Jalkion midifiointi, osa 4

Jalkion elektroniikasta tuli valmista jo viime jaksossa, mutta jotta päästäisiin soittamaan, täytyy koskettimissa olla vielä magneetit, joihin magneettikytkimet reagoivat.

Olin alustavasti kokeillut ja todennut, että magneetti ruuvattuna suoraan jalkiokoskettimen päähän riittäisi soittokoneistoksi. Ei homma ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Kun piirilevyt saatiin lopullisille paikoilleen, osoittautui, että ne jäävät liian kauaksi koskettimista. Niitä ei saanut helposti siirrettyä lähemmäs magneetteja, minkä takia magneetteja piti siirtää lähemmäksi kytkimiä.

Kokeiltuani puuruuvin kannassa olevalla magneetilla sopivaa etäisyyttä aloin suunnitella lisäpalikkaa, johon magneetin saisi fiksusti kiinni ja jossa olisi vähän säätövaraa, mikäli kaikkien kytkimien herkkyydet eivät olisi aivan tasaisia. Palikassa ei saisi olla yhtään ylimääräistä kokoa, jotta magneetin saisi vietyä tarvittaessa aivan kytkimen viereen.

Siihen käyttöön soveltui parhaiten koivuvanerista sahattu ja porattu palanen, jonka reikään magneetti painettiin. Näitä tarvittiin siis 27 samanlaista, ne sitten peltiruuvilla jalkiokoskettimien päähän, jonkin verran vielä säätöä ja hienosäätöä (mm. kaikkien koskettimien päiden sirkkelöinti lyhyemmiksi) ja homma ratkesi. Kytkennän suojaksi tosin pitäisi vielä rakentaa jonkinlainen kotelo, mutta soittamiseen tämä jo soveltuu näilläkin.


0 Comments: