Uudenkaarlepyyn seminaarista purettujen Heinrich-urkujen pystytys saatiin taas talven jälkeen käyntiin. Työ aloitettiin kaivamalla säilytyksestä puiset Gedackt-pillit. Ne ovat aivan pienimpiä lukuun ottamatta vanhaa Walckerin tuotantoa.

Uuteenkaarlepyyhyn tekemässään urkurakennustarjouksessa Heinrich kertoi käyttävänsä vanhoja pillejä Maksamaan uruista, jotka hän oli uudistanut rakentamonsa ensimmäisenä työnä. Pilleistä löytyvien merkintöjen perusteella ainakin osa pilleistä on peräisin myös Luodon kirkon vanhoista uruista.

Heinrichin urut Luotoon (1967) valmistuivat hetikohta Uudenkaarlepyyn urkujen (1966) jälkeen, ja molemmat soittimet ovat todennäköisesti olleet osittain yhtä aikaa verstaalla. Luodon uruissa on myös hyödynnetty vanhoja pillejä, joista osa lienee peräisin Luodon edellisistä Walcker-uruista, jotka Heinrich sai purkaa ennen uusien urkujen tekoa.

Tämän Gedackt-äänikerran isoimman pillin pohjaan on kauniilla käsialalla kirjoitettu "L Gedackt 8' ". Sinällään se ei vielä kertoisi paljoa, mutta kun yhdessä Subbasson pillissä lukee samalla käsialalla kirjoitettuna "Larsmo", niin pidän näitä jo hyvinkin pätevinä todisteina pillien alkuperästä.

Suurimmalle osalle Gedacktin pilleistä oli tukilla jo paikat valmiina. Viisi isointa pilliä, jotka Seminaarissa olivat urkukaapin takana, eivät sitten lopulta mahtuneetkaan rasterilaudassa oleviin reikiin. Olin ajatellut, että ne oli jätetty vasta viime vaiheessa kaapin ulkopuolelle, koska ne olivat liian pitkiä Heinrichin urkukaappiin, mutta syy on jossain syvemmällä. Bassopillien kanssa on siis vielä näpertelemistä, jotta kaikki saadaan ilmalaatikolle, mutta ei se se kuuluisa tekemätön paikka ole.

Tämän rupeaman lopuksi päädyin selvittelemään soittokoneiston solmussa olevia teräsvaijereita. Koneisto on rakennettu niin, että urkukaapin alaosassa liike käännetään metallisilla vinkkeleillä ensin urkukaapn taakse ja sieltä jälleen ylöspäin. Pillit on järjestetty ilmalaatikolle niin, että isoimmat ovat sivuilla ja lyhimmät keskellä, joten puolet vaakasuuntaisista vedoista menee keskenään ristiin. Ne on jouduttu tekemään vaijereilla, jotka hankaavat keskiosastaan toinen toisiaan. Vinkkeleistä osa oli irronnut muutossa ja vaijerit menneet sykkyrälle.

Loppujen lopuksi sain langat selville ja kaikki vinkkelit paikalleen. Koneisto on nyt jonkinlaisessa soittokunnossa, ja itsestään soivat pillit - joita aluksi oli runsaahkosti - saatu sammuteltua.

Kuvissa näkyy myös Heinrichin tuotannolle tyypillinen ilmalaatikon venttiiliruuma. Venttiilit on tehty ylösalaisin käännetystä peltisestä U-profiilista, jonka sisään on kääritty koivulista. Vetolangat ovat kiinni puussa, johon tukeutuvat myös ohjaintapit ja jouset. Venttiilin tiivisteenä toimii peltiin liimattu paksu huopa ja sen päällä vielä suikale ohutta nahkaa. Metalliprofiilin tarkoituksena lienee säilyttää venttiilin muoto, ja siten ilmatiiveys, kaikissa olosuhteissa.