Suuri regaalipäivitys

Kieliäänikerroista intoutuneena, ja kun muutenkin asiaa sinne suunnalle oli, kävin tutustumassa Sibelius-Akatemian Kuopion osaston harjoitusurkuihin. Mainittu kohde on Suomessa yksi parhaita, mikäli haluaa perehtyä erilaisiin lyhytkaikutorvisiin kieliäänikertoihin yhdellä kertaa.

Harvoin uruissa on useampia kieliäänikertoja, ja harvassa paikassa muualla on useita urkuja yhdellä kertaa nähtävissä. Akatemian Kuopion urkujen rakennusvuosina oli yleistä säästää tilaa mm. sillä, että jalkioon tuli pelkästään 16-jalkainen lyhytkaikutorvinen kieliäänikerta (ehkä vaihtoehtona oli äänikerraton liitejalkio, jolloin pelkkä sordun näytti jo ihan mukavalta ainakin dispositiossa – en tiedä).

Kuopion uruista vain kolmessa isoimmassa on pitempikaikutorvisia kieliäänikertoja. Tällä kertaa keskityn vain regaalin johdannaisiin. Siitä kuvasarja ohessa. Tekstin tiedot on poimittu Rautioahon matrikkelista sekä havainnoitu paikanpäällä.

Kahdessa ylimmässä kuvassa Veikko Virtasen opus kolmekolmosen jalkion Sordun 16' vuodelta 1967. Sointi ei aiheuttanut erityisempää nautintoa. Ei ihme, että näihin on myöhemmin lisätty Subbass jalkioon.

Jouko Pirkkasen 1992 rakentama portatiivi, aluksi puisin gedackt-pillein, johon on myöhemmin vaihdettu kahdeksanjalkainen Vox humana edellä nähdyistä Virtasen op 33:sta.

Kangasalan Urkutehtaan opus 723 vuodelta 1963. Sen jalkiossa ovat pelkästään Sordun 16' (alakuvassa vasemmalla) sekä regal 4' (alakuvassa oikealla). Tämä sordun oli muistaakseni mukavimman kuuloinen regaaliäänikerta Kuopiossa kokeilemistani – olisiko syynä puinen kaikutorvi? Yleisvaikutelmana mainittakoon, että urut soivat 1960-luvun "kangaspuiksi" ihmeen nätisti. Liekö äänitykselle tehty jotain jälkeenpäin. Saman tehtaan saman aikakauden urut omistavana minusta on erityisen mielenkiintoista laajentaa ymmärrystäni lähellekään vastaavista soittimista ja niiden tekotavoista.

Pentti Pellon vuosina 1969-74 alkujaan kotiuruikseen rakentamien 13-äänikertaisten urkujen "Praetorius-tyypin" Krummhorn 8'.

Samojen urkujen jalkion regal 4', joka edellisen tapaan näyttää mukavan itsetehdyltä.

Eräässä luokassa irrallaan pyörinyt kielipilli, jonka hylsy on puuta. Äänikertanimestä en osaa sanoa mitään.


0 Comments: