Rakennetaan urut

Lastenjalkio

Lastenjalkio

02.12.2016

Kokkolanseudun Urkuseura tilasi minulta keväällä lastenjalkion, joka sijoitettaisiin Kaarlelan kirkkoon. Kun urkuhommia tekee firaapelityökseen, asiat etenevät joskus verraten hitaasti. Touko-kesäkuussa kävin tutustumassa Oulun Karjasillan kirkon uudehkojen Sotkamo-urkujen vastaavaan lastenjalkioon ja mittaamassa Kaarlelan Frobenius-urkuja, jotta jalkion saisi sopimaan paikalleen. Kesän aikana syntyivät suunnitelmat, ja elo-syyskuussa pääsin rakentamaan. Jalkio tuli valmiiksi marraskuussa, aika tarkkaan puoli vuotta projektin aloittamisesta.

Vaikka Kaarlelan soittopöytä ja jalkio on tehty jokseenkin standardimitoilla – sikäli kuin sellaisia edes on – täytyi soittopöydästä laatia tarkka mittaus ja 3d-mallinnos. Monista kriittisistä mitoista ja muuttujista huolimatta huolellisesti suunniteltu projekti vaati vain kaksi sovituskäyntiä kirkossa: kun jalkion runko oli kasassa ja aivan loppuvaiheessa vielä tarkistuskäynti, ettei mitään ollut mennyt pieleen. Muuten työ tehtiin verstaalla. Ainoa yllätys oli urkupenkin orsi, jonka paikkaa en tullut mitanneeksi. Sovitettaessa penkkiä ei saanutkaan tuotua tarpeeksi lähelle. Asia saatiin onneksi ratkaistua penkin alle tulevilla korokepaloilla.

Nyt joulukuun alussa kävin lopulta asentamassa jalkion Kaarlelaan, ja projekti oli minun osaltani valmis. Vaikka tällaisissa erikois- ja esikoistöissä harvoin pääsee kovin kannattaviin tuntipalkkoihin, oli kokemus varsin mielenkiintoinen. Jatkossakin voisin tehdä vastaavia töitä, sikäli kuin varsinainen leipätyö sen vain sallii.

 

kirjoituksia: 0

ei vielä kommentoitu

kirjoita kommentti (ylläpito hyväksyy lähetetyt kommentit):

* pakolliset kohdat
nimi:*
sähköposti: (ei julkaista)*
lataa kuva:
jpg - jpeg - gif - png   (max. 1 MByte)
kommenttisi: *
(Kuva lisätään yläpuolella olevalla selaa-painikkeella)
 
Kirjoita kuvassa näkyvät numerot:*
Captcha
Powered by CMSimpleRealBlog

http://urut.polso.fi © 2009-2017 Heikki Polso| Viimeisin päivitys: 21.02.2017 16:59:04
Palautelomake on poistettu roskapostin takia. Asialliset yhteydenotot: rakennetaan ät urut piste polso piste fi
html| css| Tulostusnäkymä| Sivukartta| Kirjaudu