Kuopio, Tuomiokirkko 1986

1986 Bruno Christensen & Sønner 52/III msh

I Pos
47 Gedakt 8'
48 Quitatøn 8'
49 Principal 4' (fas)
50 Rørfløjte 4'
51 Oktav 2'
52 Waldfløjte 2'
53 Larigot 1 1/3'
54 Sivfløjte 1'
55 Sesquialt. 2 kor
56 Scharf 4-5 kor
57 Dulcian 16'
58 Krummhorn 8'
60 Tremolo
59 Pos+S

II H
1 Ged.pommer 16'
2 Principal 8' (fas)
3 Spidsfløjte 8'
4 Koppelfl. 8'
5 Oktav 4'
6 Traversfl. 4'
7 Quint 2 2/3'
8 Oktav 2'
9 Cornet 5 kor
10 Mixtur 5-7 kor
11 Cymbel 3 kor
12 Trompet 8' (fas)
13 H+S
14 H+Pos

III S <
31 Bordun 16'
32 Fløjte Harm 8'
33 Rørfløjte 8'
34 Gamba 8'
35 Unda Maris 8'
36 Principal 4'
37 Nathorn 4'
38 Nasat 2 2/3'
39 Picolo 2'
40 Terz 1 3/5'
41 Mixtur 6 kor
42 Fagot 16'
43 Trp. Harm. 8'
44 Obo 8'
45 Clarion 4'
46 Tremolo

P
15 Principal 16' (fas)
16 Subbas 16'
17 Quint 10 2/3'
18 Oktav 8'
19 Gedaktbas 8'
20 Koralbas 4'
21 Koppelfl. 4'
22 Nathorn 2'
23 Mixtur 6 kor
24 Ktr.basun 32'
25 Basun 16'
29 Trompet 8'
30 Skalmeje 4'
27 P+Pos
28 P+H
26 P+S

Dispositio: Erkki Tuppurainen, Eero Väätäinen ja Bruno Christensen, julkisivu: Bruno Christensen, äänitys: Finn Dahlqvist. Selkäpillistöllä oma soittopöytä.

Matrikkelin mukaan uruissa on 256 kombinaatiota ja Tutti.1 Seurakunnan sivuilla lukee, että uruissa on tietokonekombinaatiojärjestelmä (Otto Heuss GmbH) ja USB-liitäntä muistitikulle, mikä lienee lisätty niihin vuoden 2015 peruskorjauksessa (Urkurakentamo Veikko Virtanen Oy).(2)

Kuopion kirkkoihin hankittiin 1980-luvulla useita uusia urkuja. Liekö sillä ollut vaikutusta, että vuosikymmenen alussa kaupunkiin perustettiin Sibelius-Akatemian koulutuspiste ja sen vuoksi oli syntynyt tarvetta harjoitussoittimille. Ensimmäiset urut Kuopion tuomiokirkko sai 1839, ja nämä nykyiset ovat järjestyksessä neljännet ja valmistuneet vuonna 1986. Niillä korvattiin Kangasalan Urkutehtaan 1954 rakentama 60+2-äänikertainen sähköpneumaattinen soitin. Urut on rakentanut tanskalainen urkurakentaja Bruno Christensen & Sønner Orgelbyggeri, joka teki Suomeen samalla vuosikymmenellä liki kymmenet urut(3), mikä on ulkomaiselle rakentamolle jo jonkinlainen saavutus.

Symmetrisessä julkisivussa pääpillistö sijoittuu urkujenuudistuksen 1900-luvun puolivälissä uudelleen löytämän klassisen käytännön mukaan keskelle soittajan yläpuolelle. Sen molemmin puolin aivan pääpillistön kaapissa kiinni ovat jalkiotornit, joiden julkisivut on jaettu kahteen kenttään, joista reunimmaiset ovat matalampia. Fasadissa olevan, kolmeen sivuille nousevaan kenttään jaetun, pääpillistön principalin alapuolella on espanjalaiseen tapaan vaakatasoon sijoitetut trumpetit ja niiden alla ritiläovien takana pääpillistön kuoroäänikerrat, tai ainakin kornetti, kuin rintapillistönä.

Syvyyssuunnassa matalan urkukaapin takana on kapea huoltokäytävä ja sen takana lehteritilasta erotettu vessa ja kuorolaisten valmistautumishuone sekä ilmansyöttölaitteisto, jonka yläpuolelle aivan katonrajaan on sijoitettu paisutuspillistö, niin että sen luukut tulevat osittain pääpillistön takaa näkyviin. Soittaja istuu kaapin edessä pääpillistön alapuolella, ja välittömästi soittajan takana on selkäpillistö, jonka julkisivu on tehty pääpillistön jakoperiaatteella, mutta nelijalkaisin pillein.

Julkisivun yläreuna on rakennettu toisiaan vastaan nousevista kaarista kuin itämaiset katonräystäät, minkä dynaamista, jopa hieman väkivaltaista muotokieltä pillien eri suuntiin nousevat ja osittain kaarevat suuaukkolinjat vielä korostavat. Pillikenttien taustalla on rautaoksidinpunaisiksi maalatut kaarevamuotoisista pitkuloista muodostuvat ritiläaiheiset koristeet, jotka täyttävät pillien ja kaapin väleihin jäävät tyhjät alueet. Kaappi on maalattu koristeita lukuunottamatta valkeaksi. Jostain muistelen kuulleeni tai lukeneeni, että alkujaan se olisi ollut tumman puun värinen, kuten monet muutkin Christensenin urut.

Pää- ja selkäpillistöt ovat dispositioiltaan klassisia, laaja paisutuspillistö puolestaan romanttiseen tyyliin kallellaan. Tämä lienee käytännöllinen kompromissi, koska uruilla halutaan soittaa laajasti eri aikakausien ohjelmistoa. Sinänsä tällainen ratkaisu ei anna mahdollisuutta autenttiseen romanttiseen sointiin, koska urkujen suurrakenne ja kaappi on radikaalisti erilainen kuin romantiikan ajan uruissa, mutta on toki kädenojennus siihen suuntaan(4).

Kiinnostava ominaisuus on se, että selkäpillistöllä on koskettimisto sekä varsinaisen soittopöydän yhteydessä että erillisenä fasadipuolella. Selkäpillistöä voidaan käyttää siis erikseen pienen positiivin tavoin. Tällainen järjestely lienee kätevä siinä tapauksessa, että kanttorin on johdettava soiton lomassa myös kuoroa ja annettava välillä intonaatioita liturgille tai soitettava jotain muuta pientä. Mahtaako tuolle ominaisuudelle olla tosielämässä paljonkin käyttöä, en tiedä.

Kirkko 1816 P.W. Palmroth