Prinsipaalitukki ja kuulumisia

Teijon urkujen jalkio valmistui syksyn aikana, ja suunnitelmat jalkiokoneistosta myös. Näitä suunnitelmia ei vain päästy toteuttamaan, kun "hankintaosasto" ei ollut muistanut hankkia sopivia materiaaleja. Ehkä onkin hyvä antaa asian hautua vielä, kun sillä ei niin kamala kiire ole.

Palasin jatkamaan Opus 1:n rakentelua, ja joululomalla puuhasteluihin kuului pillitukin teko julkisivun Principalia varten. Ilmalaatikon jako on kromaattinen, mutta fasadin pillijärjestyksen olen kaavaillut niin, että isoin oktaavi on sivukentissä C- ja Cs-puoliskoina ja keskikentässä on kahden oktaavin pillit sivuille lyhenevänä pyramidina. Bormann ohjeisti käyttämään PVC-letkua pillien siirtämiseksi pois pillitukilta, mutta minä halusin tehdä pillien tarvitsemat kuljetukset tukkiin. Tämä vaatii melkoisen kanaviston miettimistä ja rakentamista puisen pillitukin sisään. Tukkiin on myös pakko tehdä useita kerroksia, jotta keskenään ristikkäin menevät kuljetukset on mahdollista toteuttaa. Tällaisia pitkiäkin ilmakanavia harrastettiin entivanhastaan erityisesti espanjalaisissa barokkiuruissa. Minun ovat runsaslukuisuudestaan huolimatta melko lyhyitä, joten suurta soinnillista vaikutusta tällä ei tulle olemaan. Alemmassa kuvassa pillitukin alin kerros: vasemmalla ilmalaatikon reikäjako ja oikealla pillien reikiä.

Ylemmässä kuvassa on pillitukki sovitettuna paikalleen. Sitä varten täytyi ilmalaatikon etureunasta sahata kaistale puuta pois, kun olin alkujaan suunnitellut tekeväni fasadin eri tavalla. Suunnittelin jo purkavani ilmalaatikon irti ja vieväni koko hoidon verstaaseen sirkkelille, mutta onneksi vielä tulin kokeilleeksi japanilaissahaa, joka leikkaa vetosuuntaan. Pieneksi yllätykseksi jälki oli riittävän siistiä eikä saha kevyesti käyteltynä turmellut ilmalaatikkoa tai urkujen muuta rakennetta. Sillä oli mahdollista sahata myös riittävän suoraan linjaa pitkin. Sahaus sujuikin sitten vähintään yhtä joutuisasti kuin mitä olisi kulunut purkutöihin sirkkelivaihtoehdossa. Suosittelen siis täten japanilaissahaa kaikille nikkaroiville!


0 Comments: