Päiväkirja

jossa selostetaan noin viisiäänikertaisen puupillisen urkupositiivin rakentamisesta sivupoluille karkaillutta urkuharrastusta.

Äänityksestä

01.05.2016

Urkupillien äänittäminen on karkeasti ottaen ilmavirran ohjaamista pillin alahuulesta kohti ylähuulta niin, että saadaan aikaan toivotunlainen sointi. Gedackteissa virtauksen täytyy mennä enemmän pillin sisään kuin ulos, samoin kartiomaisissa ja puolitukituissa pilleissä, mutta avoimen pillin ilmavirta täytyy suunnata enemmän ulos kuin sisään. Käytännössä ilmavirran suuntaamista on helppoa kokeilla nostamalla pakkia, jolloin ilmavirta suuntautuu pillin sisään tai laskemalla, jolloin ilmavirta suuntautuu ulkopuolelle. Lisäksi äänitysvaiheessa säädetään pillin ilmanpaine sopivaksi, jotta pilli ääntää puhtaasti ja pyritään poistamaan kaikki soinnin sivuäänet. Ilmanpainetta säädetään pillin jalan reiällä sekä ääniraon paksuudella. Myös suun korkeus on yksi äänitysparametri, mutta puupilleissä on käytännöllisintä veistää ylähuuli jo pillin kasausvaiheessa.

Äänittämistä kuvataan alan kirjallisuudessa prosessina, jossa pikku hiljaa tasoitetaan yksittäisten pillien sointia niin, että vierekkäin olevat pillit ovat sopivan samankuuloisia, jotta äänikerran soinnista tulee kokonaisuus. Soinnista on mahdollista tehdä liiankin tasainen, jolloin sen mielenkiintoisuus saattaa kärsiä. Kaikki on kiinni äänittäjän ammattitaidosta sekä henkilökohtaisista mieltymyksistä. Olen tullut siihen tulokseen, että ainakin näin kokemattoman tekijän täytyy äänittää kiirehtimättä ja ajan kanssa, jotta työstä saa kaiken mahdollisen opin irti ja ettei tule tehneeksi mitään kovin korvaamattomia virheitä. 

Muiden kiireiden hellitettyä sain tilaisuuden alkaa nelijalkaisen prinsipaalihuilun äänittämisen. Ensimmäinen työ oli säätää soittokoneisto niin, että venttiilit avautuvat tasaisesti. Minulla oli alkujaan tuuma tehdä kaksivartiseen sormiokoneistoon painoraudalla toimiva säätö eliminoimaan koneiston puuosien kosteuselämisestä aiheutuvaa säätötarvetta, mutta se ei oikein koskaan ole toiminut kunnolla. Se muutti soittotuntuman joustavaksi ja epämukavaksi, mutta oli myös tarpeeton, koska lyhyessä koneistossa säätötarvetta on vähän. Siksi laitoin jossain vaiheessa painoraudan ja ilmalaatikon pohjan väliin puupalikat, jotka pitävät raudan paikoillaan. Palikoiden tilalle oli joskus tarkoituksena tehdä säätöruuvilla asetettavat kannakkeet, mutta tämä on jäänyt, ja nyt päädyin liimaamaan nämä palikat kiinni, jotta ne eivät liiku pois paikoiltaan urkuja soitettaessa. Toinen työ oli kiristää pillitukki ilmalaatikkoon niin, että ilmaa ei vuoda mihinkään ei-toivottuun paikkaan.

Nämä tehtyäni porasin pillinjalat Anders Thulén Yli-Könnin urkujen Flöjt amabilen mensuurin mukaan, joka minulla on ollut muutenkin tämän äänikerran esikuvana. Joskus aiemmin olin jo poistanut pillien keernasta pahimmat rosot ja laittanut vielä väliaikaisten pakkien alle pahvit, joilla säädetään ääniraon suuruus.

Pillit sahasin noin-vireeseen verstaalla. Virityslaite vaikuttaa osaltaan pillin sointiin, joten sen täytyy olla paikoillaan äänitysvaiheessa. Pillit täytyy myös virittää äänittämisen aikana oikeaan vireeseen, jotta soinnin lopullinen säätäminen onnistuu. Thulé on tehnyt pilliensä päihin urkumetalliset läpät. Sellaiset minäkin siis rakentamaan. Pillejä täytyi vielä sahata lähes kauttaaltaan hieman lyhyemmiksi, koska paikoillaan oleva metalliläppä laskee pillin virettä.

Ensimmäinen tuntuma äänikerran soinnista on, että se on yläsävelinen, mutta kuulostaa enemmän huilulta kuin prinsipaalilta. Tenorioktaavissa on jotain kiinnostavaa panhuilumaista kähinää. Pillit myös sylkäisevät tässä oktaavissa huomattavan kovin. Alin oktaavi saa kovin vähän ilmaa, soi hiljaisesti, mutta siitä huolimatta kauniisti. Tätä uskalsin ennakoidakin, kun ilmalaatikon poraukset on tehty Bormannin huilulle, ja lisäksi juuri alimmalle oktaaville täytyi tehdä pillitukkiin pisimmät kuljetukset. Alimmat viisi pilliä ovat tukittuja, mutta niin, että pillin alapäässä on suun lisäksi toinen aukko pillin takana, mikä muuttaa sointia avoimen pillin suuntaan. Tietääkseni amerikkalainen W.E. Haskell haki noin vuosisata sitten patenttia vähän vastaaville pilliviritelmilleen. Tällaisia on tehnyt myös ainakin Kangasalan Urkutehdas joskus vuosikymmeniä sitten.

Alla vielä video äänikerran soinnista ennen viritysläppien tekoa. Läpät tuntuivat muuttavan sointia jotenkin intensiivisemmäksi. Ehkä siksi, että noin 45-asteen kulmassa pillin yläpäässä ollessaan ne heijastavat ääntä kohti soittajaa. Ainakin tässä vaiheessa äänikerta tuntuu olevan parhaimmillaan soitettaessa oktaavin normaalikorkeutta alempaa. Sen takia olisi kiinnostavaa tehdä sama äänikerta kahdeksanjalkaisena. Ehkä sillekin vielä joskus on aikansa.

Nyt jatketaan äänitystä parantamalla yksittäisten pillien ääntämistä sekä yhtenäistetään sointia ja etsitään siihen hiukan prinsipaalisempia sävyjä. Samalla aletaan etsiä uruille jonkinlaista kokonaissointia yhdessä gedacktin kanssa.

Lisätietoa äänittämisestä mm.:
Götz, Werner: Grundsätzliches über Intonation. Die Hausorgel 7/96, s.11
Goebel, Joseph: Theorie und Praxis des Orgelpfeifenklangs. Verlag Das Musikinstrument Frankfurt am Main 1967
Bormann, Karl: Heimorgelbau. Verlag Merseburger, Berlin 1972.

 

kommentteja: 0

ei vielä kommentoitu

kirjoita kommentti:

* pakolliset kohdat
nimi:*
sähköposti: (ei julkaista)*
kommenttisi: *
 
Kirjoita kuvassa näkyvät numerot:*
Captcha
Powered by CMSimpleRealBlog