Artikkeleita

Tänne kerääntyy urkuaiheisia artikkeleita, jos on kerääntyäkseen. Ainakin Kaustisella 1849 syntyneen Abraham Björkin muistelmissa oli mielenkiintoinen kuvaus jokilaakson varhaisesta urkuhistoriasta, joten se sopii julkaistavaksi täällä. Ko. kirjoitus tuntuu pursuavan innostavaa tekemisen meininkiä ja positiivisuutta. Sen löytyminen oli aikoinaan yksi rakennushankkeeni alkusysäys.

Kaikki 1 - 6 (Kaikkiaan 6)

Urut

Professori Ilmari Krohn kirjoittaa Tietosanakirja Oy:n 1919 ilmestyneessä Tietosanakirjan osassa X uruista näin.

Etupäässä jumalanpalveluksissa käytetty ilmavirran avulla toimiva soittokone. Urkuja voidaan verrata monenlaisista puhaltimista kokoonpantuun orkesteriin, sillä erotuksella, että soittajina tarvitaan vain kaksi henkilöä, urkuri ja palkeiden käyttäjä (urkujenpolkija). Jälkimmäisen tehtävät suorittaa uudenaikaisissa u:ssa useinkin sähkökone. Onpa yritetty urkuriakin korvata koneella (o r g a n o l a lla, vrt. Pianola). Jonkinlainen koneellisuus ja epäyksilöllisyys onkin kaikissa tapauksissa u:n äänelle ominainen, sentähden etteivät sen voimavivahteet ole koskaan täysin yksityiskohtaisesti vaihdeltavissa. Tätä puutosta on kyllä koetettu korvata moninaisin keinoin. Erilaatuisten pillistöjen erivahvuisia sointivärejä voidaan sommitella monilukuisiin äänikertayhdistelmiin, ja näitä voidaan soiton ajalla vaihtaa millä kohdilla hyvänsä. Elleivät soittajan kädet tahi jalat ole vapaat käyttelemään sointivaihdoksiin kuuluvia laitteita (rekisterinappuloita ja yhdisteitä), tarvitaan sitävarten eri henkilö hänen avukseen (ks. R e k i s t e r i). Myöskin saman sointivärin äänivoima saadaan hiljenemään ja vahvenemaan erityisillä paisuttimilla (ks. t.), joita kuitenkin yleensä käytetään vain erinäisiä heikompiäänisiä pillistöryhmiä varten. Jos on tarjolla useampia paisuttimia, voidaan vapaasti erikseen muutella oikealla sekä vasemmalla kädellä soitettavien pillistöjen äänivoimaa. Mutta sen enempään yksilölliseen esitystapaan ei ole u:ssa mahdollisuutta. Kaikki samalla kädellä soimaan saatetut äänikerrat noudattavat aina tarkasti samoja voimavaihteita. Sitäpaitsi tarvitaan jalat paisuttimien käyttelemiseen, jolloin jalkion soitto joko estyy tai ainakin häiriytyy. Täten kuuluu siis urkujensoiton pääsävyyn äänivoiman tasaisuus ja pelkästään määräjaksoinen vaihtelu. Kun tähän yhtyy äänen mahtavuus ja heikkenemätön kestävyys, tuntuu yleisvaikutus ikäänkuin yli-inhimilliseltä. U:ja käytetäänkin senvuoksi pääasiallisesti kirkkosoittimena.

Lue lisää...

Vanhan opettajan muistelmia

elämänsä matkalta (5 Moos. 8:2)

Abraham Björk

KOTOA KÖRTTILÄINEN KASVATUS

Olen syntynyt Kaustisen pitäjässä, joka siihen aikaan kuului Kokkolan pitäjään, 12.1.1849. Isäni oli käsityöläinen, ammatiltaan veroseppä, jolla oli mestarioikeudet ja oikeus pitää oppilaita sekä maksoi ammattiveroa, josta nimitys veroseppä. Mistä isäni oli oppinsa saanut, Kokkolassako vaiko Pietarsaaressa, sitä en tullut tietämään syystä, etta olin hänen eläessään vielä lapsi, jota ei tällaiset asiat kiinnostaneet. Mutta Vuosia hänen kuolemansa jälkeen löysin hänen jättämistään paperiensa joukosta saamansa lukkaritodistuksensa, jonka oli antanut Pietarsaaren lukkariurkuri Daniei Marklund ja joka todistus on vieläkin tallessani. Siitä voi päättää, että hän nuorena ollessaan on myöskin oleskellut Pietarsaaressa, jommassakummassa, Kokkolassa tai Pietarsaaressa on hän käynyt sepänopin ja saanut mestarikirjan sekä käsityöläisten sunnuntaikoulussa kirjoitus- ja luvunlaskutaidon, sillä niitä siihen aikaan ei muualta saanut kuin kaupungista.

Lue lisää...

Sepän Jukalla urvut soivat

eli vähän tarinaa lukkareista, urvuista ja harmoonintekijöistä Kaustisella

Matti Mäkelä

Nimitys lukkari tulee ruotsin kielen sanasta klockare, mikä on tarkoittanut kellonsoittajaa. Lukkaria pidettiin alun perin papin henkilökohtaisena apulaisena, jolla oli paljon nykyisen suntion tehtäviä. 1600-luvulla lukkarin uusiksi tehtäviksi tuli lasten opettaminen ja virsilaulun johtaminen. Tällöin monet lukkarin tehtävät siirtyivät vähitellen suntiolle.

Lue lisää...

Vetelin urkustramppari

Ensimmäinen urkujenpolkija Aaprami Isoluoma (Tikkakoski) ja vaimonsa Kaisa. Kuva otettu vuonna 1900 Utahissa Yhdysvalloissa, jonne pariskunta muutti samana vuonna.

"Urkustrampparina" Aaprami aloitti ensimmäisten urkujen myötä 12.6.1880. Palkaksi kirkonkokous määräsi kahden naulan, eli vajaan kilon painoisen leivän kultakin talosavulta vuodessa. Siinä missä papinparselit tuotiin määräpäivinä pappilaan, urkujenpolkija keräsi itse leipänsä pitäjältä.

Aapramin jälkeen, vuosisadan vaihteesta lähtien polkijana oli Wiktor Karhulahti, "Tuppulan Vihtori". Liikanimi lähellä kasvaneesta tuppulatvaisesta männystä, joka nimeää koko Kivistönkangastakin. "Henkiä antaa, leipiä kantaa, likeltä kassoo, eikä oo hassu", tai niinkuin jotkut halusivat viimeisen säkeen kuuluvan: "on vähän hassu". Likinäköisen Vihtorin intelligenssistä kun sai helposti äkikseltään väärän kuvan. Hänen aikanaan palkkaukseen lisättiin kokonaista kolme kirkkokolehtia, joista kuitenkin kaksi oli vain lainassa lukkarin palkkaeduista. Kolehdit hän itse kantoi määrättyinä pyhinä.

Lue lisää...

Kertomus Vetelin urkujen vaihdosta 1939

"1880 Päätettiin hankkia kirkkoon 12-äänikerroksiset urut, mitkä sitte teetettiin urkuin rakentaja Pietari Lybeckillä Kruunupyyssä, ja maksoivat kuusituhatta markkaa. Samassa päätettiin rakentaa urkulehteri kirkkoon, jonka urakalla rakensi rakennusmestari J.J. Kuorikoski 194 markan palkkiolla seurakunnan aineista." Vetelin seurakunnan historia 1639-1850 ja muistiinpanoja 1800-luvun lopulta

Vanhat, vuodelta 1880 peräisin olevat 11-äänikertaiset urut olivat jo pitkään aiheuttaneet harmaita hiuksia käyttäjälleen director cantus K.G. Källströmille. Urkujen kunto oli alituinen päänvaiva. Ravistuneet ilmalaatikot vuotivat ja urkujen polkijalla oli työ ja tuska riittävän paineen ylläpitämisessä soiton aikana. Pohjasointi syntyi vuotopaikkojen tohinasta ja silloin tällöin joku pillikin otti oikeuden omaan sooloonsa kesken kaiken. Korjailukaan ei enään auttanut.

Lue lisää...

How To Build A Small Organ

Tämä on kopio ensimmäisestä Internetistä löytämästäni urkujenrakennusartikkelista. Vuodelta 1884 peräisin oleva kirjoitus neuvoo mm. ilmalaatikon rakentamisen 1600-luvun tyyliin yhdestä puusta, mikä on osoittautunut käytännössä hyvin araksi rakenteeksi. En kehottaisi ketään alkamaan rakentamista tämän perusteella, siihen on olemassa paljon parempiakin oppaita, esimerkiksi tämän sivun Kirjallisuutta-osiossa. Tällä kirjoituksella on kuitenkin oma kuriositeetillinen arvonsa, ja siksi se saakoon paikan täällä, koska alkuperäinen nettisivu on jo kadonnut bittiavaruuteen.

These are articles reprinted from Work Illustrated, from 1884. They are quite optimistic, and judging by the response from some readers, not unjustifiably so.

Lue lisää...

Kaikki 1 - 6 (Kaikkiaan 6)