Teline Cs-puolen pilleille

Kleingedacktin basso-oktaavin C-puolen pillien lisätukki valmistui juhannuksen aikoihin ja sen jälkeen keskityin viimeistelemään alimman oktaavin pillit paikalleen laittamista varten. Cs-puolen pillien kuljetukset ilmalaatikon diskanttisivulle ovat olleet valmiina varsinaisessa pillitukissa, mutta loppumatkan tukin päädystä ylempänä sijaitseville pilleille ilman on tarkoitus kulkea pahvista konduktia pitkin.

Pillien täytyy voida soida vapaasti, joten niiden suun edessä täytyy olla riittävästi tyhjää tilaa. Siksi pillit tulevat riveittäin aina edellistä riviä korkeammalle. Tämän vuoksi tarvitsin pilleille vielä telineen, jossa ne voivat seistä riittävän tukevasti. Se syntyi ohuesta männystä ohessa olevien kuvien mukaan. Pillit ovat alapäästään telineen läpi poratun konduktin varassa ja ylempää ne on tuettu kehikon vaakapienaan, jossa on pillien kiinnitystä varten messinkilangan pätkät ja pilleissä vastaavat reiälliset puupalikat.

Sain idean kokeilla kehikon kulmaliitoksiin Woodratin pieniä jyrsinteriä, joita olin kalliilla hankkinut joskus aikaisemmin. Vaikka työstettävä puu on aivan pehmeimmästä päästä, oli pienten sinkkausten teossa omat ongelmansa, koska jyrsimet osoittautuivat nekin materiaaliltaan kovin pehmeiksi. Onnistuin katkaisemaan pari käyttämätöntä terää melkein alkuunsa, vaikka jyrsittävä kappale oli varmasti tuella ja jyrsinterä koneessa, joka oli tukevasti pöydässä kiinni.

Kävin keskustelua jälleenmyyjän kanssa asiasta, ja mitään muuta syytä katkeamiselle emme keksineet kuin ehkä liian kovat kierrokset ja terän pehmeän metallin. Plektra Tradingin asiakaspalvelu oli hyvää ja asiallista, ja vaikka terien ostamisesta oli mennyt jo jonkin aikaa, he välittivät reklamaation valmistajalle ja sitä kautta sain uudet terät tilalle. Toivottavasti uskallan niitä vielä joskus käyttää johonkin.

Ihan ilman mitään kaupallista yhteistyötä tein sitten sinkkaliitokset isän vanhalla sinkkajyrsinterällä, jonka merkki on painunut jo ammoin unohduksiin. Se kesti mainiosti, ja ohessa olevista kuvista voitte todeta työn laadun. Ihan samoja fiinejä detaljeja vähän isommalla terällä ei pystynyt toteuttaa, mutta kehikko ajanee asiansa mainiosti.


0 Comments: