Rakennetaan urut

Asbestia puhallinkopissa

Näissä kuvissa on urkujen erillinen puhallinkoppi. Sen äänieristyksessä on käytetty asbestilevyä. Koppi on tehty viilutetusta kimpilevystä, johon sisäpuolen vaimennus on tehty koolauksen päälle kuitulevyllä ja sen päälle naulatulla asbestimatolla. Maton kauppanimi voisi olla Asbestolux, jota on käytetty akustoinneissa menneinä vuosikymmeninä. Varma en asiasta ole, enkä edes tiedä nimittäisinkö sitä enemmän matoksi vaiko levyksi. Paksuutta aineella on pari-kolme milliä ja se on vaalean harmaata, pinnassa on viirakuvio.

En ollut kuullut asbestista näissä yhteyksissä aikaisemmin, mutta materiaalin ulkonäkö alkoi epäilyttää. Selviteltyäni asiaa, sain kuulla, että asbestia on käytetty Kangasalla ihan yleisesti tuon ajan uruissa ja että pois käytöstä se jäi vasta 70-luvun taitteessa. Varsinaista vaaraa materiaalista ei kuulemma ole, mutta on suositeltavaa poistaa se (kirkkojen) uruista suurempien korjausten yhteydessä. Korvaavaksi materiaaliksi suositellaan lasivillapohjaista "Akusto-Karhua", mitä se nyt nykyiseltä kauppanimeltään mahtaakaan olla.

Voihan tämä olla vähän vainoharhaista kun asbestilevy on pääosin melko kinteää, mutta mikäli kuituja materiaalista irtoaisi, puhaltimen ilmavirta kyllä mahtaisi levittää niitä huoneilmaan. Vaikkei välitöntä vaaraa olisikaan, pakko tuo on vaihtaa johonkin vähemmän ikuiseen materiaaliin, jotta saa taas nukuttua yönsä rauhassa. 

Lisää asbestista Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Asbesti

Aikojen saatossa käytettyjä asbestituotteita on listattu täällä: http://www.asbrak.fi/materiaalit.htm

http://urut.polso.fi © 2009-2017 Heikki Polso| Viimeisin päivitys: 21.02.2017 16:59:04
Palautelomake on poistettu roskapostin takia. Asialliset yhteydenotot: rakennetaan ät urut piste polso piste fi
html| css| Tulostusnäkymä| Sivukartta| Kirjaudu