2018

Päiväkirjassa selostetaan noin viisiäänikertaisen puupillisen urkupositiivin rakentamisesta sivupoluille karkaillutta urkuharrastusta.

Paljeremontti

05.08.2018

Urkupillien kunnollista äänittämistä ja virittämistä sekä tietenkin myös soittamista on eniten haitannut ilmansyöttö, jonka ilmanpainetta tasaavana makasiinina on monilaskoksinen kiilapalje, ja jota syöttää sen alapuolelle sijoitettu jalalla poljettava palje. Tämä yhdistelmä on liitetty ilmalaatikkoon puisella kanavalla, jonka jatkoksista ei alun alkaen tullut täysin tiiviitä.

Kuten koko urkujenrakennukseni alkuvaihetta, ilmansyötön rakentamistakin leimasi käsityksen puute siitä, mikä olisi hyvä ja oikea vaihtoehto ja millaisen paljesysteemin urkuihini haluaisin. Toisaalta tahdoin kaikkein perinteisimmän ratkaisun - kaksi painolla varustettua monilaskoksista paljetta, jotka vuorotellen nostetaan ylös ja jotka sitten itsestään laskeutuvat alas tuottaen paineilmaa - toisaalta ajattelin jo alusta asti lisääväni urkuihin myöhemmin sähköpuhaltimen.

Puhaltimen suunnittelin rakentavani Bormannin kirjan ohjeilla itse, mutta kokeiltuani siipipyörän rakentamista ja liittämistä moottoriin luovuin ajatuksesta, koska 3000 kierrosta minuutissa pyörivä vanerikiekko vaikutti lähes hengenvaaralliselta. Samoin monilaskoksisten palkeitten teko jäi puolitiehen. Käytettyäni kesälomastani pari viikkoa palkeiden rakentamiseen, olin saanut aikaan yhden toimivan yksilön ja osia toisesta.

Siinä vaiheessa olin jo valmis menemään siitä, mistä aita näytti matalimmalta: totesin voivani tehdä valmiiksi saamastani palkeesta makasiinin, joka olisi mahdollista liittää Bormannin ohjeilla tehtyyn syöttöpaljeosaan. Se toimii kuin nurin päin käännetty uiva palje, jonka paljelevyä nostetaan poljinvivulla.

Syöttöpalkeen kaksiosaisen, ylösalaisin käännetyn laatikon osastojen pohjina ovat vanerilevyt, jotka on kiinnitetty väljästi laatikkoon pelkästään nahan avulla, joka tiivistää laatikon ja levyn välisen sauman ja mahdollistaa levyn liikuttamisen. Levyssä ja laatikon kannessa on nahasta tehdyt takaiskuventtiilit, joilla ilman liikettä ohjataan oikeaan suuntaan.

Kun olin saanut toisen tällaisen uivan imurin rakennettua, loppuivat aika ja into siinä asiassa ja paljesysteemi jäi auttavasti toimivana käyttöön. Ilmansyötön puutteet ovat olleet tiedossa alusta alkaen, mutta ne eivät ole häirinneet tarpeeksi, jotta asialle olisi tullut tehdyksi jotain. Aina tähän saakka on selvitty eteenpäin pienillä säätöremonteilla.

Taitoa mahdollisimman tasaisen ilmanpaineen ylläpito vaatii, mutta itse soittaessani en ole kokenut sitä ongelmaksi. Vaikka ilmansyöttö muistuttaa hyvin paljon harmoonin polkemista, ovat kokeneetkin soittajat olleet ihmeissään soittopelini kanssa, koska sitä ei voi polkea äkkinäisin liikkein. Urkupillit ovat paljon herkempiä paineenvaihteluille kuin harmooninkielet, ja paineen eläminen kuuluu heti vireessä. Urkujensoiton opetukseen pitäisi ehdottomasti liittää myös itse poljettavien urkujen soittamiseen tutustuminen.

Urkujen ilmanpaine vaihtelee aina hieman riippuen ilmansyöttö- ja paljerakenteista. Suomen kielellä asiaa on käsitellyt eniten varmaankin Pentti Pelto mm. väitöskirjassaan, joka keskittyy 1800-luvun suomalaiseen urkujenrakennukseen. Siinä taustoitetaan aihetta laajasti historiallisin esimerkein ympäri urkujenrakennuksen maailmaa ja siksi se soveltuu erinomaisesti myös urkujenrakennuksen oppikirjaksi. (ks. Pelto 1994)

Kiilapalkeen ominaisuuksiin kuuluu se, että sen tuottama ilmanpaine vaihtelee riippuen kannen avautumiskulmasta. Koska kansi on saranoitu toiselta kapealta sivultaan, sen päälle asetetun painon kantta alaspäin painava voimavektori pienenee sitä enemmän, mitä pystympään asentoon kansi nousee. Tätä on vanhoissa uruissa kompensoitu asettamalla kiilapalje viistoon niin, että saranapää on toista päätä ylempänä. Näin painon vaihtelu pienenee puoleen. Lisäksi laskospalkeen paineeseen vaikuttaa laskoksen tai laskosten asento: kaikkein korkeimmillaan paine on, kun laskos on puolittain avoimena ja matalimmillaan laskoksen ollessa täysin auki. (de Vries 1996)

Näiden syiden takia paineen vaihtelu kiilapalkeessa on kymmeniä vesipatsasmillejä (mmVP) riippuen kannen asennosta. Tasaisin ilmanpaine saadaan, jos palkeen levy pysyy mahdollisimman rauhassa keskiasennossaan.

Painolla varustettu paljelevy ei siedä myöskään nopeita pulsseja. Tilanne on sama kuin ihmisellä liikkuvassa hississä, joka äkillisesti pysähtyy: kyydissä oleva kuorma jatkaa vielä hetken liikettään ja ylöspäin nousevan ihmisen olo tuntuu pienen hetken ajan kevyeltä. Samalla tavalla, kun nouseva paljelevy yllättäen pysähtyy, painaa kannella oleva paino hetken aikaa hieman vähemmän, koska se pyrkii jatkamaan matkaansa ylöspäin ennen kuin maan vetovoima imaisee sen taas matkaansa. (de Vries 1996)

Nyt tarkistin varastopalkeen ilmanpitävyyden ja paransin ilmakanavan liitoskohtaa sekä sen tiiveyttä. Kanavan täytyy olla keskeltä poikki, jotta sen saa laitettua paikalleen. Jatkoksen tiivisteeksi liimasin joustavan nahkapussin. Kanavan liitos ilmalaatikkoon kaipasi myös parempaa tiivistystä. Tein kanavan päähän liitoskauluksen, josta kanava voidaan ruuvata ilmalaatikkoon kiinni, ja paransin tiivisteitä.

Syöttöpalkeista molemmat otettiin nyt käyttöön. Näin paine pysyy tasaisempana, koska imurien liike voi olla vuorottaista ja aina jompikumpi palje syöttää. Keinonahkaista tehdyt palkeen osat pitävät narisevaa ääntä, mikä olisi voitu korjata vaihtamalla nahat pehmeämpään aitoon lampaannahkaan. Nahkaosat olivat kuitenkin vielä sen verran hyvässä kunnossa, että jätin ne paikoilleen. Takaiskuventtiileihin vaihdoin säämiskänpalaset keinonahkan tilalle, jotta ne liikkuvat vähän notkeammin. Toiseen imuriin piti lisätä poljin, koska se jäi tekemättä aikoinaan. Samalla muokkasin olemassaolevaa poljintakin hieman mukavammaksi käyttää.

Näillä muutoksilla urkujen virittäminen ja äänittäminen muuttuivat huomattavasti mielekkäämmiksi. Sähköpuhaltimen lisäämisestä en ole vieläkään luopunut, mutta se vaatisi tuloilman määrää säätävän verhosäätimen, joka liitettäisiin palkeen kanteen. Se olkoon sitten oma projektinsa.

Lähteet:
Pelto, Pentti 1994. Kaksi suomalaista urkuperinnettä. Sibelius-Akatemia Vammala 1994.
de Vries, Johan 1996. Die Windversorgung einer Hausorgel. Die Hausorgel Heft 7/96.

 

kommentteja: 0

ei vielä kommentoitu

kirjoita kommentti:

* pakolliset kohdat
nimi:*
sähköposti: (ei julkaista)*
kommenttisi: *
 
Kirjoita kuvassa näkyvät numerot:*
Captcha
Powered by CMSimpleRealBlog