Noormarkku, kirkko 1933


1933 Kangasalan urkutehdas opus 402 26+3/III pn

I C-a3
1 III/I 16'
2 III/I 4'
3 II/I 4'
4 I 4'
5 III/I 8'
6 II/I 8'
7 RAUSCHQUINT 2 2/3', 2'
8 ROHRFLÖTE 4'
9 PRINCIPAL 8'
10 GEMSHORN 8'

II < C-a3
11 II 4'
12 III/II 4'
13 III/II 8'
14 TREMOLO
15 VOX HUMANA 8'
16 TERZ 1 3/5'
17 QUINTA 2 2/3'
18 SIFFLÖTE 1'
19 FLACHFLÖTE 2'
20 KLEINPRINCIPAL 4'
21 QUINTATÖN 8'
22 SALICIONAL 8'

III < C-a3
23 ROHRFLÖTE 8'
24 GAMBA 8'
25 UNDA MARIS 8'
26 ITAL. PRINCIPAL 8'
27 NACHTHORN 4'
28 WALDFLÖTE 2'
29 LIEBLICH BORDUNA 16'
30 MIXTURA 2 2/3',2',1 1/3'
31 TROMPETE 8'
32 CLAIRON 4'
33 TREMOLO
34 III 4'

P C-f1
35 SUBBASS 16'
36 VIOLONBASS 16'
37 CELLO III:24 4'
38 QUERFLÖTE 4'
39 WALDFLÖTE III:28 2'
40 FAGOTTO 16'
41 CLAIRON III:32 4'
42 I/PED 8'
43 II/PED 8'
44 III/PED 8'
45 III/PED 4'

 

 

Uruissa on kolme vapaata kombinaatiota, Tutti, yleisyhdistin ja yleispaisutin sulkijoineen. Sormiopillistöissä on tämän ajan uruille tavanoimaiseen tapaan lisäoktaavit (-a4:ään).

Disposition laati Elis Mårtenson ja julkisivun sanotaan olevan kirkon arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema. Urkujen hinta oli 275 000 mk, ja luovutustarkastuksen 12.7.1933 piti disposition laatinut Elis Mårtenson. Rautioahon matrikkelin mukaan urut eivät ole käytössä.1

Käydessäni tutustumassa urkuihin, ne olivat hyvinkin soittokunnossa ja juuri huollettu Länsi-Suomen rukoilevaisten kesäseuroja varten. Aivan kaikki äänikerrat eivät olleet käyttökunnossa. Uruissa on todella kauniisti soivia kahdeksan- ja kuusitoistajalkaisia äänikertoja, joilla saa tukevan ja perussävelvoittoisen soinnin. Äänikertavalikoimaltaan näiden luulisi olevan kanttorin unelmasoitin. Koneisto on pneumaattinen ja uruissa on säilynyt sähköpuhaltimen ohella alkuperäinen poljettava ilmananto. Muutenkin urut ovat säilyneet hyvin alkuperäisessä asussaan.

1930-luvulla Suomessa valmistuneista uruista varmaan suurin osa oli kolmisormioisia ja niiden tyyliin vaikuttivat maailmalta kantautuneet urkujenuudistusliikkeiden aatteet, lähinnä elsassilainen reformi. Vuosikymmenen voimakkain vaikuttaja oli Aarne Wegelius ja hänen eri maiden ja aikakausien "parhaiden urkujen" dispositioihin ja mensuureihin perustuva suomalainen urkutyyppi-ideaalinsa.2

Siinä kolmas (soolo-)sormio oli voimakkain, värikkäin ja tehokkain, toinen klassisen positiivin tapaan heleäsointinen säestyssormio ja ensimmäinen koraalisormio, jossa oli vain välttämättömiä äänikertoja pohjaa muodostamassa. Kaikki pillistöt ovat väljästi vailla kaappia ja pillistöjen erot tuotetaan disposition ja äänityksen avulla. Wegeliuksen mukaan pillistöjen sijoittaminen erillisiin kaappeihin oli virhe.

Noormarkun urkujen disposition suunnitellut Elis Mårtenson edusti Wegeliuksesta poiketen saksalaisen Orgelbewegungin ajatusmaailmaa. Saksalainen uudistus kunnioitti elsassilaista enemmän historiallisia esikuvia.2 Ulkonaiset erot Wegeliukseen ovat pienehköjä, ja ensimmäisenä huomiota kiinnittää se, että äänikertanimet ovat saksankielisiä eikä italiaa, kuten Wegelius-uruissa. Urut on uudistusurkuja selkeämmin rakennettu kaappiin eikä vapaasti kirkkotilaan, mikä voidaan tulkita 1920-luvun urkujenrakennuksen jatkumona, ei uudistuksena.

Noormarkun pillejä vailla oleva mykkä fasadi on muotoilultaan kiinnostavan omaperäinen ja jollain tavalla tuore, joskin se heijastelee samoja teemoja kuin on nähtävissä muissa saman aikakauden uruissa. Arkkitehti Armas Lindgren kuoli 1929 ja hänen laatimansa kirkkosuunnitelma toteutettiin postuumisti 1931-33, joten hänen vaikutuksensa urkufasadiin oli korkeintaan luonnos siitä, miltä urkujen tulisi näyttää3.

Kun julkisivu on mykkä, se on helppo toteuttaa pelkän luonnoksen perusteella. Voitaisiin myös ajatella, että julkisivu on mykkä juuri sen takia, että sitä ei voitu toteuttaa urkupilleillä eikä arkkitehti ollut enää elossa ja muuttamassa suunnitelmia. Toisaalta mykkiä julkisivuja tehtiin aivan yleisesti ja fasadityyppi saavutti noihin aikoihin huippunsa, koska Wegeliuksen ajama uudistus alkoi vaatia "kulissifasadien" tilalle soivia pillijulkisivuja.

Symmetrinen kaksiosainen julkisivu on jäsennelty umpinaisen vihertäväksi maalatun alaosan päälle perinteisen pillijulkisivun tapaan. Keskellä on kirkkosalin länsipäädyn ikkuna. Molemmilla sivuilla on kolme syvyyssuunnassa aaltoilevaa pystykenttää, joissa on pillien sijasta harmaaksi maalattuja pystylautoja. Kentät ovat ikäänkuin osittain toinen toisensa edessä.

Ylhäältä "pillikenttiä" ei ole rajattu mitenkään, vaan pilliatrappien (jos sellaisista edes voidaan puhua), kenttien yläreunat muodostavat julkisivun syvyyssuunnan muotoilua toistavan sulavalinjaisen aallon, joka laskee kohti fasadin keskustaa. Kenttien korkeudet puolestaan myötäilevät kirkon kattoa kasvaen kohti keskustaa.

Julkisivua rajaa vain neljä vihreää pystyjakopuuta, jotka erottavat kentät toisistaan ja joissa on kullanvärisiä ruusukkeita ja integroituja sähkövalaisimia. Ikkunan molemmin puolin fasadin puoliskojen reunoissa on lisäksi kierrebarokkiset pylväät, joiden koristeellisten kapiteelien päällä seisovat toisiaan vasten kääntyneinä pasuunaa puhaltavat kullatut enkelit. Ikkunan yläpuolella julkisivun puoliskoja yhdistävät kolme peräkkäin asetettua suippokaaren muotoista listaa.

Kuusankosken vain vuotta aiemmin valmistuneiden suurten Wegelius-urkujen julkisivun yläosassa on Hannes Autereen veistämät kaksi laiskasti kyynärpäidensä varassa reunan yli kumartuvaa kullattua enkeliä pasuunoineen. Nämä Noormarkun urkujen enkelit ovat huomattavan enemmän tosissaan. Veistäjästä en ole löytänyt mainintaa.

Alttarilta katsottuna vasemman puoleisessä kaapissa ovat osa jalkiopillistöä (Fagotto ja Querflöte) sekä kolmannen sormion pillistö paisutuskaapissa. Oikealla puolella jalkion loput äänikerrat (Subbass ja Violonbass) sekä ensimmäisen sormion pillistö ja toisen sormion pillistö paisutuskaapissa. Paisutusluukut sijaitsevat kaapin sivuilla.4 Urkuri istuu ikkunan kohdalla ja tämän aikakauden uruissa poikkeuksellisesti kohti kirkkosalin peräseinää. Lieneekö asettelu alkuperäinen, vai onkohan sitä muutettu jossain vaiheessa.

Wegelius uudisti Kangasalan Urkutehtaan soittopöytämuotoilun 1920-luvun lopulla.5 Noormarkun soittopöydässä yksityiskohdat ovat vielä vanhahtavat verrattuna joihinkin 1930-luvun loppupuolen urkuihin, joihin olen tutustunut, yleismuotoilun ollessa samanlainen. Huomion kiinnittävät rekisterinappuloiden puiset rungot, joihin on liimattu päälle valkoista kuttaperkkaa, johon rekisterinimet on kirjoitettu. 1930-luvun lopun uruissa ne on tehty kokonaan valkoisesta muovista. Myös koppelien polkimet näyttäisi olevan sorvattu puusta. Valssin metallinen poljin on vielä samanlainen kuin vaikka Karttulan uruissa vuodelta 1926.

1931-33 Armas Lindgren

Noormarkussa oli kansalaissodan aikana taisteluita, joiden yhteydessä myös 1830-luvulla rakennettu nykyistä edeltävä C. Engelin suunnittelema ristikirkko sai osuman tykkitulesta ja paloi pääsiäislauantain aamuna 1918. Uuden kirkon luonnokset tilattiin Josef Stenbäckiltä ja Ilmari Launikselta, mutta kalliiksi arvioidusta hankkeesta luovuttiin ja kunnostettu vanha osuusmeijeri sai palvella kirkkona yli kymmenen vuotta.7

Uuden kirkon rakentaminen pääsi vauhtiin vasta 1927, kun A. Ahlström Osakeyhtiö lahjoitti 500 000 markkaa ja arkkitehti Armas Lindgrenin tekemät piirustukset kauppaneuvos Antti Ahlströmin syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi. Työt aloitettiin 1931, ja kirkko vihittiin käyttöön seurakunnan 200-vuotisjuhlan yhteydessä 1933.6,7 Arkkitehti ehti kuolla jo 1929, mutta hänen toimistonsa hoiti työmaan valvonnan.3

Suorakaiteen muotoisen pitkäkirkon leveä keskilaiva on katettu suippokaarisella tynnyriholvilla, jonka poikittaiset tukikaaret ovat näkyvissä. Sivulaivat ovat vain hyvin kapeat käytävät, ja aikakauden kirkkoarkkitehtuurille tyypillisesti alttari erottuu sisätilassa erilliseksi huoneeksi, johon kuljetaan suippokaarisella päätteellä varustetusta aukosta. Salin pohjoissivulla alttarin vasemmalla puolella on siipirakennus, jossa on pieni seurakuntasali ja sakaristo. Eteläseinän keskellä on lisäksi pieni asehuone. Kirkon pääsisäänkäynti sijaitsee länsipäädyssä, jossa on myös urkulehteri.

Ulkomuoto on saanut innoituksensa satakuntalaisista keskiajan kivikirkoista. Ulkoseinissä on säännölliseen muotoon hakattuja luonnonkivilohkareita, joiden koko pienenee ja asettelu harvenee seinän yläosaa kohti. Kivien välit on rapattu ja päätyräystäässä on keskiaikaista tiilikoristelua jäljittelevää muurausta. Kirkko on katettu jyrkällä satulakatolla, joka on konesaumattua kuparia. Sisätilassa erilliseksi hamottuva kuoriosa ei erotu ulkoa päin, vaan koko päämassa on yhtenäisen vesikaton alla.

Kirkon koristeelliseen sisustukseen kuuluu useita seinämaalauksia ja veistoksia, jotka ovat pääosin kirkon valmistumisajalta. Poikkeuksena tästä on alttarifresko, jonka on maalannut Lennart Segerstråle 1957. Tyyliltään kirkkoa huomattavasti modernimman freskon värimaailma sopii sisustukseen todella luontevasti, jopa raikastaa kokonaisuutta. Sivulaivojen pylväisiin kiinnitetyt messinkiset seinävalaisimet ovat vuoden 1989 korjauksesta, jonka suunnitteli arkkitehti Carl-Johan Slotte3.

Lounaissuomalaisen tyypin kellotapuli on 1750-luvulta.

VIITTEET

Rautioaho 2007, 242.

2  Pelto 2014, 95-96, 99-100.

3  Knapas 2008, 56. Knapas, Marja Terttu: Suomalaista kirkkoarkkitehtuuria 1917-1970. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 30. Toinen tarkistettu painos. Helsinki 2008.
Lindgrenin kuoleman jälkeen rakennustyötä valvoi hänen toimistonsa rakennuspiirtäjä Artur Kullman.

Noormarkun seurakunta: "Noormarkun kirkon urut" -esitelehtinen.

5  Pelto 2014, 102.

6  https://www.kirkkoporissa.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot/noormarkun-kirkko (9.4.2019)

7  REJLERS OY: Noormarkun ruukki. Maisemaselvitys ja -analyysi 29.12.2011, 40-41. https://docplayer.fi/70824013-Noormarkun-ruukki-maisemaselvitys-ja-analyysi.html  (9.4.2019)

9.4.2019

kommentteja: 0

ei vielä kommentoitu

kirjoita kommentti:

* pakolliset kohdat
nimi:*
sähköposti: (ei julkaista)*
kommenttisi: *
 
Kirjoita kuvassa näkyvät numerot:*
Captcha