Rakennetaan urut

Helsinki, Seurasaari 1875

1875 Carl Erik Böling  6/I mek

Sormio C-c3
Borduna 16 Fot
Principal 8 Fot
Gedacht 8 Fot
Oktava 4 Fot
Quinta 3 Fot
Oktava 2 Fot

Liitejalkio C-d1





 

Seurasaaren ulkomuseoalueen pystytysaikoina 1912 tuotiin museon Karunasta siirrettyyn kirkkoon urut, jotka olivat peräisin Vanajan kirkosta. Suomen historiallisten urkujen tietokanta kertoo urkujen olevan hämeenlinnalaisen kellosepän 1820-luvulla tekemät, mikä tieto on peräisin ilmeisesti Erkki Valangin 1970-luvulla tekemästä urkumatrikkelista. Sama tieto oli myös museon oppaalla.

Kaikki pillit ovat puuta, julkisivussa on mykkiä puusta tehtyjä metallisilta näyttäviä pillinkuvia. Ilmananto on ollut poljettava, mutta museossa urkuja on yritetty saada soittokuntoon, jolloin niihin on lisätty puhallin. Lisäyksen teki Kangasalan Urkutehdas, ja samalla kertaa tehtiin 35 uutta pilliä. Rautioaho kertoo matrikkelissaan, että urkutehtaan arkiston maininnan mukaan saatiin soimaan "vain kahdeksanjalkaiset jotenkuten". Ilmalaatikko oli niin pahasti halkeillut.

Urkujen palkeet ovat kulmikkaan kaapin alaosassa, syöttöpalkeen poljin on sijoitettu takaseinään. Koko kaapin laajuinen ilmalaatikko on aivan sormion tason yläpuolella, soittokoneisto siirtää koskettimien liikkeen laatikon takaosassa oleville venttiileille. Historiallisten urkujen tietokannan mukaan kaikki pillit ovat ilmalaatikolla. En päässyt lyhyellä tutustumisvisiitilläni kurkistamaan kaapin sisään, joten en tarkkaan osaa sanoa miten 16´ tukittu ja 8´ avoimen äänikerran pillit mahtuvat pituudeltaan tilaan.

Perussävelvoittoinen dispositio 16-jalkaisine bordunoineen on tyypillinen 1800-luvun uruille. Käsittääkseni koko vuosisadan ajan tehtiin vastaavia, mahdollisesti muutamilla 8´- ja 4´-jalkaisilla sekä kuoro- ja kieliäänikerralla laajennettujakin dispositioita. Vuosisadan loppua kohden yläsäveläänikerrat vähenivät ja korvautuivat 8-jalkaisilla. Borduna on tietysti ollut loogista sijoittaa sormiolle siksikin, että rakentaja on tyytynyt pelkkään liitejalkioon. Kaappi on ylhäältä avoin, mikä on ominaista erityisesti romantiikan ajan ihanteille sen sointia pehmentävän ja jälkikaikuun tehokkaammin sotkevan vaikutuksen takia. Sointia emme valitettavasti pääse analysoimaan.

Rakennustavaltaan ja yleisilmeeltään kaappi on koristelematon. Harmaanvalkoisen maalin alta näkyy paikoin venäjänsininen, varhaisempi maalaus. Oman vanhojen lähinnä talonpoikaisten antiikkihuonekalujen rakenteesta kertyneen tuntemukseni perusteella jäin pohtimaan, voisiko kaappi olla todellakin 1820-luvulta. Oppaalle asiaa ihmeteltyäni tulimme siihen tulokseen, että kun urkuja on pystytetty Vanajaan, on kaappi täydytty rakentaa uusiksi. Kellosepän kotiuruissa olisi siten ollut pienempiin tiloihin paremmin sopiva kaappi (sitä tosin en tiedä miten saman tekniikan - kaksi äänikertaa, joiden pisin pilli on kahdeksan jalkaa - saa mahtumaan pienempään tilaan). Käydessäni paikanpäällä en vielä ollut kiinnittänyt huomiotani siihen, että Rautioahon matrikkelin tiedot eroavat tässä kohden SHU:n kertomasta. Tämän matrikkelin mukaan urut ovatkin vuodelta 1875. Tämä näyttäisi ratkaisevan ongelman. Näin ollen minäkin, vaikka en uruista mitään tiedä, uskallan kertoa havaintoni.

Rautioaho kertoo urkujen tulleen Vanajalle Tuusulan kirkosta, jossa niihin työlästynyt kanttori, itsekin Walckerilla urkujenrakennusta myöhemmin opiskellut Sakari Soinne luopui "vanhasta urkurämästä" ilomielin. Soinne kirjoittaa B.A.Thulélle kirjeessään 1889: "Nuo vanhat urut, minun suurin kiusani tässä maailmassa, menevät rikki joka kerta kun Jumalanpalvelusta pidetään". B. A. Thule arvioi urut 1891 seuraavin sanoin: "Jos urut kokonaisuudessaan tekevät masentavan vaikutuksen kehnon työn takia, niin joutuu aivan ymmälle konehistoa katsellessa, sillä niin kerrassaan ja kokonaan kelvotointa työtä ani harvoin tulee näkemään".

Tuusulaan urut ostettiin 1875 Kristiinankaupungista Carl Erik Bölingiltä, joka oli närpiöläinen torppari ja urkujenrakentaja. Hänen sanotaan rakentaneen jopa viidettoista urut. Vanajaan nämä Tuusulan urut myytiin 1891 (Rautioaholla ja SHU:lla eri vuosi). Närpiössä on ainakin yhdet säilyneet Bölingin tekemät Piolahden koulun huoneurut (1888), jotka tosin ovat nykyään purettuina varastossa. Myös Turun Sibelius-museossa on Jakob Hedmanin nimiin kirjatut urut Uusikaarlepyystä 1870-luvulta, joiden Rautioaho arvelee olevan mahdollisesti Bölingin tekemät.

Oman ymmärrykseni perusteella pitäisin Rautioahon tulkintaa oikeampana, vaikka Rautioaholla monessa kohtaa virhetulkintoja kuuluu olevankin. Ehkä syvällisempi tutustuminenurkujen rakenteeseen toisi lisävalaistusta ainakin siihen, ovatko nämä niin kamalan huhonosti tehdyt, että ne kelpaisivat Bölingin työksi. Työn laatuahan B. A. Thulé Tuusulan uruissa kritisoi.

http://urut.polso.fi © 2009-2017 Heikki Polso| Viimeisin päivitys: 21.02.2017 16:59:04
Palautelomake on poistettu roskapostin takia. Asialliset yhteydenotot: rakennetaan ät urut piste polso piste fi
html| css| Tulostusnäkymä| Sivukartta| Kirjaudu