Pikkupikkupillejä

Tänä viikonloppuna olen tehnyt taas pitkästä aikaa Cymbeliin ja Terzin pieniä pillejä. Ne ovat melko nopeita tehdä. Bormann sanookin saksalaisen täsmällisesti yhden äänitysvalmiin pillirivin valmistamiseen menevän kuutisen tuntia, mutta minulta tämä ei ainakaan onnistunut. Se on kai laitettava harjaantumattomuuden piikkiin. Pari oktaavia edellisellä kerralla liimatuista aihioista tuli kuitenkin viimeisteltyä.

Tallensin myös katkelman Opus 1:n ääntä. Seuraava näyte ainakin muistuttaa Heinrich Isaacin 1400-luvun sävelmää "Innsbruck ich muss dich lassen". Jotain kuvaa siitä saa viimeistelemättömän Gedacktin soinnista. Myös äänenlaatu on tallennuslaitteesta johtuen vaatimaton: mm. pillien alukkeet ja palkeen äänet nousevat pahempina esiin kuin mitä ne oikeasti ovat. Poljettavan kiilapalkeen tuottama paine huojahtelee melkoisesti eikä soittajakaan ole mikään urkuri. Kaikesta huolimatta on mukavaa saada soitella omatekoisella pelillä.


0 Comments: