Veteli, kirkko 1939

1939 Kangasalan Urkutehdas Opus 456 27+3/III pn

I
1. III/I 16´
2. II/I 16´
3. III/I 4´
4. II/I 4´
5. I 4´
6. III/I 8´
7. II/I 8´
8. Bordone 16´
9. Mixtura 4-5f 1 1/3´
10.Flauto 8´
-> Principale 2´
11.Principale 8´
12.Flauto cuspido 4´
-> Principale 4´

II
13. II 16´
14. III/II 4´
15. II 4´
16. III/II 8´
17. Suppressione II
18. Vibratore II
19. Cromorne 8´
20. Acuta 3-4f
21. Zuffolo 1´
22. Flautino 2´
23. Principale 4´
24. Corno notte 8´
25. Salicionale 8´

III
26. Viola 8´
27. Voce celeste 8´
28. Flauto camino 8´
29. Principale minore 8´
30. Flauto ottaviante 4´
31. Mixtura 4-6f 2´
-> Quinta 1 1/3´
32. Cimbalo 3f 1/2´
-> Sesquialtera d1- 2 2/3´+ 1 3/5´
33. Tromba amabile 8´
34. Oboe 4´
35. Vibratore III
36. III 4´
37. III 16´

PED
38. Bordone amabile 16´
(I 8)
39. Subbasso 16´
40. Flautobasso 8´
41. Principale 4´
42. Corno notte 2´
43. Mixtura 3f 2 2/3´
44. Fagotto 16´
45. Tromba amabile 8´
(III 33)
46. Oboe 4´ (III 34)
47. I/P 8´
48. II/P 8´
49. III/P 8´
50. III/P 4´

Dispositio ja julkisivu: Juhani Pohjanmies, äänitys: Erkki Valanki. Hinta 207.600mk. Urkujen luovutustarkastuksen 4.7.1939 teki Armas Maasalo. 3 kombinaatiota, Tutti, yleisyhdistin, -Z, -Kuorot, yleispaisutin sulkijoineen. Äänialat: C-f1-a3 (sormiopillistössä lisäoktaavit -a4).

Vetelin seurakunnan historiassa kerrotaan, että Kangasalan urkutehtaalta saatiin tarjous 25-äänikertaisista, kaksi siirtoäänikertaa käsittävistä uruista, jotka oli suunnitellut tirehtööri Elis Mårtenson. Tarjous pyydettiin myös tshekkoslovakialaiselta Gebruder Rieger´in urkutehtaalta, mutta se oli kalliimpi. Kangasalankin tehtaan hintaa pidettiin kalliina, ja pyydettiin arviota siitä voitaisiinko äänikertojen määrää vähentää kahdella laadun kärsimättä. Tehdas teki uuden tarjouksen, jossa samaan hintaan tarjottiin nyt 27-äänikertainen, kolmella siirtoäänikerralla varustettu soitin. Sen oli suunnitellut Taiteilija J. Pohjanmies. Tämä tarjous tyydytti seurakuntaa ja tilaus vahvistettiin.

Näissä seurakunnan 300-vuotisjuhliin hankituissa uruissa on pneumaattinen koneisto. Urut edustavat käsittääkseni hyvin rakennusajankohtansa urkuihannetta. Niiden soittopöytä on erillään urkukaapista, ja myöhäisen romantiikan ihanteiden mukaan pääpillistö on sijoitettu paisutuskaappien eteen vapaaseen tilaan. Toinen ja kolmas sormio ovat vierekkäisissä paisutuskaapeissa pääpillistön takana. Dispositiossa voidaan nähdä sotia edeltävän ns. elsassilaisen, tai suomalaisittain puolestapuhujansa Aarne Wegeliuksen mukaan "wegeliaanisen", varhaisemman urkujenuudistusliikkeen vaikutuksena melko runsaasti korkeita äänikertoja.¹ Puhtaimmillaan romanttisissa uruissa ei tarvita kuin 8-jalkaisia. Elsassissa historiallisten urkujen tutkimus ja muutoksiin tähtäävä keskustelu alkoi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Ajattelu levisi Suomeen ollen voimakkaimmillaan ennen toista maailmansotaa.

Urkumatrikkelin mukaan vuonna 1966 on lisätty kellot a-d2. Jossain vaiheessa on myös joitakin äänikertoja vaihdettu aikansa ihanteisiin paremmin sopiviksi, mikä on rikkonut alkuperäisen kokonaissoinnin. Tarkemmin en ole asiaa voinut selvittää, mutta Rautioahon matrikkelin dispositio ei vastaa nykytilannetta. Omassa dispositiossani on yliviivattu Rautioahon matrikkelin mukaiset, myöhemmin muutetut äänikertanimet. Muutoksen tekijä ei ole tiedossani, mutta ainakin Hans Heinrichilla on ollut pitkäaikainen huoltosopimus Vetelin uruista. Eräs veteliläinen kirkkomusiikin opiskelija analysoi urkujen nykyistä sointia raa´aksi ja liian teräväksi. Ykkössormio on nykytilassaan selkeä ja melko voimakasääninen, jollaisena se luultavasti soveltuisi kirkontäyden veisuun johtamiseen, mutta normaalipyhinä mahtaa olla melkoisen käyttökelvoton. Toinen sormio on säilynyt alkuperäisellään, samoin jalkio. Kolmas sormio on saanut kuoroäänikertojen tilalle Kvintin ja Sesquialteran. Joka tapauksessa monipuolisten koppeleiden ansiosta urut ovat käyttökelpoiset nykyisessä asussaankin. Erityisen kaunissointisena mieleen jäi kolmossormion Principale minore.

Urkuja ei ole viime aikoina kunnostettu perusteellisemmin. Ilmavuotojen takia ne ovat käyneet hengettömiksi. Kosteusvaihteluiden vuoksi urut ovat osan vuodesta jopa soittokunnottomat. Urkujen uusiminen on ollut suunnitteilla. Lohtajalla vasta restauroitujen vähän samantyylisten, joskin sotien jälkeisten urkujen kuunteleman perusteella uskaltaisin ehdottaa perusteellista kunnostamista ja vanhan disposition rekonstruoimista ihan hyvänä vaihtoehtona.

Ensimmäistä kertaa käydessäni kokeilemassa urkuja maaliskuussa ne olivat olleet kylmimmän talviajan käyttämättä, kun kirkon kosteus oli käynyt alimmillaan jopa viidessätoista prosentissa. Vieläkin varsinkin ykkössormiolla oli soimattomia pillejä melko häiritsevässä määrin. Jotain viehätystä uruissa kuitenkin tuntui olevan. Siitäkin huolimatta, että lyhyellä kokeilulla rekisterinapit vaikuttivat olevan ihan sekaisin, ja urkuen kanssa tuntui olevan hankalaa päästä kaveriksi. Kesällä koneiston tilanne tuntui korjaantuneen, vaikka joitakin kohinoita kuuluikin merkkinä ilmavuodoista.