Päiväkirja

jossa selostetaan noin viisiäänikertaisen puupillisen urkupositiivin rakentamisesta sivupoluille karkaillutta urkuharrastusta.

Pillinjalkoja

Pienimpien pillien jalat olivat olleet aluksi pahvisen askartelupillin pätkiä, jotta äänikerta saataisiin pian soittokuntoon. Yhtenäisyyden vuoksi halusin tehdä nekin puisina, kuten olin tehnyt isompien pillien jalat. Pienen puuputken sorvaaminen tavallisella sorvilla tuntui aluksi haasteelliselta,... lisää...

Egalisierung

Your browser does not support the video tag. Kleingedacktin kanssa on ensimmäisten soittokokeilujen jälkeen edetty siihen vaiheeseen, että pillitukit sekä pillinjalat on viritelty paikoilleen ja loputkin pillit saatu soimaan. Palkeen ilmanpaine on nyt tasaisempi, joten aikaisemmin ongelmana ollut vireen heittely on sekin asettunut ainakin jonkin verran. Äänityksessä on menossa soinnin tasaaminen tai tasoittaminen, siis saksan kielellä Egalisierung. lisää...

C-pillin kuljetus

Viime kerralla tehtiin putkia Cs-puoliskon pillien liittämiseksi ilmalaatikolle. Myös kaikkein alimmaista ääntä tuottava iso-C-pilli on ollut tähän saakka vain muoviletkun päässä vähän miten sattuu. Vaikka keksin pillitukkia suunnitellessani tälle pillille hyvän paikan nelijalkaisen avoimen huilun... lisää...

Pahviputkia

Uruissa ilmaa ilmalaatikolta kauemmas sijoitetuille pilleille siirtäviä putkia nimitetään kondukteiksi. Hauslaib-kleingedacktin Cs-puolen pillit ovat urkukaapin diskanttisivustan korkeammassa osassa ja niiden ilma liikkuu melkein koko matkan pillitukkiin jyrsityissä kanavissa. Viimeiset 30 senttiä... lisää...

Teline Cs-puolen pilleille

Kleingedacktin basso-oktaavin C-puolen pillien lisätukki valmistui juhannuksen aikoihin ja sen jälkeen keskityin viimeistelemään alimman oktaavin pillit paikalleen laittamista varten. Cs-puolen pillien kuljetukset ilmalaatikon diskanttisivulle ovat olleet valmiina varsinaisessa pillitukissa, mutta... lisää...

Bassopillit

Kun pillitukin ilmakanavat osalle alaoktaavin pilleistä saatiin tehtyä, oli vuorossa pillien äänittäminen soitettavaan kuntoon. Ohessa kuvakertomusta tulppien kahvojen vuolemisesta, tiivistämisestä ja pakkien kiinnittämisestä. Huulet muotoiltiin jo pillejä kasattessa, joten niille ei tarvinnut enää... lisää...

Bassopillien kanavat

Kolmen ylimmän oktaavin valmistuttua oli jäljellä enää alimmainen oktaavi, jonka pillit eivät mahdu suoraa tukille. Ne on järjestetty 8-jalkaisen gedacktin tavoin niin, että C:stä alkaen joka toinen pilli on soittajasta katsoen vasemmalla ja Cs:stä alkaen joka toinen oikealla. Kanavat diskanttipään... lisää...

Oktaavi lisää pillejä

Kleingedacktin pienimmät pillit sain sointivalmiiksi huhti-toukokuun vaihteessa. Vuolin tulpat ja kiinnitin pakit paikoilleen. Verstaalta tulleiden pillien huulia ja ilmaväyliä täytyy aina vähän siistiä ja yhtenäistää niiden geometrioita, jotta ne saa soimaan kunnolla. Kaikkea ei vieläkään tehty, v... lisää...

Kleingedacktia tukille

Your browser does not support the video tag. Kleingedacktin pillit odottivat varastossa yli kaksi vuotta. Tekovaiheessa niiden tulpat ja pakit jäivät aihioiksi. Pillien soivaan kuntoon saattaminen täytyi nyt aloittaa vuolemalla tulppiin kahvat esikuvan mukaan ja varustamalla ne säämiskätiivistein s... lisää...

Tiivisteitä

Alimman oktaavin pillien kuljetuksia lukuunottamatta Kleingedacktin pillitukki tuli puuvalmiiksi viime vuoden lopulla. Maalasin sen temperamaalilla punaiseksi aiemmin päätettyä värisuunnitelmaa noudatellen: vanhoissa uruissa sisuskalut ovat monesti kirkkaan punaiset. Nyt aloitin tukin paikoilleen l... lisää...

Pillitukkia

Joulukuussa ehdin kaikkiaan neljänä päivänä verstaalle ja se näkyy jo päiväkirjan päivitystiheydessäkin. On hienoa, kun saa välillä jotain valmista aikaiseksi. Pillitukkiin liimattiin kansi ja pieteetillä nysvätyt kanavat peittyivät. Sekin on tavallaan hienoa, kun saa kätkeä jotain viimeisteltyä ja... lisää...

Kuin madonsyömää puuta

Alkusyksystä 2013 näin YouTubessa kiinnostavan videon. Siinä esitellään Barcelonan musiikkimuseon kokoelmiin kuuluva, vasta hiljattain käyttökuntoon restauroitu Hauslaib-klaviurku, joka on tehty Nürnbergissä vuoden 1590 tienoilla. Tuossa pienikokoisessa, mutta monipuolisessa soittimessa on yhdistet... lisää...

Opus ykkösen ulkonäkö

Lähes vuosi sitten tein urkuihin uuden nelijalkaisen gedackt-äänikerran vanhan 1500-luvun eteläsaksalaisen mallin mukaan. Kulunut vuosi on mennyt sen paikalleen saattamista valmisteleviin töihin. Loppukesällä ryhdyin piirtämään äänikerran sijoittelua urkuihin, joka osoittautui yllättävän haasteel... lisää...

Hauslaib-gedackt

Nürnbergin Kleingedackt tuli vuodenvaihteen jälkeen äänitystä vaille valmiiksi. Pakkien ja hattujen teossa vierähti yllättävän kauan, kun halusin niihinkin esikuvana olleen äänikerran tunnelmaa. Pillien lopullinen mittaansahaaminen on vielä tekemättä, samoin jalat, hattujen tiivistäminen sekä ilman... lisää...

Kuulumisia pilliverstaalta

Kolme kuukautta mittalistan valmistumisesta, ja nyt jo pääsin pillintekoon. Tässä on kaikki 51 nürnbergiläiseen 1500-luvun lopun tyyliin tehdyn 4' Kleingedacktin pillinaihiota, ylemmissä kuvissa vain sivuseinät liimattuina, alemmassa myös takaseinät paikoillaan. Pakit on tehty koivusta, seinät radi... lisää...

Hauslaib-mensuurista

Kesäaika meni taas kovin äkkiä kuin sillä entisellä harakalla runossa. Tällä kertaa sain kuitenkin analysoitua lisää Hauslaib-mensuuria, josta oli puhetta viimeksi toukokuussa. Silloin totesin, että sen lisäksi että mittaustulokset samastakin äänikerrasta poikkeavat paikoin useita millejä, oli pill... lisää...

Lisää Barcelonan mensuuria

Tässä Barcelonan laajuusmensuuri Pollensin mukaan. Se on piirretty edellisen postin kuvaajien kaveriksi mustalla. Mittataulukossa mainitaan, että vain alkuperäiset pillit on kirjattu. Pillit näyttäisivät ensimmäisten arvojen perusteella olevan myös alkuperäisessä positiossaan. Taulukon kokoaja on... lisää...

Barcelonan ja New Yorkin mensuureista

Sain hankittua edellisessä postissa mainitun New Yorkin Met-museon säilyneiltä äänikerroiltaan tiettävästi muuttamattoman Hauslaib-klaviurun pillimensuurit. Ne löytyvät kirjasta Das österreichische Cembalo: 600 Jahre Cembalobau in Österreich: im Gedenken an Hermann Poll aus Wien (1370-1401), jo... lisää...

Hauslaib-gedacktin rekonstruointia

4' Hauslaib-gedacktin rekonstruoimisprojekti etenee. Tässä jo aiemmissa postauksissa kuvatun äänikerran laajuusmensuuri verrattuna Töpferin normimensuuriin ja nykyisten pillien mittalistan perusteella laatimani rekonstruktio alkuperäisestä tilanteesta. Äänikerta on hyvin ahdas, ahtaimmillaan lähes... lisää...

Barcelonan Hauslaib-klaviuruista virtuaalinen äänipankki

Loppuvuosi on mennyt urkujenrakennuksen sijaan tiiviisti muilla elämänaloilla. Sain vietyä opiskeluni päätökseen, joten ehkä tulevaisuudessa jää jopa entistä enemmän aikaa harrastuksille. Ilokseni huomasin, että tämän vuoden jälkipuoliskolla kovasti kohkaamistani Barcelonan Museu de la Músican Ha... lisää...

Hauslaib-koepillit

Your browser does not support the video tag. Hauslaib-projektin, josta jo aiemmin syksyllä kerroin, kolme (G, c0 ja c1) 4´ tukitun äänikerran koepilliä on kasassa. Huuli näissä on erikoisen jyrkkä, mutta en katsonut ainakaan tässä vaiheessa olevan syytä muuttaa rakennetta, joten veistin huulista es... lisää...

Barcelonan Hauslaib-klaviurku

Joskus noin vuosi sitten törmäsin Internetissä mielenkiintoiseen klaviurkuun, tai mikä sen virallinen suomenkielinen nimitys lieneekin. Tässä hyvin pienikokoisessa soittimessa on yhdistetty kolmiäänikertainen urkupositiivi, regaali ja oktaavispinetti, joita kaikkia voidaan soittaa yhtä aikaa t... lisää...