Sepän Jukalla urvut soivat

eli vähän tarinaa lukkareista, urvuista ja harmoonintekijöistä Kaustisella

Matti Mäkelä

Nimitys lukkari tulee ruotsin kielen sanasta klockare, mikä on tarkoittanut kellonsoittajaa. Lukkaria pidettiin alun perin papin henkilökohtaisena apulaisena, jolla oli paljon nykyisen suntion tehtäviä. 1600-luvulla lukkarin uusiksi tehtäviksi tuli lasten opettaminen ja virsilaulun johtaminen. Tällöin monet lukkarin tehtävät siirtyivät vähitellen suntiolle.


Kaustisen ensimmäiseksi lukkariksi valittiin 1779 Juho Jaakonpoika Tastula. Kirkonkokouksessa todettiin, että Tastula oli uskollinen, huolellinen ja pappeja kohtaan kuuliainen mies. Hänellä oli taipuisa ääni, hän osasi kirjoittaa jonkin verran sekä iskeä suonta ja kaiken lisäksi hän puhui sekä suomea että ruotsia. Tastulan lukkarin sairastuttua hänen emäntänsä meni pyytämään naapurinisäntää, Elias Matinpoika Björknäsiä veisuumieheksi. Tämä suostui ja hänestä tuli komeasta äänestään tunnettu Perknäsin lukkari. Perknäsin lukkari herätti huomiota komealla äänellään Kannuksen kirkon vihkiäisjuhlassa 1817, jolloin hänen kollegansa jäivät statistin osaan ja kerrotaan hänen veisanneen kinkerituvassa niin, että juomat läikkyivät pöydälle. Perknäsin lukkari veisasi aina kuolemaansa 1839 saakka. Noihin aikoihin Järvilään perustettiin lukkarin virkatalo eli puustelli. Kokkolasta kotoisin ollut lukkari Johan Nyman oli puustellin ensimmäinen haltija, mutta hän halusi asuntonsa lähemmäksi kirkkoa ja vähitellen hankkiutui Virkkalaan, Arviitin paikalle talolliseksi. Seurakunta vuokrasi Puustellin ja myi sen 1860, jolloin Järvelään syntyi Puustelli-nimeä kantava talonpoikaistalo, jossa myöhemmin asustivat mm. Marjaanan Ville ja Purppuripelimannien basisti, Puustellin Veikko.

Lukkarin virka muuttui jälleen 1800-luvulla. Lukkari oli ollut pääasiallisesti esilaulaja ja lasten opettaja. Kun kiertokoulut ja myöhemmin kansakoulut vähensivät lukkarin opetustehtäviä, muuttui lukkari kirkkomuusikoksi. Kirkkoihin alkoi ilmestyä urkuja ja lukkarista tuli kanttori-urkuri. Ennen hän oli johtanut veisuuta lukkarin penkistä eli sankstoolista kirkon edestä. Nyt lukkari siirtyi urkuparvelle, sitä mukaa, kun seurakunnat urkuja hankkivat. Sanomia Turusta kertoo v.1888, että Suomen 540 kirkosta, 188 on urut, 22 urkuharmooniot ja 330 kirkkoa on soittoa vailla.

Kaustisella tämä murros sijoittuu 1860-luvulle. Nymanin jälkeen Kaustisen lukkariksi tuli 1859 Matti Jokelin. Nyt on ollut kunnon talvi, mutta ennen nälkävuosia on ollut kylmiä kesiäkin, sillä lukkari Jokelin muistetaan siitä, että hän oli se mies, joka kulki juhannusaattona 1865 Virkkalan Vanhantalon kohdalta jäätä pitkin joen yli. Lukkarin toimessaan Jokelin ei liene toiminut urkurina, sillä lukkarinoppilas Jaakko Jylhä(1832-1905) eli Pikkulukkari, Marjaanan Villen isä ja Konstan faari, meni Kruunupyyhyn urkuri ja urkujenrakentaja Petter Lybäckin eli Lipikan Petterin soitto-oppiin. Kun hän oli oppinut soittamaan virsiä uruilla, vuokrattiin Lybäckiltä kaksiäänikertaiset kamariurut Kaustisen kirkkoon, joita Pikkulukkari kirkonmenoissa soitteli.

Muitakin soittohaluisia pitäjästä löytyi: Opettaja Abram Björk(1849-1935) kertoo muistelmissaan, että veljensä Joonas(1836-1896) lupasi tehdä hänelle urut, jos hän hankkii itselleen soitto-opin. Aaprami kävi Kaarlelan Kullalla soitto-opissa ja Joonas teki urut. Kaustisen kirkontileistä löytyy asiaan vahvistusta ja ajoitus, sillä tilikaudella 1866-67 Joonas Wirkkalalle eli Björkille on maksettu kirkossa lainassa olleen pienemmän urkuvärkin kuljetuksesta Kruunupyyhyn 4 markkaa. Joonas Björkin tekemät kolmiäänikertaiset urut tulivat kirkkoon Kruunupyyhyn palautettujen huoneurkujen tilalle. Vuokraa niistä ei maksettu vaan ne olivat kirkossa mainoksena eli reklaamina. Joonaan uruilla urkurinvirkaa toimitti veljensä Aaprami, aina seminaariin lähtöönsä, kevättalvelle 1868 saakka. Aaprami Björk kertoi arkisin harjoitelleensa veljensä Joonaan luona, sillä Joonas oli tehnyt kotiinsa toiset, pienemmät kamariurut.

Joonaksen kanssa urkuja ja harmooneita lienee valmistanut veljeksistä vanhin, puuseppä Juho Björk(1832-1899) eli Seppä-Aapan Jukka, jonka Samppa Luoma mainitsee Kaustisen varhaisimpien harmooninsoittajien joukossa. Juho Björk asui perheen kotipaikalla Virkkalassa, Klumpin tanhuan vieressä. Arvid Virkkala on tallentanut Virkkalan taloista kertovan lorun, mikä vilahtaa tämän esitelmän otsikossakin:

Alitalossa akka paha
Faarintuvassa kaffimaha
Isolla-Klumpilla kolome koipia
Sepän-Jukalla urvut soipi

Sepän-Jukalla urvut soivat aina vuoteen 1891 saakka, jolloin hän muutti Amerikkaan kaustislaisten asuttamaan Naselleen. Suomen kansansoitinmuseon pilliurkujen yhteyteen liittyy tieto, että ne olisi tehty Virkkalassa. Kyseisillä uruilla on soitettu Vetelin kirkossa. Joonas Björk muutti Veteliin 1878 ja Varilan Kainolta tallensin 10 vuotta sitten seuraavan aihetta käsittelevän säkeen:

Vetelin kylä on ko kaupunki
ja kirkossa oli siellä urvutkin
ja oli siellä kaksi pelimanniakin

Rantalan Joonas ja Aaprahami
Kaino Varila 14.6.1999

Björkin Joonas tunnettiin Vetelissä Kainussa sijainneen kotitalonsa mukaan Rantalan Joonaksena. Setänsä mukaan nimetty Aaprahami oli Joonaksen vanhin poika (1860-1917). Ei liene sattumaa, että Björkit mainitaan Vetelissäkin urkujen yhteydessä. Kruunupyyn Petter Lybäck teki Veteliin 1880 12-äänikertaiset urut ja on mahdollista, että Lybäckin kanssa aiemminkin asioineena Joonaksella on ollut vaikutusta asiaan. Laulun säe mainitsee Björkit pelimanneina ja Joonaksen tiedetään soittaneen sekä viulua että klarinettia ja toimineen myös säestäjänä, ensin pilliuruilla ja myöhemmin harmoonilla. Joonas Björkin nuorin poika, Juho, kertoi Ala-Könnille isänsä tehneen yhteensä pari tusinaa pilliurkua ja urkuharmoonia. Joonas Björkin pilliuruilla kerrotaan soitetun myös Kivijärven kirkossa.

Juoperin Liisa (1819-1916) oli 1800-luvulla paljon kiertänyt kaustislainen kanteleensoittaja, joka kävi aina Helsingissä ja Viipurissa asti. Hänen poikansa olivat kaikki eteviä kanteleensoittajia. Heistä Kalle Juoperi(1849-1934) tunnetaan ensisijaisesti kanteleenrakentajana, mutta myös harmooninvirittäjänä. Hänen tiedetään tehneen veljensä Juho Siltalan(1852-1926) kanssa kolmitämmiset piippu-urvut, joiden taljattimet oli höylätty hevosen sääriluusta. Ne olivat suuritöiset ja niitä oli tehty usiampi talavi. Eino Tulikari mainitsee veljesten isän, Aleksanteri Juoperin(1826-1868), kanteleen-ja urkujenrakentajana. Pojat ovat voineet rakentaa pilliurut jo isänsä kanssa.

Talonpoikaisyhteisössä erikoistaidot tunnustettiin liikanimien kautta; oli Kuuro-maalari, Nikkari-Antti ja Kruunu-Marjaana; onpa Kaustisella ollut sellainenkin mies kuin Urku-Matti eli Matti Kaarlenpoika Viitala (1854-1892). Hänen tiedetään tehneen pilliurut ja myöhemmin harmooneja. Viitalan Urku-Matti kävi kotikylänsä fiulipelemannin, Aleksi Vintturin kanssa Amerikassa. Tulivatko vaikutteet pilli-urkuihin ja harmooneihin sieltä vai lähempää on vaikea sanoa. Musiikin kanssa Matti ja Ales olivat tekemisissä, sillä heidän tiedetään johtaneen Amerikassa kuoroakin. Kaustisella Urku-Matti toimi Tastulan kylän hääsoittajien säestäjänä ja Kaustisen ulkopuolella häntä sanottiin Silimäpuoli-säestäjäksi, koska oli loukannut silmänsä lapsena. Tuohon aikaan Joonas Peltoniemi(1852-1897) kulki serkkunsa Hintrikin(1854-1936) ja tämän nuoremman veljen Aleksin(1863-1939) kanssa hääsoitoissa ja Viitalan Urku-Matin vaikutusta lienee ollut se, että Peltoniemen fiulimiehet tekivät kaikki harmooneita. Aleksi Peltoniemi myöhemmin Känsälä lopetti hääsoitot jo varhaisessa vaiheessa, mutta kunnostautui erityisesti harmooninrakentajana. Hänen tiedetään tehneen valmiiksi 12 harmoonia, joista yksi löytyy myös Kansansoitinmuseon kokoelmista. Harmooneita myytiin myös lähiseudulle: esimerkiksi Joonas Peltoniemen tekemän komiaäänisen harmoonin tiedetään myydyn Toholammille. Hintrikki Peltoniemen tiedetään tehneen myös harmoonin ja olleen hyvä harmoonin virittäjä. Vintturin nuorisoseuran harmooni oli puolestaan Peltoniemen Vehtarintuvan Aleksin tekemä. Sitä Tastulan Kalle oli pitänyt kunnossa virittäen sitä aina vuosittain.

Pikkulukkari eli Jaakko Jylhä harjoitteli urkuvärkin soittoa Kruunupyystä vuokratulla soittimella. Perknäsin Oska kertoi klupuna olleensa Tastulassa pidetyissä tansseissa, joissa Pikkulukkari ja Tastulan Kalle olivat olleet fiulimiehinä ja Marjaanan Ville oli säestänyt harmoonilla. Oskarin iästä päätellen tämä on tapahtunut noin1890 eli tuolloin harmooni on ollut jo säestyskäytössä.

Salonkylässä Aron Hannintuvassa on tehty harmooneita. Aleksi Kattilakosken(1845-1917) kerrotaan valaneen itse harmoonin messinkikielet. Kattilakoskella harmooninvalmistus saattaa liittyä vanhempaan messinginvaluperinteeseen. 1824 Matti Matinpoika Kattilakoskelta ostettiin Kaarlelan kirkkoon messinkikruunu. Lappajärvellä säilyneen perimätiedon mukaan Lappajärven kirkon messinkikruunu on tehty Kaustisen Hongalla ja Lappajärven kirkontileistä löytyy merkintä, että Hongan eli Kattilakosken Aapramille on maksettu 1819 uudesta kynttiläkruunusta. Perimätieto kertoo Aapramilla olleen Vintturilta kaksi kaveria mukanaan ollessaan Lappajärvellä ja nämä olivat odotellessaan kuokkineet Ollilan talolle peltoa, jota sanotaan vieläkin Vintturin pelloksi. Nämä veljekset siirtyivät myöhemmin kannattavampiin hommiin eli Lappajärvellä heistä tiedettiin tulleen kuuluisia rosvoja eli Vintturin pahoja poikia, joiden joukossa Hongan Aapramikin oli myöhemmin liikkunut. Salonkylään palatakseni, myös Lauri Tanelinpoika Rauman eli kirkonrakentaja Jaakko Kuorikosken appiukon tiedetään tehneen Evijärven kirkon messinkikruunun eli messinginvalua lienee Salonkylässä harrastettu lähes koko 1800-luvun ajan. Arolla valettiin kielet myös Benjami Salon(1861-1935) ja hänen veljensä Oton valmistamiin seitsemään harmooniin. Kuuluisan musiikkiperheen isä, Freetrikin Penjami mainitaan Sepän-Jukan, Kairelan Aleksin ja Santalan eli Puumalan Alafreen kanssa Kaustisen vanhimpina harmooninsoittajina.

Eräs Perhon vanhimmista harmooneista on ollut kaustislaisen Kyynäspää-Joonaan eli Joonas Järvilän tekemä.(1840-1914) Joonas Bergstrand –nimeä käyttänyt Kyynäspää-Joonas oli paitsi originelli kansanpersoona, myös myllymestari ja käsistään erittäin kätevä. Voidaan ajatella harmoonin olleen 1800-luvun lopulla eräänlaisen kansanomaisen insinööritaidon näyte, mikä sai sangen monet kätevät miehet väsäämään soittokonetta. Joonaskin oli musiikkisukua, sillä hänen veljensä oli kuuluisa Kantele-Svenne.

Vuonna 1890 Suomen Teollisuuslehti totesi harmonimestareita tavattavan jo lähes kaikkialla ja innostuksen harmoneiden valmistukseen levinneen erityisesti Pohjanmaan maaseudulla. Kaustisella harmoonista tuli pelimannikulttuurimme olennainen osa. Se, että haitari ei liiemmin kotiutunut Kaustiselle kertonee paitsi viulun vahvasta asemasta pitäjässä, myös harmoonin yleistymisestä ja hyväksymisestä viulun aisapariksi, juuri ennen haitarin valtakautta.

Nälkävuosien jälkeen kylien perinteiset käsityöläiset alkoivat joutua lujille. Kaupunkien kautta maaseudulle tuotiin teollisia tuotteita; sarjatyönä isoissa verstaissa halvalla valmistettuja markkinahuonekaluja alkoi levitä Pohjanmaan kyliin, missä kylänikkari oli aiemmin vastannut tupien sisustuksesta. Käsitykseni on, että Kaustisella soitinrakennus on ollut 1870- ja 1880-luvuilla, paikallisten nikkarien korvaavana artikkelina, korvaamassa teollistumisen aiheuttamia tulonmenetyksiä. 1890-luvulla käsityö jäi tappiolle ja mikrotason esimerkkinä Sepän-Jukka muuttaa Amerikkaan ja hänen huonekalujen lisäksi kanteleita valmistanut lankomiehensä Nikkari-Matti Sieviin. Vaikka muodit muuttuivat, meille jäi vaalittavaksemme harvinaisen omaleimainen paikalliskulttuuri, jonka pohjalle voi rakentaa; tänäkin päivänä.
 

Kaustislaissyntyinen kansatieteilijä ja muusikko Matti Mäkelä piti edelläolevan esitelmän Kaustisen kamarimusiikkiviikolla helmikuussa 2010.

Lähteitä:
Erkki Ala-Könnin tekemiä haastatteluja, joissa informantteina: Urho Viitala, Julius Juoperi, Leena Kentala, Oskari Vintturi, Oskari Peltola, Kalle Virkkala, Matti Penttilä ja Pentti Penttilä; Kansanmusiikki-instituutin haastattelemana Arvid Virkkala ja tekijän haastattelemana Heimo Peltoniemi.
Kaustisen ja Lappajärven kirkontilit
Tekijän kenttätyömuistiinpanot
Abram Björkin muistelmat
Samppa Luoman kuvaus kaustislaisista häätavoista (1912)
Järviseudun entisyyttä – Erkki Lammin kertomaa
Kokkolan pitäjän yläosan historia
Kaarlelan pitäjän historia
Suomenmaa VII
Virrankoski, Pentti: Käsitöistä leivän lisää. Suomen ansiokotiteollisuus 1865-1944.
http://www.nba.fi/fi/kansatieteelliset_urkuharmoni
http://www.kirkonpalvelijat.fi/
http://www2.siba.fi/shu/historia.html