Kokkolan urkujen (Munsalan kirkossa) pitkälti hypoteettiseen malliin perustuvan rekonstruktion vuoden 1738 asuun teki Kangasalan Urkutehdas 1976. Julkisivun piirsi Pentti Pelto mm. säilyneiden julkisivupillien perusteella.

Menneenä kolmantena koronavuonna alkoi tautitilastojen seuraaminen jo tylsistyttää, ja viimeistään helmikuussa alkanut sota Euroopassa jätti ruton varjoonsa ja myllersi muutenkin ajatusmaailmoja varsin perustavanlaatuisesti. Vuoden loppupuolella meille sitten ilmoitettiin, että tauti ei ole enää vaarallinen.

Suomen urkukartalla on tehty joitain peruskorjauksia, mutta ei tietääkseni yhtään uusia kirkkourkuja. Itseäni lähimpänä ovat olleet Himangan kirkon urkujen (KUT 1982 op. 1024 17/II m) laajennus ja uudelleen äänitys sekä Kokkolan konservatoriolle Langinkosken Ruonalan kirkon vanhoista Virtasen uruista (1989 op. 112 7/II m) muokatut ja kasatut opetusurut. Virtanen peruskorjasi ja restauroi Artjärven urut (16/II pn), jotka on rakentanut Lahden Urkutehdas 1905(1). Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kuopion yksikkö sai uudet ranskalaisromanttiset Cavaillé-Coll-tyylin harjoitusurut Sotkamon Urkurakentajilta(2). Myös Helsingin musiikkitalon urkujen rakentaminen eteni, mutta eivät ne valmistu ihan vielä.

Ylivieskan kirkkoon piti rakennettaman pohjoissaksalaista barokkia edustavat Porthan-urut, ehkä lajinsa viimeiset, mikä olisi Hannu Taanilan synnyinpitäjässä ollut kuin piste i-kirjaimen huipulla. Vuoden loppupuolella kuitenkin saimme kuulla, että rakentamo ei urkumateriaalipulan (Laukhuffin konkurssi) ja työvoiman ikääntymisen johdosta pysty enää toimittaa uusia urkuja. Tällä tietoa urut Ylivieskaan olisivat tulossa itävaltalaiselta Kögleriltä(3).

Valitettavasti vuoden aikana urkuja on myös palanut kirkkojen mukana. Kiirastorstaina paloi Espoon Perkkaan kappeli (rak. 1929), jossa oli Rieger-Klossin multiplex-urut (op. 3166 6+4/II pn) vuodelta 1955(4). Jouluaamuna paloi Rautjärven kirkko (rak. 1881), jossa oli kahdet urut: vanhemmat Kangasalan Urkutehtaan (op. 326 12/II pn) lehteriurut vuodelta 1925 (5) ja uudempi Virtasen (op. 143 5/I m) kuoripositiivi vuodelta 1998.

"Ritning öfver Gamla Karleby kyrkas orgel sådan den såg ut i stadens gamla kyrka, som nedtogs och ersattes med ny år 1876". Granstedt-Sucsdorffin kokoelma, Sucksdorff Ia. 10/- - 1-5., Kansallisarkisto. Valokuvannut Hannes Uunila.

Miltä Kokkolan German-urut näyttivät?

Heti alkuvuodesta olin Kokkolanseudun Urkuseuran hallituksen ja paikallisten kanttorien mukana tutkimassa Kokkolan varastoituja Walcker-urkuja vuodelta 1881. Urkuosat oli inventoitu vuonna 2013 ja pakattu takaisin laatikoihinsa, mutta tuolloin niistä ei tehty rekonstruktiopiirustusta. Nyt oli pyrkimyksenä käydä arkistoja läpi, josko jotenkin olisi mahdollista selvittää tarkemmin urkukaapin mittoja ottamatta taas kaikkia osia ulos varastoistaan.

Kokkolan edellinen kirkko (1877-1958) oli arkkitehti Theodor Granstedtin (1842-1927) suunnittelema, ja Kansallisarkiston tietokannasta löytyi maininta Granstedt-Sucsdorffin kokoelmasta, jossa olisi "Luonnoksia Kokkolan kirkkoa ja erityisesti urkuja varten"(6) vuodelta 1876.

Granstedtin tiedetään piirtäneen urkufasadin Petter Lybeckin (1841-1900) edellisen kirkon vanhoista Bejer-German uruista (1696/1738) 1877 muokkaamalle soittimelle, joka aluksi sijoitettiin uuteen kirkkoon, mutta myytiin jo parin vuoden päästä Munsalaan(7). Olikin ennakoitavissa, että nämä luonnokset liittyivät kyseiseen soittimeen eikä vasta viisi vuotta myöhemmin hankittuun Walcker-urkuun.

Granstedtin piirustuskansio sisältää luonnoksia Lybeckin urkufasadia varten, joissa jo sinänsä olisi aihetta blogikirjoitukseen, mutta mikä vielä mielenkiintoisempaa, mukana oli vanhan German-urun julkisivukuva ajalta juuri ennen kirkon ja urkujen purkamista ("sådan den såg ut i stadens gamla kyrka, som nedtogs och ersattes med ny år 1876") .

Christian ja Johan Beijer rakensivat Kokkolan urut 1694-96(8). Tiedetään, että niissä oli pääpillistön lisäksi erillinen selkäpillistö sekä enemmän tai vähemmän pääpillistön yhteydessä sijainneet jalkiotornit(9). Venäläiset sotilaat rikkoivat urut pahasti jo vajaan kahdenkymmenen vuoden päästä Isonvihan aikana 1714. Myös toinen urkurakentajista, Pedersöreen asettunut Christian, sai surmansa saman sodan melskeissä samana vuonna.

Kokkolan kohtaama hävitys oli perusteellista. Venäläiset surmasivat ja veivät vangeiksi sekä ajoivat pakosalle kaupunkilaisia niin, että sodan jälkeen kaupungissa oli vain 78 asukasta. Kaupungin 160:stä rakennuksesta suurin osa hävitettiin tyystin ja "kirkko kalliine urkuineen, kelloineen sekä muine koristuksineen oli pahasti pilalla".(10)

Soitin oli autioksi jääneessä kirkossa käyttämättömänä parikymmentä vuotta, kunnes tukholmalainen Eric German (1684-1758) korjasi ja rakensi sen uudelleen vuosina 1736-38. Julkisivu koristeltiin, maalattiin ja kullattiin 1741.(11)

Kokkolan kirkko purettiin 1870-luvun puolivälissä ja uusi valmistui 1877. Petter Lybeck sai tehtäväkseen purkaa ja varastoida vanhat urut. Hän myös siis muokkasi puretuista uruista uudet, missä yhteydessä julkisivupillejä ja selkäpillistön sekä jalkion ilmalaatikoita lukuunottamatta kaikki alkuperäisestä ulkoasusta kertova materiaali hävisi.

Kokkolan German-urkujen fasadin ensimmäinen julkaistu rekonstruktiopiirros. Asko Rautioaho artikkelissa Arp Schnitgerin oppilaan rakentamat urut Suomessa?, Suomen Musiikin Vuosikirja 1959-60.

Urkuhistorioitsijat ovat spekuloineet paljon Kokkolan ensimmäisten urkujen ulkoasua, onpa niistä piirretty erilaisia rekonstruktiopiirustuksiakin. Kukaan ei ole tullut ajatelleeksi, että uuden kirkon arkkitehdin luonnoskokoelmassa voisi olla näinkin tarkka piirustus urkujen ulkoasusta.

Piirustus ei ehkä ole arkkitehdin kynästä, mutta sen on tehnyt joku piirustustaitoinen henkilö, joka on ollut mukana urkuja purettaessa. Oma arvaukseni on, että tekijä voisi olla Petter Lybeck. Piirustuskansiossa on mukana myös amatöörin tekemä ehdotus uusien urkujen rakenteesta ja julkisivusta, joiden tekijäksi sopisi varmasti parhaiten Lybeck, koska hän oli tarjoutunut uudistamaan urut. Näiden pohjalta Granstedt on sitten tehnyt oman lopullisen julkisivupiirustuksensa.

Vanhan urun julkisivupiirustuksessa huomiota herättää, että siitä puuttuvat jalkiotornit ja selkäpillistö. Kaapin etuseinä näyttäisi kuvatun kokonaisena lattialistaan saakka. Piirustuksesta puuttuu myös soittopöytä, mikä tietenkin voi olla taiteilijan vapautta, mutta tuntuu erikoiselta, kun kyseessä on teknillisluonteinen urkupiirustus.

Yleisin tapa klassisen kauden uruissa on ollut sijoittaa soittopöytä pääpillistön kaapin etuseinään. Joissain yksittäisissä 1600-luvun uruissa se saattaa olla urkujen takaseinässä ja viimeistään 1700-luvulta alkaen myös kaapin sivustalla. Muualla Euroopassa on säilynyt sellaisiakin soittimia, joiden soittopöytä on selkäpillistön yhteydessä. Näistä jälkimmäisistä tuskin kuitenkaan tässä tapauksessa on kysymys.

Jää arvailtavaksi, olisiko Kokkolan piirustus mahdollisesti tehty sillä ajatuksella, että uudet erillisellä soittopöydällä varustetut urut tehdään uusien ihanteiden mukaan yhteen kaappiin entisen pääpillistön julkisivun taakse, jolloin soittopöytää, jalkiotorneja ja selkäpillistöä ei ole katsottu tarpeellisiksi dokumentoida.

Tukholman Barnhuskyrkanin urkujen julkisivu nyk. Frestan kirkossa, jonne urut siirrettiin 1788. Eric Germanin tiedetään korjanneen urkuja 1722. Kuvan sumennetut sivusiivet lisättiin 1739. Pillikenttien koristeet ja huipun astiat on tehnyt nikkarimestari Hans Wäst jo 1699. En pääse ajatuksesta, että nämä urut olisivat jollain tavalla olleet esikuvina Germanin uudelleenrakentaessa Kokkolan urkuja. Kuva vuodelta 1948. Riksantikvarieämbete KMB_16000200116297. Public domain. https://pub.raa.se/dokumentation/150488bf-04c9-4592-858c-18028b08c251 Kuvankäsittely Heikki Polso.

Kokkolan julkisivu näyttää piirustuksessa ehkä yllättävästikin melko samanlaiselta kuin se toinen säilynyt urku, johon Eric Germanilla on ollut kytköksiä. Tämä soitin on rakennettu 1600-luvulla Tukholman Barnhuskyrkaniin ja siirretty myöhemmin Frestan kirkkoon, jossa siitä on säilynyt pelkkä julkisivu. Tiedetään, että German siirsi tai korjasi näitä urkuja vuoden 1720 tienoilla Tukholmassa(12). Barnhuskyrkanin pienissä uruissa soittopöytä on ollut Germanin korjauksen aikaan urkujen takana.

Piirustuksen perusteella on hankalaa sanoa, onko Kokkolan julkisivu osittain tai jopa kokonaan Germanin rakentama vai peräisin Beijer-uruista. Pystypilastereissa on samanhenkiset kasettikoristeet kuin Beijerien rakentamiksi sanotuissa Jepuan uruissa. Sen sijaan turellien välisten suorien pillikenttien pääte on muotoiltu suoraviivaisesti ja turellien koristelistat koostuvat lyhyistä suorista listanpätkistä eikä yhtenäisestä kaaresta, kuten Jepualla.

Julkisivun muotoilu tuo mieleen pohjoissaksalaisen barokin. Germanin tiedetään työskennelleen Saksassa Arp Schnitgerin verstaalla vuosina 1712-13, jossa hänen puusepän koulutuksen saaneena on arveltu olleen nikkaroimassa urkukaappeja. Mikäli hänen on Kokkolassa täytynyt tehdä uusi julkisivu tai sen osia, on hän varmasti hakenut mallin entuudestaan tuntemistaan soittimista. Toisaalta Beijeritkin lienevät taustansa perusteella olleet samojen tyylipiirteiden vaikutuskentässä.

Tämä piirustuslöytö ansaitsisi syvällisemmän analyysin, johon tässä yhteydessä ei valitettavasti ole mahdollisuutta. Toivottavasti aiheeseen voidaan vielä palata jossain vaiheessa.

Alavuden seurakunta mainosti seurakuntatalonsa irtaimiston myyntiä ilmoituksella, josta osa on tässä. Kuvakaappaus Alavuden seurakunnan Facebook-sivulta.

Heinrich-urkujen lähtölaskentoja

Vielä kymmenen vuotta sitten purettiin paljolti sotien jälkeisiä pneumaattisia ja sähköpneumaattisia urkuja, mutta viime aikoina vuoroon ovat alkaneet tulla myöhempien vuosikymmenten soittimet. Menneenä vuonna tietooni tulleet puretut urut* olivat kaikki Heinrichin verstaasta: 1973 rakennetut Ilmajoen (op. 62 10/II m) ja 1990 valmistuneet Alavuden (op. 173 11/II m) seurakuntatalojen urut sekä Uudenkaarlepyyn 1966 valmistuneet seminaarin (op. 3 11/II m) urut, joita itsekin olin purkamassa. Kaikki puretut edustavat pääpiirteiltään melko yhdenmukaista urkutyyppiä, vaikka ne onkin rakennettu eri vuosikymmenillä.

Hans Heinrich piti urkurakentamoa Vaasan lähellä Maksamaan Kärklaxissa 1960-1990-luvuilla. Hän pystyi tarjoamaan urkuja ilmeisen kilpailukykyiseen hintaan, mikä onnistui kierrättämällä vanhoja urkuosia, käyttämällä teollisesti tuotettuja uusia materiaaleja ja virtaviivaistamalla urkujen rakennetta sekä rakentamon tuotantoa. Parhaimpina vuosina urkuja valmistui niin monet, että yhteen soittimeen ei millään ole voitu keskittyä kovin suurella intensiteetillä.

Heinrichin toimikausi osui urkuhankintojen kultaisille vuosille, jolloin soittimia ostettiin kirkkojen lisäksi paljon myös seurakuntataloihin. Nämä talot on nyt monella paikkakunnalla todettu sisäilmavikaisiksi ja päätetty purkaa. Sisäilmakohteesta purettavat urut ovat tietysti pieni riski jatkokäyttöä ajatellen, ja ainakin niiden puhdistamisesta koituu lisävaivaa.

Seurakuntatalojen lisäksi olen kuullut ainakin kahdesta vireillä olevasta hankkeesta, joissa myös kirkkoihin rakennettuja Heinrich-urkuja oltaisiin korvaamassa uusilla, jos vain rahoitus järjestyy.

Anders Thulén tekemät ensimmäiset kamariurut Kangasalan museossa. Ne on tehty F.G. Hedbergille 1847 hänen toimiessaan Pöytyällä pappina. Virtasen urkurakentajat vaikuttivat niin kiireisiltä, etten onnistunut saamaan heiltä julkaisulupaa Yli-Könnin urkujen valokuville, mutta käykää katsomassa ne Virtasen Facebook-seinältä.

Yli-Könnin urut ja urkuteko

Urkujenrakentaja Anders Thulé(13) (1813-1872) syntyi talonpoikaisperheeseen Ruotsin Kilassa. Hän päätyi Gustav Anderssonin urkuverstaalle Tukholmaan ja oli mukana pystyttämässä useita Andersson-urkuja Suomessa. Lopulta hän jäi pysyvästi Suomeen ja perusti urkuverstaansa Kangasalle. Kirkkourkujen ohella Thulé teki myös lukuisia kamariurkuja, joista ensimmäisen tilasi evankelisen herätysliikkeen perustaja F.G. Hedberg (1811-1893). Thulén kamariurkujen rakenne ja pillimitat pysyivät hyvin vakiintuneena koko hänen tuotantonsa ajan.

Ilmajoen Yli-Könnin kamariurut on hankittu vuoden 1850 tienoilla ja ne ovat lajinsa suurimmat. Tarkkaa rakentamisvuotta ei tiedetä, koska rakentaja ei pitänyt kirjaa tekemistään kamariuruista. Urkujen ilma tuotetaan polkemalla. Niissä on neljä kokonaan puusta tehtyä äänikertaa Gedacht 8’, Doppelflöjt 8’, Flöjt amabile 4’ ja Rörflöjt 4’ ja ne ovat säilyneet täydellisen alkuperäisinä. Ne ovat jopa olleet samassa yksityiskodissa valmistumisestaan saakka.(14)

F.G. Hedbergin kamariurkujen alaosassa on poljettavat palkeet. Ilmalaatikko sijaitsee sormiokoskettimiston takana ja ilma siirretään puista kanavaa pitkin ilmalaatikolle. Soittokoneistona toimii yksinkertainen vippavälitys kaksivartisen koskettimien takapäästä venttiilille. Samanlainen perusrakenne toistuu kaikissa Anders Thulén kamariuruissa.

Urut olivat olleet vähällä käytöllä, mutta arvostavan käsittelyn ja yksinkertaisen sekä varmatoimisen rakenteensa takia säilyneet hyvässä kunnossa. Ilmalaatikko vuoti parin halkeaman ja venttiilien välissä olleiden roskien takia, mutta esimerkiksi ilmansyöttöpalkeet olivat täysin ehjiä ja tiiviitä. Soittokoneisto kaipasi lähinnä säätämistä ja pillit puhdistusta. Vain yksi Doppelflöjtin pilli oli kokonaan hävinnyt. Urkurakentamo Veikko Virtanen korjasi urut syksyllä 2021.(15)

Ilmajoen yli-Könnin urkujen kunnostus tehtiin jo v.2021, mutta se on sen verran merkittävä yksityinen panostus historiallisten pienurkujen kunnostamiseksi, ettei sitä voi ohittaa. Koska kuluneena vuonna ei korviini kantautunut mitään yhtä merkittävää kuin tämä, luovutan vuoden 2022 urkutekopalkinnon mielihyvin Ilmajoen Yli-Könnin suvulle, joka arvosti sukutalonsa kamariurkuja niin paljon, että halusi laittaa ne soittokuntoon.

Olen urkuvuosikatsauksissani katsonut tehtäväkseni nostaa esille suomalaisiin pieniin urkuihin liittyviä tekoja, jotka jollain lailla osoittautuvat merkittäviksi urkuhistorian tai vain pienten urkujen säilyttämisen kannalta. Vielä hienompaa on, mikäli urkuteon kohteena on jokin ei seurakunnalle kuuluva soitin, joita on suhteellisen vähän maassamme. Jos sinulla on ehdottaa vuoden urkutekoa 2023, otahan yhteyttä!

* Tämän kirjoittamisen jälkeen on vastaan tullut vielä pari muun rakentamon tekemää kuluneen vuoden aikana hävinnyttä urkua: Turun Pyhän Ristin pienen kappelin vesivahingoittuneet Kangasalan urut vuodelta 1967 (op. 785 6/Im), jotka Virtanen uudisti 1989 (11/II m) sekä Vihdin puretun siunauskappelin sähköpneumaattiset Kangasala-urut (op. 639 8/II spn) vuodelta 1959, jonka pillit myytiin tai huutokaupattiin kappalehinnalla kiinnostuneille.

Viitteet

1. Urkurakentamo Veikko Virtanen Oy:n Facebook-päivitys 9.12.2022.
2. Sotkamon Urkurakentajat Oy:n Facebook-päivitys 5.5.2022;
   Organum-lehti 2/2022.
3. Uutinen Ylivieskan ev.lut. seurakunnan nettisivulla https://www.ylivieskanseurakunta.fi/uutiset/-/news/114065510 (16.12.2022).
4. Urkujen dispositio- ym. tiedot tässä kirjoituksessa tarkistettu pääasiassa Rautioahon matrikkelista. Viimeisen tiedon mukaan Itä-Suomen seminaarin melkein samanlaiset urut ovat säilyneet Joensuun entisen tyttökoulun juhlasalissa. Urkuja käyttänyt Konservatorio on tiettävästi saanut uudet tilat pari vuotta sitten, joten aivan uusinta tietoa uruista ja niiden käytöstä minulla ei ole.
5. hyvin samanlaiset kuin esimerkiksi Kuopion Karttulan Syvänniemellä.
6. Kansallisarkisto: Sucksdorff Ia. 10/- - 1-5.
7. ks. esim. Lönnquist, Stefan Orgelglädje Urkuiloa. Kokkolan seurakuntayhtymä, Kokkola 2002, s.39.
8. http://www2.siba.fi/shu/rakentajat.html#vebe (30.4.2023).
9. Lönnquist: Orgelglädje;
   Ehkä paras kokonaiskertomus Kokkolan urkujen vaiheista on Pentti Pellon kirjassa "Puoli vuosituhatta suomalaisia urkuja", Organum-seura, Vammala 2014.
10. Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kokkola (30.4.2023).
    K.O. Lindeqvist: Isonvihan aika Suomessa. Porvoo 1919.
11. Lönnquist, Stefan Orgelglädje Urkuiloa. Kokkolan seurakuntayhtymä, Kokkola 2002, s.26.
    Koristeet teki kuvanveistäjä Johan Carlsson. Rautioaho 2006, 160.
12. Urkujen tekijäksi on arveltu saksalaissyntyistä Georg Woitzigia, jolla oli verstas Tukholmassa 1680-luvulla ja joka myös kuoli 1706 samassa kaupungissa. Woitzigin verstas sijaitsi lisäksi aivan Barnhuskyrkanin vieressä. https://sv.wikipedia.org/wiki/Georg_Woitzig (30.4.2023);
    https://www.svenskakyrkan.se/fresta/barockorgeln (30.4.2023).
13. www2.siba.fi/shu/rakentajat.html#antu (30.4.2023).
14. http://www2.siba.fi/cgi-bin/shubin/haku7.cgi?urku=185003000&vuosiluku1=1664&vuosiluku2=2000&paikka=&mkunta=&rakentaja=&akmaara=&koneisto=&ryhma= (30.4.2023).
15. Urkurakentamo Veikko Virtanen Oy:n Facebook-päivitys 1.10.2021.