Aluksi suunnittelin Bormannin neuvosta tekeväni kaksivartisen sormiokoskettimiston, jonka takapäästä liike siirtyy työntöpuikolla yläpuolella olevaan vippaan. Vippa on kuormitettu painoraudalla, jotta se minimoisi koneiston elämisestä johtuvat viat. Vipalla voima siirtyy takaisin urkujen etureunaan ja muuttuu ilmalaatikon sisällä olevaa venttiiliä langan avulla vetäväksi liikkeeksi.

Bormann esittää kirjassaan, että työntöpuikko painaisi suoraan venttiilin takapäähän liitettyä vipua ilmaruuman sisällä ja saisi siten venttiilin aukeamaan. Tämä minun ajatukseni soittokoneistosta tuntui kuitenkin paremmalta ja "urkumaisemmalta", joskin siinä on vähän enemmän työtä.

Kun kokeilemisen alkuun olisi ollut mukava päästä mahdollisimman vähällä työllä, ajattelin sittemmin jo muuttaa koneiston niin, että koskettimen etupäästä lähtisi vetolanka suoraa venttiiliin. Tämä olisi kuitenkn ollut välivaihe varsinaisen koneiston valmistumiseen saakka.

Teinkin pariin koskettimeen kokeeksi tällaisen lankaviritelmän, mutta lopullisesti nyt päätin luopua soittokoneiston vetolankakokeilusta. Kaksivartinen koneisto tarvitsisi myös erityisen painopuun laakeripisteeseensä, jos vetolankakonstruktion meinaisi saada toimimaan.

Alkuperäiseen suunnitelmaan palattuani olen tehnyt puisia vippoja. Työvaiheita on melko monta: poraamista, sahaamista ja hiomista. Tässäkin kohtaa täytyy tehdä 51 samanlaista palikkaa. Sarjatyö on toisaalta ihan mukavaakin. Kun saa selvitettyä työvaiheet ja asetettua koneet, tulisi vippoja samalla useampiinkin urkuihin.

Myös työntöpuikkoja olen tehnyt ja testannut soittokoneiston toimintaa. Metalliosiin, mm. venttiilin abstrakteiksi, kokeilemani hehkutettu rautalanka tahtoo olla liian pehmeää. Täytyisi saada jostain messinkilankaa, jota Bormann neuvoo käytettäväksi. Ehkä käännyn urkurakentamon puoleen.