2010 Henk Klop 3/I mek

Sormiota on mahdollisuus transponoida ainakin puoli sävelaskelta sekä ylös että alas. Jalkiota ei kuitenkaan voi transponoida, jolloin se soi eri korkeudelta sormion kanssa. Tavallisen 8,4,2 -disposition sijaan prinsipaali on nelijalkainen. Noloa tunnustaa, mutta sen tajuamiseksi täytyi katsoa kaapin sisään, prinsipaali soi jotenkin erehdyttävästi hiljaisen kaksijalkaisen tapaan. Varsinaista sointikruunua urussa ei siis ole tai se on tavallista miedompi, vaikka kirkastaakin sointia kivan hienovaraisesti.

Kaikki pillit ovat puuta. Klop on niitä ainoita urkurakentajia, jotka tekevät vain puupillejä. Hän on erikoistunut pieniin urkuihin ja ilmoittaa jatkavansa alankomaalaista puupilliurkujen perinnettä, jonka vanhin edustaja on Compenius-urku Tanskan Frederiksborgin linnassa. Kaapin sisusta on yllättävän tilava ottaen huomioon sen, että siihen on sijoitettu myös puhallin ja palje sekä kaksi nelijalkaista äänikertaa. Prinsipaalikin on avoin alimpia pillejä myöten. Tätä "ahtamista" voisi sanoa mestarilliseksi. Ilmanpuutteesta urku ei kuitenkaan tuntunut kärsivän. Koneisto on yksinkertainen rivi säteettäisiä työntöpuikkoja, koska ilmalaatikon jako on sormiota leveämpi. Jalkion liitekoneisto ei näkynyt mihinkään, mutta sekin täytyy olla hyvin yksinkertainen, kaikesta päätellen vellasto, koska tilaa ei ole hukattavaksi. Sormio on mahdollista työntää kaapin sisään kuljetuksen ajaksi, joskin mekanismi on hämmentävän tahkea. Paikalla olleen kanttorin avustuksella saimme sormion auki, mutta yksin jäätyäni en enää osannut laittaa sitä kiinni. Kaapin päädyistä voidaan myös kuljetusta varten vetää ulos messinkiset kantokahvat. Urun ulkoasu on huoliteltu, ja yksityiskohdat luontevia ja selvästi hyvin mietittyjä. Urkujenrakentajalla on jonkinlainen hyväksi havaittu peruskonsepti, jonka mukaisia urkuja hän on tehnyt Google- tai Youtubehaunkin perusteella jo useita.

Tämä pikku-urku soi varsin miellyttävästi, joskin myös hivenen persoonattomasti minun korvaani. Toisaalta tämänkokoinen urku ei kai voi kovin persoonallisesti soida, jos sen täytyy kuoripositiivina olla samalla myös monikäyttöinen. Vaihtelua huilu- ja prinsipaalisoinnin välillä on, ja kahdeksanjalkainen täyttää tehtävänsä pyrkimättä nousemaan erityisemmin esiin. Äänikerrat erikseen ja yhdessä houkuttivat, ainakin minua, improvisoimaan. Urun ääni on kokonaisuutena yllättävän voimakas ja tuntuu ainakin soittajan paikalta täyttävän kirkkosalin ihan mukavasti. Näitä olisi mielellään soittanut kauemminkin kuin sen puoli tuntia, mikä oli käytettävissä.

7.9.2012