Jalkion midifiointi, osa 2

Jalkion muuttaminen magneettikytkimillä toimivaksi on edennyt kesän aikana kaiken muun ohessa. Koekytkentöjen jälkeen suunnittelin piirilevyt sellaisiksi, että ne olisi jotenkin mahdollista saada piiloon jalkion etulaudan taakse.

Jotkut ovat tehneet jokaista jalkion kosketinta kohden oman piirilevynpalasensa, jotka sitten johdotetaan yhteen. Minä halusin tehdä levyt mahdollisimman isoina palasina, jotta juottamiselta ja johtohässäkältä voitaisiin välttyä. Kuparilevyn aihion koko meinasi olla rajoittava tekijä, mutta 23-senttisestä levystä saatiin lopulta tehtyä pisimmätkin pätkät kohtalaisen hyvin. Levyjen jako vastaa jalkiokoskettimien ryhmittelyä.

Siirsin piirilevysuunnitelman kuparille tussilla piirtämällä. Se ei ole ehkä siistein vaihtoehto, mutta tällaisissa yksinkertaisissa levyissä ihan käytännöllinen ratkaisu. Piirtämisen jälkeen levyt upotetaan syövyttävään aineeseen, tässä tapauksessa ferrikloridiin, ja ylimääräisten kuparien syövyttyä pois levy pestään ja lakataan. Sen jälkeen porataan reiät juotettaville komponenteille.

Piirilevyjen syövyttäminen meinasi olla vähän hakusessa, kun viimeksi olen niitä tehnyt joskus yli kymmenen vuotta sitten, mutta kyllä noista nyt ihan toimivat levyt lopulta saatiin aikaiseksi.


0 Comments: