Puhallinkopin korjaustoimet

Niinpä eräänä tuulisena päivänä purkasin puhallinkopin asbestin, joka osoittautui yllättävänkin helposti murenevaksi. Samalla hävitin myös kuitulevyn, mutta noin senttinen koolaus sai jäädä. Pestyäni kopin niin huolellisesti kuin se nyt mahdollista oli, hankin uudeksi akustointilevyksi rautakaupan ainoaa varastossa ollutta Ecophonin kolmikymmenmillistä akustointilevyä. Levy on mineraalivillaa, joka on kapseloitu ympäri niin, että villakuitujen ei pitäisi pahemmin päästä leviämään. Sattui sikäli onnellisesti, että levy oli juuri oikean paksuista, jotta puhallin vielä juuri ja juuri mahtuu koppiin.

Akustointilevyä on kohtalaisen helppoa leikellä mattoveitsellä. Ensin kannattaa viiltää vain pintakerrokseen, sitten syventäen yhdellä tai useammalla viillolla. Villa pölisee jonkin verran, joten on suositeltavaa tehdä leikkelemiset ulkotiloissa. Koskapa mineraalivillapöly, vaikka sen sanotaankin olevan asbestia turvallisempaa, ei mitenkään terveellistä ole hengittää, päätin kapseloida villat parhaani mukaan ja maalasin leikkausreunat. Jossain netissä suositeltiin kipsimassaa, mutta päädyin valkoiseen remonttilateksiin, koskapa sitä oli helposti käsillä. Nokkosperhonenkin se käväisi puuhaani tarkastelemassa.

Ennen villojen asennusta kokeilin pestä puhaltimen tummaksi patinoitunutta viilutettua kimpilevylaatikkoa kostealla hiomahuovalla. Tämä osoittautui varsin kirkastavaksi toimenpiteeksi, ja lopulta hankasin koko laatikon. Vähän varovainen sai olla, sillä mahdollista on että ohut viilu menee puhki hangattaessa. Näin erityisesti kulmissa. Puhdistetun ja kuivatun kopin pinnan käsittelin sen jälkeen ohuesti pellavaöljyn ja mehiläisvahan seoksella. Omani oli itse sekoitettua, mutta joku Osmo Color ajanee aivan saman asian. Ehkä vielä joku päivä teen saman koko urkukaapille.

Akustiikasta mainittakoon vielä, että äänieristys ehkä parani jonkin verran korkeammilla taajuuksilla, mutta mukaan tuli matalampi jyrinä, joka kaiketi on seurausta paksummasta äänieristeestä: Kun puhallin on tiiviimmin paikallaan kuin ennen, moottorin värähtelyt johtuvat jostain kohtaa kopin runkoon. Tämä vain näin subjektiivisena tuntumana.