Venttiilien tiivistys

Kun sain palkeen valmiiksi, meni venttiilien tiivistys kokonaan uusiksi. En ollut pölynimurin huminassa huomannut ollenkaan, että venttiilit vuotivat niin pahoin, ja suurin osa pilleistä soi itsellään. Nyt venttiileissä on huovituksen lisäksi kaksinkertainen nahka, ja päällimmäinen kerros on liimattu vain keskikaistalta. Näin tiivisteen reunat pääsevät liikkumaan vapaasti, mikä parantaa tiivistävyyttä. Päädyin myös sahaamaan venttiilijousia painavan listan irti ilmaruuman pohjasta. Näin pohja on mahdollista irrottaa ilman että venttiilit lähtevät paikoiltaan. Tätä en älynnyt rakennusvaiheessa, mutta nyt se oli järkevintä tehdä, kun laatikko muutenkin täytyi aukaista. Myös jousien tasoitus tehtiin tässä vaiheessa uudelleen. Kosketustuntuma on nyt ehkä turhan raskas verrattuna joihinkin kokeilemiini 2000-luvun tyyliurkuihin, mutta nyt venttiilit ainakin pitävät moitteetta.


0 Comments: