääninvankilan tiloissa avattiin hotelli. Hotellin henkilökunnan ystävällisellä avustuksella pääsin katsomaan viimeistä säilynyttä Zachariassen-kamariurkua lähemmin.

Urut kärsivät kovasti ilkivallasta rakennuksen ollessa tyhjillään, mutta nyt ne on palautettu soittokuntoon. Useita kymmeniä kadonneita Principalin metallipillejä on jouduttu korvaamaan Piikkiön 1960-luvulla rakennetusta erityylisestä soittimesta puretuilla, mutta koneisto ja lähes kaikki puupillit näyttivät olevan alkuperäisiä.

Oli todella vaikuttavaa nähdä ja kokea hyvin autenttinen soitin yli 140 vuoden takaa. Monet asiat näyttivät tutun oloisilta. Vaikka omistamieni urkuosien alkuperästä ei olekaan ollut epäselvyyttä, antoi saman rakentajan samantyylisen ja vain muutamaa vuotta nuoremman käyttökunnossa olevan soittimen näkeminen vastauksia moniin auki oleviin kysymyksiin. Myös alkuperäisestä sointimaailmasta saa lääninvankilassa melko hyvän käsityksen, olkoonkin, että ainakin puolet prinsipaalipilleistä on uusittu. Kyseessä ei ole mikään surkea pikkupositiivi, vaan äänikertamääräänsä nähden varsin käyttökelpoinen instrumentti.

Aivan kaikkea ei yhdellä kerralla ehtinyt tutkia eikä urkuja ollut mahdollista avata täysin. Tällä kertaa keskityin yleisen ihmettelyn ja soittokokeilun ohella pariin omassa mahdollisessa ennallistamisprojektissa olennaiseen asiaan. Mittasin ja dokumentoin muutamia alkuperäisiä pillejä sekä hyvässä kunnossa säilyneen jalkiokoskettimiston. Viime mainittu minulta puuttuu kokonaan, ja on syytä olettaa, että se on Durchmanin uruissa ollut saman näköinen kuin lääninvankilassa. Sen tulen kopioimaan näistä uruista – jos nyt nimittäin joskus pääsen niin pitkälle, että alan rakentaa osista entisen kaltaista soitinta.