Yli kymmenen vuotta urkujenrakennuksen asialla

Menneenä vuonna tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun kiinnostuin uruista ja niiden rakentamisesta. Aika ja olosuhteet olivat silloin aivan toiset kuin nyt. Kuluneen syksyn aikana olen nettisivua uudistaessani selannut vanhoja valokuvia ja päiväkirjan materiaalia ja monta kertaa hämmästellyt alkumatkan vauhtia.

Kahlasin silloin läpi kaiken mahdollisen löydettävissä olevan urkujenrakennuskirjallisuuden ja aloitin omien urkujeni teon ilman erityisempää kokemusta, mutta sitäkin suuremmalla innolla. Myöhemmin, kun elämän realiteetit ovat tulleet vastaan ja taidot karttuneet, on into puolestaan alkanut tasoittua. Tekemisestä on tullut kestävyyslaji, kun on täytynyt alkaa selviytyä alkuvaiheessa tehdyistä ratkaisuista. Jos nyt aloittaisin urkujenteon, tekisin monta asiaa ihan eri tavalla.

Mutta ei pelkästään se lopputulos, vaan myös matka on tärkeä: "Ja sitten jos oppii muuraamaan uunin, niin sitten siitä saa analogisia asioita ja ymmärrystä johonkin toiseen hommaan. Se siinä on oikeastaan siinä muuraamisessa, ei niinkään se, että saa tehtyä tulisijan, sekin on merkittävää, mutta se oppiminen siinä matkalla.", kuten edesmennyt urkujenrakennuksen harrastaja ja Finlandiapalkittu kirjailija Antti Hyry asian muotoili romaanissaan Uuni.

Kulunut vuosi on ollut päivitysten suhteen hiljaisempi kuin monet aiemmat, koska olen tehnyt töitä. Päivätyöni ei liity urkuihin, joten se haittaa harrastusta pahemman kerran. Ei sillä, ettenkö pitäisi leipätyöstäni. Eikä uruista varmaan olisi harrastukseksi, jos tekisin niitä leipätyökseni. Olen myös tehnyt ehkä tavallista enemmän muita puutöitä ja kehittänyt verstasolosuhteita, mikä on luonnollisesti ollut pois urkujenrakennukselta.

Opus 1 näyttää edelleen samanlaiselta kuin vuosi sitten: olen vain nautiskellut nelijalkaisesta kleingedacktista ja kehittänyt jaktosuunnitelmia. Pillinrakennusta ehdin jossain määrin harjoittaa jatkamalla monta vuotta sitten aloittamani 8' Principalin tekoa. Siitä on tarkoitus kirjoitella lisää joskus tuonnempana. Innostuin vielä kokeilemaan erikoisempia pillimuotoja ja mm. bordeaux- eli pullopillin rakentamista. Kuten jo aikaisemmasta päivityksestä on ollut luettavissa, sain tehdyksi viimemainitusta jopa artikkelin Die Hausorgel-lehteen.

Olen myös hiljakseen jatkanut toisten tekemiin urkuihin tutustumista. Eräiden romutetuiksi luultujen pneumaattisten urkujen jäänteiden löytymisen myötä olen ajautunut syventämään ymmärystäni pneumaattisista koneistoista, joista en tähän saakka vielä ole oikein saanut otetta. Tein sen seurauksena syksyllä ihan varta vasten järjestetyn urkuretken Kiimingin Jäälin kappelin Jurva-urkuja tutkimaan. Muut retket ovat olleet vähän sattumanvaraisempia yrityksiä kolkutella kirkon ovia. Aina jossain on kolkuttavalle avattu ja urut olleet kokeiltavissa tai ainakin kuvattavissa. Paljon olisi urkukuvia lisättävänä sivulle, mutta ajanpuutteen vuoksi ne on täytynyt jättää odottamaan.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, olen siirtänyt urkusivustoani uuteen järjestelmään. Samalla sivun ulkoasu tuli tälle vuosikymmenelle. Kymmenen vuoden aikana ulkoasupäivityksiä on tehty noin kolmen vuoden välein. Vanha sisällönhallinta on ollut käytössä hamasta sivun perustamisesta asti ja se alkoi jo haitata sekä kehittämistä että ylläpitoa.

Onhan tässä koneella joutunut uudistuksen takia istua illan jos toisenkin ja kieltäytyä monesta muusta mielenkiintoisesta, kun kaikki tekstit ja kuvat on täytynyt siirtää käsipelillä uuteen ympäristöön, mutta nyt se on tehty. Joitain pieniä puutteita vielä on. Kommentit eivät esimerkiksi toimi, mutta kommentoikaa vaikka sähköpostilla tai kirjoittakaa keskustelufoorumille! Facebook toimii myös. Eivät nämä vuorovaikutusmahdollisuudet niin kovassa käytössä ole tähänkään asti olleet.

Aivan harrastukseni alkuvaiheista saakka on ollut selvää, etten halua muokata urkujani toisten tekemistä käytetyistä osista, kuten monet harrastajat tekevät, vaan rakentaa itse alusta saakka uudet urut. Käytännön syistä puu oli minulle luonteva materiaali myös pilleihin, koska puuta olin tottunut käsittelemään. Käsillä tekeminen on ollut hyvää vastapainoa toimistossa istumiselle ja sen haluaisin säilyttää osana elämää jatkossakin. Ensimmäisten kymmenen vuoden aikana visioni urkurakentamisesta on kirkastunut: Aivan erityisesti minua kiinnostavat puupilliset urut ja historiallliset pohjalaisurut.

Pitkäjänteisyyttä rakentaminen vaatii ja sitä on koeteltu, kun alkuhuuman jälkeen alkoi valjeta, että valmista ei välttämättä tulekaan vuodessa taikka parissa. Kaiketi paljon fiksumpiakin harrastuksia sitä ihminen voisi valita, mutta kun pitää mielessä, että kaikki auringon alla on turhuutta ja tuulen tavoittelua, ei tarvitse pyrkiä pikavoittoihin. Ei tämä nyt varmaan ainakaan hullumpi harrastus ja blogin aihe ole kuin se, että ottaisi itsestään kuvia ja jakaisi niitä Internetiin.

Tästä siis lähtee seuraava vuosikymmen urkujen parissa. Uskoisin, että jaksan tätä niin kauan kuin se tuntuu mukavalta ja auttaa irrottautumaan mielessä pyörivistä työasioista. Jos taas joskus kymmenen vuoden päästä voisi todeta oppineensa jotain uutta, ei matkanteko olisi ollut turhaa. Ei kun menestystä itse kullekin tuleviin päiviin!

Kuvissa Kiimingin kirkon entisten pneumaattisten urkujen (Lahden Urkutehdas v. 1907) soittopöydän mekaanista koneistoa ja osa pneumaattista äänikertakanavalaatikkoa alapuolelta katsottuna. Soittokuntoiset urut ovat nykyään uudelleenpystytettyinä Jäälin kappelissa.


0 Comments: