Hauslaib-gedackt

Nürnbergin Kleingedackt tuli vuodenvaihteen jälkeen äänitystä vaille valmiiksi. Pakkien ja hattujen teossa vierähti yllättävän kauan, kun halusin niihinkin esikuvana olleen äänikerran tunnelmaa. Pillien lopullinen mittaansahaaminen on vielä tekemättä, samoin jalat, hattujen tiivistäminen sekä ilmankuljetusten viimeistely jalasta huuleen. C-pillit viimeistelin sointikuntoon, ja kyllä tulokseen voi olla minusta aivan tyytyväinen.

Äänikerran kopioiminen ei ole pelkästään mensuurikysymys, vaikka se sitäkin toki on. Sain käsiini saksalaisen urkuäänittäjä Reiner Janken artikkelin Das "Geheimnis" der Mensuren, joka on julkaistu mm. ISO Journalin numerossa 49/2015. Artikkelissaan Janke käsittelee äänikerran kopioimista ja usein hyvän soinnin avaimeksi sanotun mensuroinnin (pillin halkaisija sekä huulenleveys) vaikutusta toivottuun sointiin. Janken mukaan asia ei ole aivan niin yksiselitteinen, ja mensuuria ei ole tarvis kopioida orjallisen tarkasti. Hyvään tulokseen on mahdollista päästä, kun mensuuri on "sinnepäin". Äänikerran sisäiset voimakkuuden vaihtelut, urkujen viritysjärjestelmä, äänitysvaiheessa syntyneet epätäydellisyydet ja työkalun jäljet pilleissä sekä urkujen ilmananto ovat historiallisen soinnin kopioinnissa paljon merkittävämpiä parametrejä kuin mensuuri yksistään.

Heimorgelbau-kirjassaan Karl Bormann esittää saksalaisella insinööritarkkuudella aikamääriä, mitä mihinkin urkujenteon vaiheeseen kuluu. Sen innostamana ja ihan yleisestä mielenkiinnosta ajankäyttöäni kohtaan olen ensimmäistä kertaa kirjannut ylös äänikerran rakentamiseen käyttämääni aikaa. Bormannin esittämät aikamäärät äänitysvalmiiden puupillien teolle ovat:

Puupillit alle 150mm (1/2') 15-30 min/kpl
alle 300 (1') 30-45
alle 600 (2') 60-90
Gedacktit 4'-8' 120-180

2' avoin ja 4' tukittu ovat luultavasti nopeiten ja helpoiten tehtäviä äänikertoja, koska puutavaraa kuluu vähän ja isoimmat pillitkin ovat kohtuullisen pieniä. Em. ajankäytöllä nelioktaavisen 4'-äänikerran 51 pillin tekoon kuluisi 24-40 tuntia. Bormannin pillinteko-ohjeet on mietitty mahdollisimman helpon valmistamisen kannalta ja niissä on joitain yksinkertaistuksia verrattuna tähän historiallisen äänikerran kopiointiin. Lisäksi tein pillini lankusta saakka itse ja hyödynsin vieläpä kattopäreiden teossä yli jääneitä epämääräisiä kuusipöllin pätkiä, kun Bormann neuvoo hankkimaan puumateriaalin valmiiksisahattuna.

Näihin seikkoihin vedoten uskallan kertoa, että tämän Nürnbergiläisen 1500-luvun lopun mallin mukaan tehdyn Kleingedacktin tekoon meni aikaa noin tuplaten se, mitä yllä on esitetty. Ja laskin vain tehokkaat työtunnit, en ruoka- ja kahvitunteja. Jos yhden pillin työstämiseen käyttää minuutin kauemmin, se tietää koko äänikerrassa noin tunnin lisätyötä. Samoin jos yhden pillin tekoon käyttää tunnin kauemmin, on se jo yhden työviikon lisäys kokonaisaikaan. Tästä voi asiaa tuntematonkin saada jonkinlaisen käsityksen siitä, mikä siinä urkujen hankinnassa oikein maksaa. Ja nyt tehtiin siis vasta yksi äänikerta.


0 Comments: