Löysin jossain vaiheessa vuotta erään kotiinsa urut rakentaneen kanadalaisen Matthias Wandelin kotisivut http://www.sentex.net/~mwandel/organ/organ.html. Hän oli onnistunut kasaamaan puuosista omaperäisen, mutta soivan pikku-urun. Kun olen aina ollut kiinnostunut puuntyöstöstä, heräsi ajatus alkaa itsekin kokeilla samaa.

Kesällä ostamani ja lähinnä puhtaasta mielenkiinnosta avaamani harmoni innoitti rakentamiseen ryhtymistä. Harmonin koneisto on monessa kohtaa samantyyppinen kuin urkujen. Vähän myöhemmin netissä seikkaillessani löysin Raphi Giangiulion kotiurkusivut http://www.rwgiangiulio.com/index.htm, joissa selostetaan isomman puupillisen kotiurun rakentaminen. Sieltä löytyi pillimensuureja, joita käytin alkaessani rakentaa ensimmäisiä omia urkupillejäni.

Itse asiassa eräänä merkittävänä alkusyynä voitaisiin mainita myös kaustislaisen Abraham Björkin kirjoittamat muistelmat, joissa hän selosti veljensä urkurakennuspuuhia 1860-luvulla, pahimpien nälkävuosien kynnyksellä. Tämä teksti on julkaistu Perhonjokilaakson sukututkimusyhdistyksen lukemistossa, ja myös näillä sivuilla: http://urut.polso.fi/fi/artikkeleita/vanhan-opettajan-muistelmia Tutustuin kirjoitukseen jo vuosia sitten. Kirjoittajan uskomaton ennakkoluulottomuus sekä soitannollisissa että muissa harrasteissa, kuvaisiko sitä nyt vaikka elämänhaluksi, herätti ajattelemaan: Jos Venäjän vallan alla 1800-luvun nälkävuosina Kaustisella, niin miksei EU-aikana 2000-luvun Vetelissä? Onhan kaikkinainen käsityöläisyys nykyään paljon helpompaa kuin tuolloin. Siitä kaikki sai alkunsa.

Kuvissa kiinnostuneen kissan lisäksi luultavasti Himangan edellisistä uruista (Kangasalan Urkutehdas op 330 1925) peräisin olevia puisia gedackt-pillejä, jotka eräs sukulainen lahjoitti, kun kerroin alkaneeni rakentaa urkuja.