Reilu vuosi sitten purkasin ja varastoin Uudenkaarlepyyn seminaarin Heinrich-urut (opus 3) vuodelta 1966. Ennen purkamista ehdin kokeilla urkuja viitisen minuuttia, mutta soittaminen oli täysin mahdotonta koneiston takkuilemisen takia. Osa pilleistä soi itsellään ja osa ei lainkaan. Jo silloin ajattelin, että olisi mukava kuulla urkuja vielä kerran soittokunnossa.

Uruilla ei alkuperäisessä paikassaan ollut varsinaista runkoa, vaan ilmalaatikot ja koneiston osat oli ripustettu kaapin etu- ja sivuseinien sekä muutaman näitä yhdistävän kulmaraudan varaan. Koska rakenne on niin epävakaa, ei urkujen koneisto voi olla kovin toimintavarma.

Vaikka tällaisessa puuhastelussa ei monellakaan mittarilla mitattuna ole mitään järkeä, suunnittelin ja rakensin uruille viime kesänä uuden jäykemmän rungon, jonka varaan ilmalaatikot nostettiin. Siinä mielessä tässä kaikessa ehkä kuitenkin on järkeä, että urkujen osat säilyvät parhaiten kasattuna omille paikoilleen. Samalla urkujen pystytyksestä syntyy vähän lisää urkurakennusoppia ja myös jaettavaa tänne urkublogiin.

Talven yli mietittyäni aloitin toukokuulla urkujen kokoamisen aina kun remonttikiireiltä sun muilta riennoilta ehti. Ensin runkoon kiinnitettiin uusi etukehys, johon entinen soittopöytä saatiin tukevasti kiinni. Sen jälkeen alkoi toisen sormion ilmalaatikon korjaus toimintakuntoiseksi sekä pillistön sovittaminen paikoilleen. Siihen kuuluu neljä äänikertaa: Quintadena 8', Rohrflöte 4', Terz 1 3/5' sekä Sifflöte 1'. Pillit ovat osittain peräisin puretuista Walcker-uruista, osittain Heinrichin tekemiä.

Alkuperäinen soitin oli tehty rakennusaikansa ihanteisiin nähden yllättävän väljästi. Mm. Marcussenin saman aikakauden tuotannosta innoittuneena halusin hieman virtaviivaistaa urkujen rakennetta ja osien sijoittelua. Samalla saisin kaapin mahtumaan paremmin uuteen, joskin todennäköisesti väliaikaiseen, sijoituspaikkaan.

Tarkoitus ei ole tehdä suuria muutoksia soittokoneistoon eikä sointimateriaaliin, vaan Heinrichin hengessä päästä helpolla ja korjata vain toimimattomat ja rikkinäiset kohdat pääosin entisin menetelmin sekä käyttää entinen materiaali uudelleen mahdollisimman tarkasti.

Joitain asioita olen ajatellut tehdä hieman eri tavalla, jotta tilaa säästyy ja rakenteet ovat jämäkämpiä. Tärkeimpänä on mainittava uusi rekisterikoneisto, mikä mahdollistaa rintapillistön kvintadenan basso-oktaavin pillien sijoittamisen rungon sisään ilmalaatikon sivuille, kun ne aiemmin olivat urkujen takana ja söivät tilaa syvyyssuunnassa. Koneisto on vielä tekemättä, mutta pillit mahtuivat kuin mahtuivatkin uuden rungon sisään vanhoille pillitukeilleen, joita ensin vähän muokattiin. Parille kvintadenan ja muutamalle konduktien päässä olleelle isolle rohrflöten pillille täytyy etsiä vielä joku hyvä paikka.

Kasausvaiheen ilmansyöttäjänä on tähän saakka ollut toisista uruista peräisin oleva pieni puhallin ja tasaajana pelkkä ilmalaatikon pohjassa oleva palje, mutta seuraavaksi on otettava työn alle alkuperäisen puhallin-palje-yhdistelmän kokoaminen.