Tervehdys! Olen lukenut mielenkiintoisen blogisisi lähes kokonaisuudessaan. Joissain yhteyksissä, kuin vaikkapa Taanilan luennon huolellisen ja eloisan kuvaelman yhteydessä olisi tehnyt mieli keksiä jotain kiitollista kommentoitavaa, mutta sopivia sanoja ei siinä yhteydessäkään sitten oikein löytynyt. Urkuharrastuksen pariin vasta hiljattain johkaantuneen tuollaisen vihkiytyneen urkurakentajan hommelit, työ ja tietämys vetävät hieman hiljaiseksi. Mikä lopullisesti kannusti kirjoittamaan, on että yksi uruistasi on jokseenkin samanlainen kuin omani - tuo Kangasalan urkutehtaan urkupositiivi! Ovat tismalleen saman näköisiä. Minun on hiukan nuorempi - Opus 689, mutta ulkonäkö tehtaan nimikylttiä lukuunottamatta näyttää samalta. Ostin omani nettihuutokaupasta Kotkan seurakunnalta. Urut olivat Kotkan kirkossa. Oikeastaan ainoa peruste miksi voin pitää myös itseäni pienessä määrin urkujen rakentajana liittyy huutokaupasta huutamiini urkuihin liityneeseen yllätykseen... Poiketen mistään huutokauppailmoituksessa kerrotusta, minulle seurakuntaan soittaessani kerrottiin, että urkuihin taitaa löytyä myös jalkio kirkon kellarista... Ok, ilahduin toki , mutta käsitykseni jalkiosta ei aivan vastannut todelllisuutta. Mielsin jalkion esineenä joka mahtuu suurin piirtein isoon matkalaukkuun. Kun urut sitten aikanaan noudettiin, niin yllätys oli totaalinen, itse pedalikin oli kuvittelemaani suurempi, sitten tuli toinen vielä suurempi ja painavampi laatikko, tiedät mikä + valtava läjä pillejä pienemmästä isompaan. Jalkio on rämähtänyt ja siinä on huoltokorjaamista kyllikseen, jousia on poikki ja puuttuu, vaimennusnastoja on irronnut, pari pojinta hieman klenksuu tai takertelee ja itse laatikon liitokset harittavat, ,mutta ongelmallisempia ovat pilllit joista puolet ei soi niiden pyöriskeltyä ja hieman murjouduttua siellä kirkon kellarissa. Olen niiden vioista jo hieman hajulla ja pillien korjaustyö on varovaisesti alullaan. Tai no varovaisesti... Pesen niistä hilseilevää heikkolaatuista hopeamaalia irti raa'asti tehokkaalla painepesurilla. Opuksen ääni on minusta tosi kaunis, mutta kyllä sinne alarekisteriin ottaa mielellään lisää potkua, kun semmoiset isot jalkiopillit kerran kaupan mukana tuli. Sijoituspaikkasuunnitelmakin meni uusiksi, sillä peräti kolme suurimmista pilleistä ei olisi olohoneeseeni mahtunut vapaasti seisomaan. Kotitaloni edustaa sitä 60-l lopun aikakautta, kun omakotitaloihin vielä rakennettiin uima-altaita... Käytöstä poistettu allas ratkaisi jalkion sijoitusongelman ja sen myötä myös koko urkujen tulevan sijoituspaikan. Uintihaaveet oli siis haudattava, mutta kesäisillä vesillä ja uimahallissa varmaan silti muutenkin kävisin. Oman altaan sijaan näytänkin nyt saavan oikein soman ja viihtyisän soittokämpän jossa on tilaa vielä monelle muullekin, kuin vain uruille. Musiikki on palailemassa elämääni pitkä poissaolonsa jälkeen :) Urkuharrastetervehdyksin Raumalta - Esa Luukko

:: @Heikki added on 09 Dec ’18 · 20:21

Kiitokset palautteesta ja onnittelut positiivin hankinnasta! Mukava kuulla, että kirjoituksiani luetaan.
Tehdessäni tarjouksen Teijon positiivista olin aivan alkuvaiheessa harrastukseni kanssa. Positiivin korjailemisen ja käyttöönoton myötä olen oppinut monenlaista perusasiaa urkujen rakenteesta ja 1960-luvun urkujenrakennuksesta Suomessa ja maailmalla.
Näitä ulkoasultaan ja äänikerroiltaan samanlaisia Rautioahon matrikkelissaan (Suomen urut 2006) "sarjapositiiveiksi" nimittämiä urkuja tehtiin Kangasalla paljon, varmaan kymmeniä. Tämä minun soittimeni on aivan ensimmäisiä: 1960 Seinäjoen Lakeuden ristiin valmistui samanlainen, ja Pentti Pelto muisteli sen olleen ensimmäinen lajissaan.
Positiivissa on selvästi vakiintumattomia teknisiä ratkaisuja, joten se ilmeisesti on jossain mielessä vielä kokeilusoitin. Esimerkiksi ilmalaatikko on yhtenäinen, kun se myöhemmissä soittimissa on jaettu basso- ja diskanttiosioihin, joista diskanttipuolen alle mahtuu puhallin. Minulla puhallin on erillisessä laatikossa. Toinen uusi rakenne on ilmalaatikon yhteyteen tehty kapea ja pitkä paljelevy, siis ilmalaatikkopalje (Rautioaho mainitsee sen tulleen käyttöön ensimmäistä kertaa vasta Helsingin tuomiokirkon kappelin soittimessa 1963).
Sinun 1963 valmistuneeseen positiiviisi on 1966 lisätty yksiäänikertainen jalkio, joka lisää urkujen käyttökelpoisuutta merkittävästi. Samanlaista suunnittelin jossain vaiheessa tuohon Teijon positiiviinkin, mutta se on sitten jäänyt tekemättä, kun on paljon muutakin mielenkiintoista työn alla.
Menestystä urkuharrastukseesi ja mukavia soittohetkiä hankintasi parissa!