Alakaapin konstruoimista. Päädyin tekemään lopulta urkukaapin alaosan tässä vaiheessa. Mikään pöytä ei oikein tuntunut olevan sopiva, kun ilmakanaali palkeilta ilmalaatikolle kulkee kaappien välisen pohjan läpi. Kaappi tehtiin lohenpyrstöliitoksin, kuten huonekalut ennenvanhaan.
Päätyjen peilien koristeuran tein jyrsimellä. Se osoittautui yllättävän suureksi urakaksi, kun ensiksi täytyi kaivaa jyrsinkone esiin romukasasta. Päivä siihen meni, mutta nyt on peileissä samanlaiset profiilit kuin Nauvon positiivin yläkaapissa!
Juhannuksen alla tehty palje sopii mukavasti alakaappiin, ja väliaikainen liitos kurkkuputkella on tehty. Tämä kombinaatio ei kuitenkaan anna tarpeeksi painetta. Kokeilin muutamilla erilaisilla pilleillä, mutta ne eivät jaksa soida. Tein lisäksi kolmisoinnun c1-e1-g1 erityisen matalahuulisia 2´ Principalin pillejä ihan vain testatakseni sitäkin pillityyppiä. Ilmavuotojen ja vähäisen paineen takia kokeilut eivät ole erityisen tuloksekkaita. Täytyy jatkaa kehittelyä.
0 Comments: