1984 Arno Pelto & Pentti Pelto 3/I mek

Soittimen on suunnitellut Kangasalan Urkutehtaan teknillisenä johtajana 1970- ja 80-luvuilla pitkään vaikuttanut Pentti Pelto.(1) Varmaankin tämän johdosta positiivin ulkoasu ja tekniset yksityiskohdat noudattelevat hyvin pitkälle kangasalalaista uudistuskauden urkupositiivien rakennusperinnettä, joka alkoi noin vuonna 1960.

Kaappi on tammipintainen kehärakenne, ja sen suurimmat täytelevyt on tehty tammiviilutetusta kalustelevystä. Pystyrimoista tehdyt ritilät ja sivujen saunapanelointi sekä sisällä olevien pillien detaljiikka näyttävät samalta kuin ne olivat vuosia näyttäneet Kangasalan positiiveissa, mutta toki myös muiden rakentajien tuon ajan tuotoksissa on nähtävissä samoja piirteitä. Dispositioltaan näin pieniä urkuja ei Kangasalla tuona aikana tietääkseni tehty, joten tässä tässä soittimessa kaapin muoto on ehkä juuri siksi voitu ja täytynyt ajatella uusiksi.

Kangasalan positiivit olivat yleensä neliäänikertaisia kahdeksanjalkaisella huuliäänikerralla. Vaikka lyhytkaikutorvisia kieliäänikertoja käytettiin urkujenuudistuksessa runsaasti, ei niitä juurikaan esiinny pienissä yksisormioisissa uruissa. Tämä on niihin verrattuna radikaali sillä perusteella, että dispositioon ei kuulu ollenkaan normaalikorkeudelta soivaa huuliäänikertaa, vaan se on korvattu regaalilla. Se on selvä viittaus varhaisempiin historiallisiin esikuviin, mikä onkin luontevaa, kun ajatellaan, että sijoituspaikkana on 1400-luvulla rakennettu linnakappeli. Toinen viittaus historiaan ovat julkisivun koristeelliset 2' prinsipaalin pillit. Kaikesta huolimatta viritysjärjestelmä vaikutti tasavireiseltä.

Positiivi on tehty historiallisten esikuvien mukaan siinäkin mielessä, että sen ilmalaatikon venttiilit ovat suoraan koskettimien alapuolella, ja soittokoneistona on vain lyhyet työntöpuikot. Näin urkujen tekninen rakenne on saatu pidettyä hyvin yksinkertaisena. Kaikki pillit ovat metallia ja ne seisovat ilmalaatikolla, niin että vain fasadissa olevat on siirretty kuljetuksin pois pillitukilta. Myös sormiojakoon sovitetun regaalin kapeat mutta syvät kaikutorvet ovat metallia, luultavasti tinasta valettuja. Kieliäänikerta on ulkonäkönsä perusteella todennäköisesti tilattu ulkomailta, kuten monilla urkurakentajilla on ollut tapana, ja niin saattavat olla myös muut pillit, jollei niitä ole teetetty Kangasalan pillimestareilla. Fasadin suojana on yksinkertaiset paneeliovet. Urkujen puhallin ja palje on sijoitettu kaapin alaosaan. Monia teknisiä yksityiskohtia oli aikataulun ja työkaluvalikoiman puitteissa mahdotonta tutkia tarkemmin.

Yli sata vuotta toiminut ja valtavan määrän urkuja rakentanut Kangasalan Urkutehdas oli mennyt konkurssiin 1983 (2), ja suomalainen urkujenrakennus haki vuosikymmenen alussa suuntaa. Toisaalta alaa alkoi ravistella myös nouseva vaatimus historiallisiin esikuviin perustuvien tyyliurkujen rakentamisesta. Kangasalla ensimmäinen ja ehkä merkittävin pyrkimys tähän suuntaan oli Munsalan urkujen uudelleenrakennus vastaamaan 1700-luvun asua vuonna 1976. Tämä Savonlinnan positiivi, vaikkei tyylikopiourku olekaan, on nähtävissä myös yhtenä pienenä askeleena kohti uudenlaista urkuajattelua.

Sain kokeilla linnakappelin soitinta pienen hetken, ja silloisen ymmärrykseni mukaan se oli hauska pieni kuriositeetti suomalaisten urkujen joukossa. Voisin yrittää analysoida sointia enemmänkin, mutta vuoden 2012 muistikuvat ovat sen verran jo sumentuneet, että se vaatisi uuden soittorupeaman.

Kirkkotornin kappeli 1470-l.

Linnan pieni keskiaikainen kappeli oli seudun ensimmäinen kirkkotila ja sijaitsee Kirkkotornin kolmannessa kerroksessa. Savonlinnan Kyrosalmen saaressa sijatsevaa Olavinlinnaa alettiin rakentaa turvaamaan Ruotsin itärajaa vuonna 1475, ja päälinna, johon kirkkotornikin kuuluu, saatiin valmiiksi kymmenisen vuotta myöhemmin. Linna on Suomen alueella ensimmäinen bastionilinnoitus. Sen vuoksi linnassa on mm. pyöreät tornit. Ympärillä oleva kaupunki on perustettu ennen 1600-luvun puoliväliä.

Viimeistään 1800-luvun jälkipuolen tulipalot ovat tuhonneet kaikki alkuperäiset puuosat, mutta kappelin seinä- ja kattopinnoissa on säilynyt keskiaikaisten kalkkimaalausten jäänteitä, mm. 12 vihkiristiä. Kivisen alttarin sanotaan olevan alkuperäinen. Linnaa on alettu restauroida museokäyttöön 1800-luvun lopulta alkaen. Viimeisin laaja restaurointi valmistui 1975.(3, 4, 5)

VIITTEET

1 Rautioaho 2007, 318

2 Kangasalan Urkutehdas Oy oli mennyt konkurssiin 1983, mutta sen toimintaa jatkoivat Hämeen Urkutehdas (vuodesta 1985 Kangasalan Urkurakentamo Oy) äänittäjinään Helmuth Gripentrog ja Kalevi Mäkinen ja toisaalla parin vuoden ajan myös Oulunsalon Urkurakentamo äänittäjänään Jouko Pirkkanen. Pentti Pelto jatkoi Kangasalan Urkurakentamon leivissä sen teknisenä johtajana.
Rautioaho 2007, 418, 421

3 Museovirasto: Kulttuuriympäristön rekisteriportaali RKY, id: 1116 Olavinlinna, Kyrön- ja Haapasalmen kulttuurimaisema. http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1116 (22.3.2020)

4 Wikipedia: Olavinlinna. https://fi.wikipedia.org/wiki/Olavinlinna (22.3.2020)

5 Suomen keskiaikaiset kivilinnat 6/6: Olavinlinna. Apu 20.7.2017. https://www.apu.fi/artikkelit/suomen-keskiaikaiset-kivilinnat-66-olavinlinna (22.3.2020)

kuvat: 22.7.2012
muokattu 22.3.2020